Kahden raaka-aineen banaanipannarit yhä suosiossa kotikeittiöissä
Banaanipannareiden tai -lettujen suosio jatkuu yhä, vaikka ne ovatkin olleet jo vuosia esillä Internetin ihmeellisessä maailmassa.
Urheilijoiden ja fitness-harrastajien keskuudessa jo pitkään suositut banaanipannarit eli ”bannarit” ovat löytäneet tiensä tavallisten pulliaisten keskuuteen. Ja mikä parasta, ne valmistuvat käden käänteessä! Oletko sinä jo kokeillut onneasi banaanilettujen valmistuksessa? Vaikka nämä ihmepannarit voi olla vaikea saada pysymään kasassa, ne on äärimmäisen helppo kokata. Ja vaikka raaka-aineiden runsaudella ei päästä ennätysten kirjaan, sillä bannarit vaativat onnistuakseen vain kahta raaka-ainetta, voi tämän nopeasti valmistuvan herkun maulla ainakin kehuskella. Tarvitset siis valmistukseen vain yhden banaanin ja kaksi kananmunaa, eikös ole äärimmäisen yksinkertaista? Kaiken lisäksi bannarit ovat gluteenittomia ja maidottomia, joten ne sopivat moneen eri ruokavalioon. Bannareita voi myös maustaa eri tavoin, kuten vaniljalla tai hunajalla, mikäli banaanin maku ei sellaisenaan houkuttele. Lisukkeiksi tai bannareiden sisään sopivat myös pähkinät, suklaanapit, mustikat ja vaikkapa mysli. Voit myös testata siirappia, hilloa tai suklaalevitettä bannareiden seurana. Nam nam! Onnistuaksesi bannareissa sinun tarvitsee vain varmistaa, että paistat letut tarpeeksi pieninä ja muistaa kääntää lettu puolelta toiselle paiston aikana varovaisesti. Voit käyttää apunasi ohutta lastaa. Katso Instagram-käyttäjien omia kuvia banaaniletuista alla!Lähde: The Kitchn
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jos teet tätä nukkuessasi, on aika hakeutua lääkäriin
- Oman terveyden kanssa ei kannata leikkiä – 6 asiaa, joista lääkärille pitää kertoa totuus
- Mikä on pitkän parisuhteen salaisuus? Kaikki tiivistyy kolmeen asiaan
- 16 asiaa, joita tämän päivän lapset eivät voi ymmärtää – muistatko sinä nämä?
- Yksi lapsuudessa opittu asia vaikuttaa siihen, miksi miehet itkevät harvemmin
- 10 ruokaa, joita jokaisen naisen kannattaisi syödä enemmän
- Mitä vanhemmaksi tulee, sitä tärkeämmiksi nämä 7 asiaa muuttuvat
- Kukkien määrällä ja värillä on merkitys – näin ne tulkitaan
- Muistatko nämä 9 lelua? Ysärin lapsille nämä olivat must-have
- Lista asioista, jotka älykkäimmät naiset tekevät ennen neljääkymppiä
- Suomalaisten hygieniasta paljastui nolo fakta – yksi kehonosa jää monelta pesemättä
- Fantasioiko kumppanisi muista? Nämä 5 merkkiä voivat paljastaa sen
- Muistatko nämä 9 lelua? Ysärin lapsille nämä olivat must-have
- Kukkien määrällä ja värillä on merkitys – näin ne tulkitaan
- Mikä on pitkän parisuhteen salaisuus? Kaikki tiivistyy kolmeen asiaan
- 10 ruokaa, joita jokaisen naisen kannattaisi syödä enemmän
- Tutkimus paljastaa ristiriidan miesten suhtautumisessa älykkäisiin naisiin
- Yllättävän moni suomalainen tekee talvella saman virheen suihkussa – ja sitten valitetaan oireista
- Suomalaisten salikäytös puhututtaa – nämä asiat saavat veren kiehumaan
- Lista asioista, jotka älykkäimmät naiset tekevät ennen neljääkymppiä