Pähkinät ovat ravitsemuksellinen tehopakkaus – näin hyviä terveysvaikutuksia niiden syömisellä on
Kuva: Fotolia
Useat tutkimukset ovat selvittäneet pähkinöiden hyviä puolia ja niiden syömisestä aihetuvia vaikutuksia.
Pähkinöillä tiedetään olevan hyviä terveysvaikutuksia ja niitä on tutkimuksissakin selvinnyt useita. Newserin mukaan useat suuret tutkimukset ovat paljastaneet, että runsaampi pähkinöiden kulutus johti pienempään kuoleman riskiin, erityisesti sydäntaudin tai syövän takia. Pähkinäallergiat ovat yleisempiä nykyisin, mutta yksi tutkimus osoitti, että naiset voivat vähentää mahdollisuutta, että omalla lapsella olisi pähkinäallergia, jos he syövät pähkinöitä tai maapähkinöitä raskauden aikana. Lasten allergiariskiä voi myös alentaa antamalla heille pähkinöitä syötäväksi. Pähkinöissä on myös rasvaa. Tutkimukset ovat kuitenkin osoitaaneet, että pähkinöitä syövät ovat yleensä hoikempia kuin he, jotka eivät syö pähkinöitä. Newserin mukaan jopa he, jotka ottivat pähkinät osaksi ruokavaliotaan, laihtuivat paremmin kuin he, jotka eivät syöneet pähkinöitä. Tämä luultavasti johtuu siitä, että pähkinöissä on paljon proteiinia ja rasvaa, mikä auttaa välttämään napostelua makeisilla. Kaiken lisäksi brittiläinen tutkimus selvitti aiemmin, että maapähkinöiden tai maapähkinävoin lisääminen aamupalaan piti ihmiset kylläisenä tasaisen verensokerin kera jopa 12 tuntia. Pähkinöissä on myös vitamiineja ja antioksidantteja. ”Kaikki tämä ynnättynä yhteen tekee pähkinöistä ravitsemuksellisen tehopakkauksen”, Jane Brody kirjoitti New York Times -lehdessä julkaistussa artikkelissa pähkinöihin ja niiden terveysvaikutuksiin liittyen. Lähde: NewserLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää