Tutkimus: Jokaisella meistä on yhteensä 13 salaisuutta – lähes puolta niistä emme ole kertoneet kenellekään

Tutkimuksessa tarkasteltiin 13 000 todellisen elämän salaisuutta, jotka olivat tulleet ilmi 10 aikaisemmassa tutkimuksessa.
Tutkimuksen mukaan ihmisellä on keskimäärin 13 salaisuutta, joista viittä hän ei ole paljastanut koskaan kenellekään, kertoo Science Alert. Tutkimuksessa todetaan, että salaisuus itsessään ei rasita ihmistä, mutta sen jatkuva pohtiminen voi kyllä käydä raskaaksi.
Salaisuuksien piilotteleminen voi vaikuttaa ihmiseen tavoilla, joita moni ei ole tullut edes ajatelleeksi: jotkut nimittäin tuntevat olonsa fyysisesti painavammiksi salaisuutta kantaessaan. Tämä ylimääräinen ”paino” voi vääristää sitä, miten ihminen navigoi ympäristössään, tutkijat sanovat.
Tutkimuksessa tarkasteltiin 13 000 todellisen elämän salaisuutta, jotka olivat tulleet ilmi 10 aikaisemmassa tutkimuksessa. Tavoitteena oli selvittää, millaisia salaisuuksia ihmisillä on, millaista salaisuuden pitäminen on ja miksi sen piilottelu koetaan niin valtavan negatiivisena kokemuksena.
Tutkijat jakoivat nuo 13 000 salaisuutta 38 kategoriaan ja esittelivät ne sitten 2 000 osallistujalle. Kategorioihin kuului seuraavia salaisuuksia: valheen kertominen, jonkun vahingoittaminen, huumeidenkäyttö, varkaus, luottamuksen pettäminen, uskottomuus, salainen harrastus sekä seksuaalinen suuntautuminen.
Kun osallistujilta kysyttiin, oliko heillä näihin kategorioihin liittyviä salaisuuksia, havaittiin, että keskimäärin ihmisellä on 13 salaisuutta, joista viisi hän pitää pelkästään omana tietonaan.
Lisäksi tutkimuksesta selvisi, että ihminen pohtii salaisuuksiaan lähinnä yksin ollessaan, ei niinkään sosiaalisissa tilanteissa. Käytämme siis paljon enemmän energiaa salaisuuksista stressaamiseen yksinämme kuin siihen, että yrittäisimme aktiivisesti pitää ne piilossa.
Tutkijoiden mukaan salaisuuksiin olisikin parempi suhtautua niin, että niiden olemassaolo on normaalia. Jos oppisimme käsittelemään salaisuuksiamme omilla ehdoillamme sen sijaan, että huolehtisimme muiden mielipiteistä, niiden olemassaolo ei ehkä tuntuisikaan niin raskaalta.
Lähde: Science Alert
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- 10 pientä arkista tekoa, joiden avulla mies pitää naisen tyytyväisenä
- 9 vinkkiä, joilla saat miehesi innostumaan yhteen muutosta
- Vältä nämä 5 pukeutumismokaa, kun tapaat ensi kertaa kumppanisi vanhemmat
- Nämä 9 merkkiä kertovat, että äitisi on toksinen
- 8 asiaa, joita ei kannata koskaan sanoa kumppanille
- Näistä merkeistä tunnistat, että mies on aviomiesmateriaalia
- 7 asiaa, joita anopin ei koskaan pitäisi tehdä
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- Näin toksinen suhde vaikuttaa terveyteesi – 11 vakavaa oiretta
- 20 muutosta, jotka jokaisen 30 vuotta täyttäneen kannattaa tehdä elämässään
- Lempivärisi paljastaa enemmän rakkauselämästäsi kuin arvaatkaan
- Tämä piirre kolminkertaistaa riskin, että kumppanisi pettää sinua
- 20 upeaa kokemusta, jotka jokaisen naisen pitäisi kokea ainakin kerran elämässään
- Miksi naiset pettävät? Tässä kolme yleisintä syytä
- Tämä pieni juttu palauttaa naisten itsetunnon – kokeile itse tai yllätä puolisosi
- Haaveiletko lapsesta? 4 helppoa kotikonstia, jotka helpottavat raskaaksi tuloa
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- Kumppanin uskottomuudesta voi olla sinulle yllättäen jopa hyötyä – näitä hyötyjä saat!
- Onko parisuhteesi kestävällä pohjalla? Selvitä asia vastaamalla 15 kysymykseen
- 25 kysymystä, joilla vahvistat seksuaalista yhteyttä parisuhteessanne