Kumppania petetään todennäköisimmin ex-rakkaan tai työkaverin kanssa, paljastaa tutkimus
Osa uskottomista sen sijaan päätyy lakanoiden väliin kumppanin parhaan kaverin tai naapurin kanssa.
Pettämisestä on tehty monenlaisia havaintoja tutkimuksissa. Pettäminen on esimerkiksi todennäköisempää, jos omista vanhemmista toinen on ollut uskoton tai jos henkilö on omassa suhteessaan seksuaalisesti tyytyväinen sekä muun muassa rokkifanit ja naisopettajat ovat todennäköisemmin uskottomia. Mutta kenen kanssa pettämistä tapahtuu todennäköisemmin? Varatuille tarkoitetun deittisivusto Illicit Encountersin tutkimuksen mukaan todennäköisintä on, että pettäjä päätyy lakanoiden väliin ex-rakkaansa kanssa. Tutkimuksen mukaan lähes kolmannes (31%) oli pettänyt nykyistä kumppaniaan entisen kumppaninsa kanssa, kertoo Express. Myös työkaverit olivat suosittu vaihtoehto pettämiseen (25%), kun taas 15 prosenttia oli pettänyt kumppaniaan oman kälynsä tai lankonsa kanssa. 11 prosenttia tutkimukseen osallistuneista oli ollut uskoton kumppaninsa parhaan ystävän kanssa ja samainen määrä oli päätynyt sänkyyn netissä tapaamansa tuntemattoman henkilön kanssa. Seitsemän prosenttia sen sijaan oli löytänyt salarakkaan naapuristaan. Lähde: ExpressLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Pyöriikö kolmenkympin kriisi mielessä? 8 syytä, miksi sille ei ole syytä
- Varoitus: nämä iskurepliikit todellakin aiheuttavat myötähäpeää
- Ero voi tuoda mukanaan paljon hyviä asioita – tässä 8 niistä
- Moni nainen sortuu samaan virheeseen heti kun hiukset alkavat harmaantua
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen