”Missäs ne vaatteet ovat?!” – 7 merkkiä, että sinun olisi pitänyt pyykätä jo eilen
Kuva: Fotolia
Etenkin tähän aikaan vuodesta pyykkääminen voi jäädä muiden tehtävien jalkoihin.
Erityisesti juhlapyhien aikaan monilla on kiire erinäisten syiden takia, jolloin pyykkääminen saattaa jäädä to do -listalla viimeisten asioiden joukkoon. Se taas voi johtaa tilanteisiin, joissa huomaat, että pyykkipäivän olisi pitänyt pitää jo eilen.Alla esimerkkejä tällaisista tilanteista.
1. Jouduit vetämään bikinien alaosan yllesi ihan liian aikaisin Niin surullinen alusvaatetilanteesi on, koska et ole kerennyt pyykätä itsellesi puhtaita pikkuhousuja. 2. Turvaudut kaapin perältä löytyviin vaatteisiin Heräteostokset, liian isot tai pienet vaatteet ja hirveät, sukulaisilta lahjaksi saadut vaatteet tulevat nyt tarpeeseen, ettet joudu kulkemaan alasti. 3. Ostit uuden paidan matkalla töihin/kouluun Vaikka sinun olisi muutenkin ollut tarkoitus käydä shoppailemassa, olet myös iloinen saatuasi näin siirrettyä pyykkipäivää vielä lisää. 4. Kaivoit urheiluliivit pyykkikorista puhtaiden loputtua Perustelet itsellesi, että samalla tavallahan se puhdaskin olisi mennyt hikiseksi treenin aikana. 5. Olet käyttänyt korkkareita viikon, koska niin et tarvitse sukkia Työkaverisi/muut kaverisi ajattelevat sinun panostaneen ulkoasuusi enemmän tällä viikolla, mutta ei, ei se sitä ole. 6. Vaatekaappisi on täynnä tyhjiä henkareita Silti kurkit kaappeihin ja mietit: ”Missäs ne vaatteet ovat?!” 7. Kun viimein peset pyykkiä, huomaat sinun olevan nyt vailla puettavaa Kaikki vaatteet ovat pyykissä, joten joudut hoitamaan pyykinpesun alastomana. Lähde: Women’s HealthLUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Eronneet kertoivat mitään kaunistelematta, miksi heidän avioliittonsa päättyi
- Nainen, tuskailetko ylähuulen karvojen kanssa? Näin pääset niistä eroon
- Jos mies ei halua seksiä, moni ajattelee heti pahinta – tässä todennäköisimmät syyt
- Puolet naisista lihoavat vaihdevuosien aikana – kiinnitä huomiota tähän
- 10 piirrettä, jotka tekevät yli 40-vuotiaasta miehestä erityisen viehättävän
- Kärsitkö nivelkivuista? Tämä ikivanha keino voi tuoda helpotusta
- Tämä helppo harjoitus voi alentaa verenpainetta jo yhden kerran jälkeen
- 4 tärkeää oivallusta, jotka tekevät elämästä entistä onnellisempaa iän myötä
- Tästä kaljamaha oikeasti johtuu – nimitys on hieman harhaanjohtava
- Tuntuuko, että työ vie kaikki voimasi? Syy ei välttämättä ole edes työssä
- Nainen, kasvaako leukaasi tai ylähuuleesi tummia karvoja? Taustalla voi olla jokin näistä syistä
- Jos tämä kipu herättää öisin, sairaus on voinut edetä jo pitkälle
- Hyväkin parisuhde joutuu koetukselle näiden tapojen vuoksi – 10 merkkiä epäkypsästä käytöksestä
- 4 merkkiä, jotka voivat viitata siihen, että saatat joskus pettää kumppaniasi
- Näistä 3 asiasta voi tunnistaa alkoholiongelman – ex-alkoholisti ja päihdeterapeutti kertoo
- Nämä piirteet nuoremmissa naisissa vetoavat vanhempiin miehiin
- 5 asiaa, joita lentoemännät eivät voi sietää – sorrutko itse johonkin näistä?
- 5 syytä, miksi seksi on parempaa viisikymppisenä kuin parikymppisenä
- Eikö paino tunnu millään laskevan? Tässä menee todennäköisesti pieleen
- Tuntuuko, että muut tuntevat miehestäsi aivan eri version kuin sinä? Tästä voi olla kyse