Tutkijat: Seksiä tärkeänä pitävillä naisilla aktiivisempi seksielämä myöhemmällä iällä

Välillä kannattaa laittaa seksi etusijalle.
JAMA Internal Medicinessä julkaistun tutkimuksen mukaan naiset, joiden mielestä seksiä on tärkeä osa heidän elämäänsä, pysyvät todennäköisemmin seksuaalisesti aktiivisina myöhemmällä iällä. Pittsburgin yliopiston tutkijat saivat tuloksen tekemällä kahdeksan vuoden ajan vuosittain kyselyitä 354 naiselle.
Tutkimukseen osallistuneet naiset olivat seksuaalisesti aktiivisia 40-65-vuotiaita. Tutkimuksen tarkoituksena oli arvioida heidän seksuaalista toimintaa (sisältäen muun muassa kiihottumisen, orgasmit, tyytyväisyyden ja kivun), seksuaalista aktiivisuutta ja sitä, kuinka tärkeää seksi heille oli ajan kuluessa.
Tutkimuksen lopussa yli 85 prosenttia osallistuvista naisista harrasti edelleen seksiä säännöllisesti. Yllättävää kyllä, seksuaalisella toiminnalla ei ollut mitään tekemistä tuloksen kanssa.
Sen sijaan ne naiset, jotka kertoivat asettavansa seksin tärkeämmäksi kuin muut tutkimukseen osallistuneet, harrastivat seksiä todennäköisemmin pitkin tutkimusaikaa. Vaikka välillä siis olisikin houkuttelevaa katsella televisiota tai mennä nukkumaan seksin sijaan, seksin laittaminen etusijalle selvästi kannattaa.
Lähde: Women’s Health
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Tämä pieni kehonkielen muutos voi paljastaa, että miehesi pettää sinua
- 18 ruokaa, joita syömällä saat aineenvaihduntasi liikkeelle
- Mitä kynsiesi muoto paljastaa sinusta? Tee testi!
- 5 ruokaa, jotka voivat hidastaa aineenvaihduntaasi
- 7 syytä, miksi valkoinen leipä kannattaa jättää pois ruokavaliosta kokonaan
- 8 yksinkertaista tapaa elää ekologisemmin – se on helpompaa kuin luuletkaan
- Tee tehokosteuttava ja helppo avokadonaamio kotona – huomaat eron ihollasi heti!
- Lisää tätä jäistä herkkua vesilasilliseen – juoma auttaa sinua saamaan litteämmän vatsan
- Laita nämä esineet mikroon, kun haluat ne puhtaaksi – mikro siivoaa puolestasi
- Oletko yli 40-vuotias? Nämä ruoat kannattaa viimeistään nyt jättää pois ruokavaliosta
- Miehet, huomio: Tämä haitallinen tapa voi kutistaa penistä jopa sentillä
- Jos mies tekee nämä 10 elettä seurassasi, olet hänelle todella tärkeä
- 14 huonoa tapaa, jotka jokaisen pitäisi lopettaa, kun mittariin tulee 40 vuotta
- Tämä pieni kehonkielen muutos voi paljastaa, että miehesi pettää sinua
- Lisää tätä jäistä herkkua vesilasilliseen – juoma auttaa sinua saamaan litteämmän vatsan
- Oletko yli 40-vuotias? Nämä ruoat kannattaa viimeistään nyt jättää pois ruokavaliosta
- 3 ruokaa, jotka pidentävät elinikääsi – lisää nämä lautasellesi jo tänään!