Tässä iässä ihmiset ovat mielestään energisimmillään

Vaikka tässä iässä onkin usein kiire ja paljon tehtävää, on ihmisillä silloin myös eniten virtaa.
Olisi helppoa kuvitella, että ihmisillä on eniten virtaa ja energiaa nuorena, parikymppisenä, kun taas kolmekymppisenä oleminen yhdistetään rauhallisempaan elämään ja aloilleen asettumiseen. Tuoreen kyselyn mukaan näin ei kuitenkaan ole, sillä ihmiset ovat energisimmillään juuri kolmekymppisenä.
”Kaikki voisivat olettaa, että ihminen on parikymppisenä energisimmillään. Mutta vaikka sinulla olisi ikä puolellasi, todellisuudessa kiireinen sosiaalinen elämä, myöhään venyneet illat ja melko huono ruokavalio voivatkin tarkoittaa, että asia on päinvastoin”, kyselyn teettäneen vitamiinifirma Healthspanin edustaja kommentoi Daily Mailin mukaan.
”Kolmekymppisenä sinulla on enemmän tehtävää tasapainoillessa työ- ja perhe-elämän välillä, mutta tämä voikin itse asiassa tehostaa energisyyttäsi ja monet kertovatkin, että mitä enemmän heillä on tekemistä, sitä enemmän heillä on virtaa jatkaa eteenpäin”, edustaja lisäsi.
Kyselyn mukaan ihmisillä on eniten energiaa 31-vuotiaana. Noin 40 prosentin mielestä syy on siinä, että he ovat silloin onnellisemmillaan ja huolehtivat paremmin itsestään, toiset taas kiittelevät energisyydestään pieniä lapsia, joista huolehtia.
Monelle taas lisääntynyt kuntoilu on syy sille, että olo tuntuu energisemmältä. Kolmekymppiset kuntoilevatkin kyselyn mukaan eniten muihin ikäluokkiin verratessa, eli keskimäärin kolmesti viikossa.
”Elämäntavat vaikuttavat energisyyteen, mutta kyselystä selvisi, että energisyyteen vaikuttaa suuresti mielentila, ja että yleinen asenne elämään sekä onnellisuus ovat suurimmat lähtee energialle”, psykoterapeutti Sally Brown sanoi.
”Se voi selittää, miksi tunnemme olevamme energisimmillään kolmekymppisenä, vaikka silloin pitää selvitä suurimpien energiansyöjien, työn ja lasten kasvattamisen, kanssa”, Brown jatkoi.
Jos olet kuitenkin jo ylittänyt kolmekymppisten energiapiikin, ei huolta – seuraava piikki nimittäin odottaa 55 vuoden iässä. Daily Mailin mukaan se johtuu siitä, että silloin mielessä pyörii jo virkistävä ajatus lähestyvästä eläkeiästä.
Lähde: Daily Mail

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?