Suomalainen tutkimus: lihan syöntiä vähentämällä voitaisiin ratkaista maailman vesipula
Aalto-yliopiston tutkimuksen mukaan ruokavalion muutoksella voisi olla positiivinen vaikutus kuivuudesta kärsivien alueiden vesivarantoihin.
Maailman pitkäaikainen ongelma eli veden puute ei ole hävinnyt mihinkään, vaan se on oikeastaan lisääntymässä. Aalto-yliopiston tutkimuksen mukaan eläinkunnan tuotteiden vähentämisellä ruokavaliossa voisi olla merkittävä osaratkaisu pahenevaan vesipulaan. Lihantuotanto vaatii vettä kaikista maataloustuotteista eniten. Tutkimus on tehty yhdessä Saksassa sijaitsevan Bonnin yliopiston kanssa. Vaikka Suomessa ei olekaan vesipulaa, käytämme vettä alueilla, jossa veden puutteesta kärsitään. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Suomeen tuodaan sellaisilta alueilta ruokaa, jotka kärsivät veden puutteesta, mutta sitä käytetään lihantuotannossa. 53% Suomen vesijalanjäljestä syntyy maamme rajojen sisäpuolella. 47% taas vastapainoisesti syntyy rajojemme ulkopuolella. Suurin osa rajojemme ulkopuolella syntyvästä vesijalanjäljestä tapahtuu alueilla, joissa on jo valmiiksi hyvin vähän vettä. Näin ollen olemme myös vastuussa kuivuudesta kärsivien alueiden vesivarannoista. Lähde: Aalto.fiLUE MYÖS:
- Mitä miehet sanovat vs. mitä he oikeasti tarkoittavat
- Äiti opettaa tyttärelleen nämä 10 asiaa, jotta tämä ei koskaan hyväksyisi huonoa kohtelua
- Mitä millainenkin kosketus tarkoittaa? Näin tulkitset miehen eleitä
- Miehetkin juoruavat kavereilleen – olisitko arvannut, mistä he puhuvat yleisimmin?
- Paino nousee talvella helpommin – sen vuoksi vältä näitä sudenkuoppia
- Ota oppia ja heittäydy – 17 roolileikkiä piristämään parisuhdetta
- Rahan lainaaminen ystävälle voi tulla kalliiksi – eikä vain rahallisesti
- Nainen paljastaa, miten hän sai kurvikkaamman vartalon ilman kuntosalia
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi