Juokse näin paljon viikossa ja autat itseäsi laihtumaan, toteaa tutkimus
Jos olet tosissasi kilojen karistamisen suhteen, kannattaa sinun ottaa säännölliset lenkit osaksi laihdutusta.
The Journal of Sports Medicine and Physical Fitness -julkaisussa ilmestyneen tutkimuksen perusteella lenkkien ei kuitenkaan tarvitse olla niin pitkiä kuin kenties kuvittelet. Women’s Healt kertoo, että hollantilaistutkijoiden toteuttama tutkimus selvitti, että menestyksekkäimmät laihduttajat lenkkeilivät keskimäärin viisi kilometriä viikossa. Tutkimusta varten 538 aloittelevaa juoksijaa täyttivät kyselyt ruokavalioistaan sekä syistä, miksi aloittivat juoksemisen. Tämän jälkeen osallistujien kehon rasvaprosentti mitattiin ja heille annettiin GPS-laitteet tallentamaan liikutut kilometrit. Women’s Healthin mukaan osallistujille ei annettu mitään ohjeita tai muodollista harjoitusta. Vuoden jälkeen he täyttivät uudet kyselyt ja heidän rasvaprosenttinsa mitattiin uudelleen. Tutkijoiden käytyä kerättyjä tietoja läpi, heille selvisi, että jatkuvasti yli viisi kilometriä viikossa juosseet osallistujat, jotka myös katsoivat ruokavalionsa perään, polttivat eniten rasvaa. Women’s Healthin mukaan nämä osallistujat pyrkivät syömään enemmän salaatteja ja raakoja vihanneksia ja syömään vähemmän vaaleaa leipä, kakkua, karkkia, sipsejä, pikaruokaa ja sokerisia juomia. Vaikutus oli havaittavissa vain heillä, jotka olivat aloittaneet juoksemisen juuri laihduttaminen mielessään, eikä heillä, jotka aloittavat juoksemisen muista syistä. Tämä ei silti liene huono syy kaivaa lenkkarit esiin ja lähteä lenkille. Voit lukea lisää tutkimuksesta täältä. Lähde: Women’s HealthLUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Ihailetko pitkiä ripsiä? Tämän vuoksi ne ovat haitaksi silmille
- Kuinka paljon lakritsia on liikaa? Lääkärin vastaus voi yllättää
- Lasten vuoksi huonossa suhteessa sinnittelevä vanhempi ajattelee usein näin – 11 tuttua lausetta
- Olet käyttänyt hunajaa ehkä vain murto-osaan siitä, mihin se taipuu – 16 yllättävää ideaa
- 6 huonoa tapaa, joista kannattaa luopua viimeistään nelikymppisenä
- Heräätkö aamuisin hiukset takussa ja pörröllään? Syynä voi olla tyynyliinasi
- Aikuisena oppii, ettei kaikkeen kannata tuhlata energiaansa – nämä 10 asiaa sen todistavat
- Viini vai puoliso? Näissä 13 asiassa viini vie voiton
- Vanhemmat menevät helposti halpaan – näillä lauseilla aikuinen lapsi yrittää manipuloida
- Paksu lompakko ei tee hyvää aviomiestä tai isää – nämä 6 asiaa tekevät
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Mies, joka todella rakastaa vaimoaan, sanoo usein nämä 5 asiaa aivan ohimennen
- Jos viihdyt yksin etkä kaipaa turhaa jutustelua, sinulla on todennäköisesti nämä 8 piirrettä
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Korkea verenpaine? Katso, mitä kannattaa syödä ja mitä välttää
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Kaksi viattomalta kuulostavaa kysymystä voi olla parisuhteelle paljastava testi – mitä sinä vastaisit?
- Eronnut nainen tarttui terapeutin pelottavalta tuntuvaan ehdotukseen – nyt hän suosittelee samaa muillekin
- Milloin nainen on parhaimmillaan? Yksi miesten vastauksista osuu suoraan asian ytimeen