Nainen, syö suurin osa päivän kaloreistasi ennen iltakuutta – sydämesi kiittää
Sydänterveyden kannalta olisi parempi syödä valtaosa kaloreista aiemmin päivän aikana.
Jos nainen haluaa suojella sydäntään, pitäisi hänen syödä suurin osa päivän kaloreista aiemmin päivällä, paljastaa uusi tutkimus. TODAY:n mukaan tutkijat saivat selville, että sydänsairauksien riskitekijät pahenivat, kun suuri osa päivän kaloreista nautittiin kello 18 jälkeen – ja vielä enemmän kello 20 jälkeen.
Tutkimusta johtaneen Columbian yliopiston tutkija Nour Makaremin mukaan kun naiset – ja miehet, vähemmissä määrin – syövät suurimman aterian illalla, he taistelevat omaa biologista kelloaan vastaan.
”Kehityimme omaksumaan 24 tunnin valon ja pimeyden kierron, mikä tarkoittaa sitä, että syömme ja olemme aktiivisia päivällä ja nukumme yöllä. Mutta vaativammat työaikataulut ja työmatkat siirtävät kaiken myöhemmäksi ja nyt syömme epäsovinnaisiin aikoihin”, Makarem selitti.
Makaremin mukaan vaikka aivojen ’pääkello’ kontrolloikin monia toimintoja, on yksittäisillä elinjärjestelmillä, ruoansulatuselimistö mukaan luettuna, omat kellonsa.
”Kun elimistöjen kellot eivät käy yksiin aivojen ’pääkellon’ kanssa, luo se metabolisen toimintahäiriö, joka voi lisätä sydänsairauksien riskiä”, tutkijat selitti TODAY:lle.
Makarem ja hänen kollegansa eivät ole vielä tutkineet optimaalista kello 18 jälkeen nautittujen kaloreiden määrää, mutta Makarem suosittelee, että määrä olisi alle 30 prosenttia koko päivän kalorimäärästä.
Prosentinkin lisäys nautittujen kaloreiden määrässä illalla heikensi sydänterveyttä
Aterian syömisajankohdan vaikutusta sydänsairauksien riskiin tutkittiin 112 keskimäärin 33-vuotiaan naisen avulla. Naisten sydänterveyttä arvioitiin tutkimuksen alussa sekä heitä pyydettiin pitämään sähköistä ruokapäiväkirjaa ja tutkimuksen alussa ja 12 kuukautta myöhemmin raportoimaan, kuinka paljon ja milloin he söivät yhden viikon aikana.
TODAY:n mukaan vaikka suurin osa naisista söi jonkin verran kello 18 jälkeen, oli suuren osan päivän kaloreistaan illalla syöneillä naisilla heikompi sydänterveys. Jokainen prosentin lisäys kello 18 jälkeen nautituissa kaloreissa liittyi heikompiin tuloksiin – korkeampi painoindeksi, korkeampi verenpaine ja korkeammat pitkäaikaiset verensokeritasot.
Makaremin mukaan hyvä uutinen on se, että suhteellisen yksinkertainen ja muokattava käytös voi laskea sydänsairauksien kehittymisen riskiä. Kardiologi ja Pittsburghin yliopiston lääketieteen apulaisprofessori Elizabeth Piccionen mukaan tuore raportti alleviivaa sitä, kuinka tärkeää ruoan ajoitus on.
Mount Sinain sairaalan naisten sydän- ja verisuoniterveyden johtaja Suzanne Steinbaumin mukaan tutkimus muistuttaa kaikkia ihmisiä siitä, että ruoka on vain polttoaine.
”Syömme läpi päivän ylläpitääksemme elimistöämme. Jos syömme suuren osan kaloreista kello 18 jälkeen, emme syö ylläpitoa varten, koska menemme kohta nukkumaan. Suuren illallisen konsepti ei fysiologista, se on sosiaalista”, Steinbaum totesi TODAY:lle.
”80 prosenttia sydänsairauksista on estettävissä. Se on kiinni elämäntapavalinnoista, joita teemme. Ja on todella voimaannuttavaa, että on ymmärrys siitä, mitä voimme tehdä pysyäksemme mahdollisimman terveenä”, hän lisäsi.
Tutkimus esiteltiin American Heart Associationin tapaamisessa marraskuussa ja voit tutustua siihen lisää täällä.
Lähde: TODAY
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mitä miehet oikeasti arvostavat naisessa? Listalta puuttuu se, mitä moni pitää tärkeimpänä
- Jokaisen lomalaisen muistilista – älä tee tätä virhettä, jos haluat palautua
- Mitä seksifantasiasi kertoo sinusta? Asiantuntija avaa yleisimmät haaveet
- Aiotko pakata nämä kengät lomalle? Ne voivat johtaa jopa 2 500 euron sakkoon
- Otin käyttöön hotelleista tutun niksin – makuuhuone näyttää heti siistimmältä
- Lomalle lähdössä? Näitä vaatteita ei kannata pukea lentokoneeseen
- Keittiöstä löytyy tehokas aine homeen poistoon – mutta kannattaako sitä käyttää?
- Milloin on aika päästää koirasta irti? Eläinlääkäri listaa tärkeimmät merkit
- Kuinka kauan koiran voi jättää yksin kotiin? Tähän voisi vetää rajan
- Työterveyslääkäri paljastaa, mitkä merkit herättävät epäilyn liiallisesta alkoholinkäytöstä
- 6 juomaa, jotka voivat olla syynä siihen, ettei paino putoa
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Nainen, älä koskaan tee näitä 9 asiaa miehen takia
- Miten helppoa sinuun on rakastua? Katso, mitä horoskooppisi kertoo
- 11 piirrettä, jotka tekevät ihmisestä poikkeuksellisen vetovoimaisen
- Puolelta suomalaisista puuttuu tämä kotoaan – onko syynä tietämättömyys vai välinpitämättömyys?
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Tee tehokas hyttysansa tyhjästä muovipullosta – tarvitset lisäksi kolme raaka-ainetta
- Moni vanhempi luulee tätä kiireisen arjen pelastajaksi – pienen lapsen äiti huomasi sen vain pahentavan ongelmia
- Suomalaistutkimus kumoaa yleisen uskomuksen imetysongelmista