Lapset verottavat vanhempien yöunia vuosia vauva-ajan jälkeenkin – tämän vanhemman yöunet kärsivät enemmän
Vanhemmuuden huolet ja rasitteet vaikeuttavat vanhempien nukkumista, kun lapset ovat pieniä.
Perhettä perustaessa tulevat vanhemmat osaavat yleensä varautua siihen, että vauva valvottaa ja yöunet kärsivät. Tutkimuksen mukaan yöunet jäävät kuitenkin vähiin vielä kuusi vuotta lapsen syntymän jälkeen, kertoo Daily Mail.
”Emme odottaneet näkevämme, että ihmiset nukkuvat vähemmän, vaikka lapset olivat 6-vuotiaita”, tutkimusta johtanut tohtori Sakari Lemola Warwickin yliopistosta kommentoi.
”Tietysti lasta joutuu hoitamaan öisinkin ja lapset voivat sairastua yöllä. On kuitenkin todennäköistä, että lasten saamisella on pitkäaikaisia vaikutuksia, jotka liittyvät vastuiden kasvamiseen vanhempana”, hän lisäsi.
Lemolan mukaan ennen lapsen saamista ihminen on vastuussa vain itsestään ja syntymän jälkeen on vastuussa myös lapsesta ja perheestä.
”Lasten saaminen on suuri aihe iloon suurelle osalle vanhemmista, mutta se voi tuoda mukanaan myös huolta, stressiä ja rasitteita, jotka vaikeuttavat nukkumista”, Lemola huomautti.
Äiti valvoo enemmän
Warwickin yliopiston tutkimuksessa ilmeni, että lapset valvottavat paljon todennäköisemmin äitejä kuin isiä. Tutkimukseen osallistui 2 541 naista ja 2 119 miestä, jotka olivat saaneet lapsia vuosien 2008 ja 2015 välillä.
Ensimmäisten kolmen kuukauden aikana syntymän jälkeen, äidit menettivät yöunistaan 62 minuuttia verrattuna aikaan ennen raskautta. Miehet sen sijaan nukkuivat keskimäärin 13 minuuttia vähemmän.
Imettämisen takia äidit menettivät keskimäärin 14 minuuttia lisää yöunistaan, koska joutuivat nousemaan ylös syöttämään vauvaa. Daily Mailin mukaan tästä huolimattakin naiset silti nukkuivat vähemmän kuin miehet.
Tutkimuksessa selvisi vielä, että esikoisen kohdalla ensimmäisten 4-6 vuoden aikana äidit nukkuivat 41 minuuttia vähemmän. Miehet sen sijaan joutuivat uhraamaan yöunistaan 14 minuuttia yössä tuona aikana.
”Naiset usein ovat pääasiallisia huoltajia”
Sleep-journalissa julkaistussa tutkimuksessa todettiin, että suuressa osassa teollisuusmaita äidit, myös töissä käyvät äidit, tekevät edelleen enemmän kotiaskareita ja ovat enemmän vastuussa lasten kasvatuksesta sekä viettävät enemmän aikaa näiden tehtävien parissa isiin verrattuna.
”Yhteiskunnassamme on edelleen totta se, että naiset usein ovat pääasiallisia huoltajia. Useammin äiti menee hoitamaan lasta, kun hän itkee, äiti tekee enemmän uhrauksia”, Lemola sanoi Daily Mailin mukaan.
”Tietysti on pareja, joissa tilanne on päinvastoin, mutta totuus on se, että he ovat silti vähemmistönä ja tämä voi selittää, miksi naiset menettävät enemmän yöunistaan”, hän jatkoi.
Tutkimuksen mukaan vanhemmatn menettävät samankaltaiset määrät unta huolimatta iästään, varallisuudestaan tai siitä, omistavatko oman kotinsa vai eivät. Pahin unettomuusaika vanhemmille on ensimmäiset kolme kuukautta lapsen syntymän jälkeen.
Lähde: Daily Mail
LUE MYÖS:
- Mitä miehet sanovat vs. mitä he oikeasti tarkoittavat
- Äiti opettaa tyttärelleen nämä 10 asiaa, jotta tämä ei koskaan hyväksyisi huonoa kohtelua
- Mitä millainenkin kosketus tarkoittaa? Näin tulkitset miehen eleitä
- Miehetkin juoruavat kavereilleen – olisitko arvannut, mistä he puhuvat yleisimmin?
- Paino nousee talvella helpommin – sen vuoksi vältä näitä sudenkuoppia
- Ota oppia ja heittäydy – 17 roolileikkiä piristämään parisuhdetta
- Rahan lainaaminen ystävälle voi tulla kalliiksi – eikä vain rahallisesti
- Nainen paljastaa, miten hän sai kurvikkaamman vartalon ilman kuntosalia
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi