Isompi vyötärönympärys on kytköksissä korkeampaan kuolemanriskiin
Tutkimuksen mukaan huolimatta painoindeksistä, isompi vyötärönympärys on kytköksissä korkeampaan kuolemanriskiin.
Tutkijat perehtyivät 650 000 osallistujan tietoihin, jotka oli kerätty 11 aiemman tutkimuksen aikana ja vertasivat heidän vyötärönympärystään kaikkiin kuolinsyiden riskeihin. Mayo Clinicin julkaisemasta tutkimuksista kävi ilmi, että isompi vyötärönympärys on vahvasti kytköksissä korkeampaan kuolemanriskiin. Esimerkiksi naiset, joilla vyötärönympärys oli vähintään 95,25 senttiä, oli 80 prosenttia isompi todennäköisyys menehtyä tutkimuksen seuratan-ajan aikana kuin naisilla, joiden vyötärönympärys oli alle 69,85 senttiä. Sen lisäksi jokainen kahden tuuman, 5,08 sentin, kasvu vyötärönympäryksessä korreloi yhdeksän prosentin nousua kuolemanriskissä naisten kohdalla. On helppoa ajatella, että isomman vyötärönympäryksen omaavilla naisilla on myös isompi painoindeksi. Nämä kaksi asiaa korreloivat myös, mutta yhteys vyötärönympäryksen ja kuolinsyiden välillä piti, vaikka tutkijat kontrolloivat painoindeksiä. Painoindeksin tietäminen antoi kuitenkin tutkijoille selvemmän kuvan kuolemanriskistä naisilla, joiden painoindeksi nousi 50 asti. Vyötärönympäryksen mitta on tärkeä ja sitä kannattaakin pitää silmällä, koska se voi vihjata vyötärölihavuudesta. Tutkijat ovatkin sanoneet, että korkeammat vatsan rasvan tasot ovat etenkin kytköksissä erilaisiin sairauksiin. Lähde: Women’s HealthLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 7 merkkiä, jotka kertovat että suhde etenee liian kovaa vauhtia
- Laiskan naisen tunnistaa näistä 15 asiasta – tunnistatko itsesi?
- Tässä on suomalaisten suosikkiseksiasento – miehet ja naiset yllättävän yksimielisiä
- Näistä merkeistä tunnistat alkavan Alzheimerin taudin – varhainen vaihe voi hämätä
- Naiset myöntävät: tämä hetki paljasti, ettei suhde enää toimi
- Pyydettiinkö sinua morsiusneidoksi? Vastaa näihin kysymyksiin ennen kuin lupaudut
- Nännien stimulointi voi johtaa orgasmiin – näin se on mahdollista
- Kesä tulee – tarkista aurinkolasiesi kunto ja vältä nämä yleiset virheet
- Miksi seksi on parempaa hotellissa? Syy on yllättävän yksinkertainen
- Nenän tukkoisuus ei aina johdu flunssasta – tässä 5 muuta syytä
- Käytätkö sydänemojeja väärin? Värit voivat viestiä aivan muuta kuin luulet
- Tuhmempi versio pullonpyörityksestä – 50 ideaa totuuksiin ja tehtäviin aikuisille
- Suuhygienisti suosittelee helppoa testiä – paljastaa heti, ovatko hampaasi oikeasti puhtaat
- 4 kiehtovaa faktaa pääsiäisestä – tiesitkö nämä kaikki?
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- Juo tätä juuri ennen nukkumaanmenoa – moni huomaa vaikutuksen jo ensimmäisenä yönä
- Marttojen suosittu wc-pommi testissä – korvaa jatkossa kaupan pesuaineet
- Tämä määrä seksiä viikossa riittää onnelliseen parisuhteeseen, kertoo tutkimus
- 3 merkkiä, jotka kertovat liiallisesta proteiinin saannista
- Onko sinulla ollut reikiä hampaissa? Tutkimus paljasti jotain huolestuttavaa