Laihdutettujen kilojen pitäminen pois helpottuu vuoden jälkeen

Laihduttamisen jälkeen painon pitäminen kurissa helpottuu vuoden jälkeen.
Jokainen laihduttaja tietää, kuinka vaikeaa kilojen karistaminen voi toisinaan olla – välillä voi tuntua kuin oma vartalo koettaisi pitää kaikista kiloista kiinni kynsin ja hampain. Women’s Healthin mukaan tässä on jopa hieman perääkin. European Journal of Endocrinology -julkaisussa ilmestyneen tutkimuksen mukaan vartalolla kestää aikansa unohtaa vanhat pahat tavat ja tottua uusiin elämäntapoihin. Kööpenhaminan yliopiston tutkijoiden mukaan pitämällä karistetut kilot pois yhteensä 365 päivän ajan helpottaa laihdutustulosten ylläpitämistä ja jopa lisäkilojen tiputtamista pois. Women’s Healthin mukaan tutkimusta varten pyydettiin 20 tervettä, ylipainoista osallistujaa juomaan laihdutuspirtelöitä kahden kuukauden ajan. Laihdutettuaan keskimäärin 13 prosenttia painostaan, osallistujat aloittivat vuoden pituisen ylläpito-ohjelman, johon kuului tapaamisia ravitsemusterapeutin kanssa ja ruokien seuraamista. Ennen ylläpito-ohjelman aloitusta tutkijat mittasivat kahden ruokahalua vähentävän hormonin sekä nälkähormoni greliinin tasot tutkimukseen osallistuneilta. Vuoden jälkeen tutkijat saivat selville, että osallistujien ruokahalua vähentävien hormonien tasot olivat nousseet ja greliinin tasot laskeneet. Women’s Healthin mukaan molemmat muutokset ovat mahtavia painon ylläpitoa ajatellen ja voivat jopa tutkijoiden mukaan johtaa lisäkilojen karistamiseen. Women’s Health kuitenkin huomauttaa, että tutkimusta tehtiin ylipainoisten osallistujien avulla, joten on vaikea sanoa, olisivatko tulokset samanlaiset sellaisen henkilön kohdalla, kenellä on aikeena tiputtaa kiloja 4,5-9 kiloa (10-20 paunaa). Voit lukea lisää tutkimuksesta täältä. Lähde: Women’s HealthLUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 8 merkkiä siitä, että mies on vain seksin perässä
- Nainen avasi rehellisesti erokokemuksensa – nämä 11 asiaa hän olisi halunnut kuulla eron jälkeen
- Näetkö unia edesmenneistä läheisistä? Asiantuntijoiden mukaan kyse ei ole sattumasta
- Tarkkailen ihmisten käsiä, kun he kävelevät – tämän tekevät vain tietyntyyppiset ihmiset
- Hyväsydäminen ihminen ei aina tunnista itseään sellaiseksi, mutta nämä 16 merkkiä todistavat toisin
- Tämä asia on miehelle tärkeämpi kuin rakkaus – ja valitettavan harva tietää sen
- Näin voit lopettaa jatkuvan vertailun ja alkaa oikeasti nauttia elämästäsi
- Tunnusta pois! 12 ällöttävää asiaa, joita me kaikki olemme tehneet makuuhuoneessa
- Horoskooppisi mukaan sinusta tulee tällainen vanhana – kuvaus osui nappiin ehkä liiankin hyvin
- Tutkimusten mukaan tähän aikaan päivästä naisen seksihalut ovat huipussaan
- Tutkimusten mukaan tähän aikaan päivästä naisen seksihalut ovat huipussaan
- Oletko itse syypää ryppyihisi? Nämä arkiset tavat vanhentavat ihoasi huomaamattasi
- Eronnut mies puhuu suoraan: ”nämä virheet tuhosivat avioliittoni, enkä halua kenenkään toistavan niitä”
- Näetkö unia edesmenneistä läheisistä? Asiantuntijoiden mukaan kyse ei ole sattumasta
- Miehet kertovat rehellisesti, mitkä asiat saavat kiinnostuksen hiipumaan hetkessä
- Tämä asia on miehelle tärkeämpi kuin rakkaus – ja valitettavan harva tietää sen
- 11 pientä vihjettä paljastavat, ettei nainen ole enää varma suhteestaan
- Horoskooppisi mukaan sinusta tulee tällainen vanhana – kuvaus osui nappiin ehkä liiankin hyvin
- Entinen kumppani pyörii mielessä yllättävän usein – nämä 8 asiaa eivät unohdu helposti
- Tunnusta pois! 12 ällöttävää asiaa, joita me kaikki olemme tehneet makuuhuoneessa