Iloa, epätoivoa, surua ja häpeää: Naisten hiuksettomuus aiheuttaa suuria tunteita

Hiuksettomuus voi tulla usein osaksi elämää vapaaehtoisen hiusten ajelun tai sairauden myötä.
Naisten hiuksettomuus ja hiustenlähtö nousi maaliskuun lopulla tietoisuuteen näkyvämmin kuin aikoihin Oscar-gaalassa nähdyn välikohtauksen jälkeen. Elokuva-alan palkintogaalan aikana koomikko ja näyttelijä Chris Rock vitsaili yleisössä istuneen näyttelijä-laulaja Jada Pinkett Smithin hiuksettomuudesta.
Pinkett Smithin puoliso, näyttelijä Will Smith suuttui Rockin mauttomasta vitsistä, käveli lavalle ja löi Rockia kasvoihin kesken suoran lähetyksen. Paikalleen palattuaan Smith vielä huusi Rockille olemaan puhumatta vaimostaan kirosanojen kera.
Pinkett Smith on kertonut julkisuudessa sairastavansa alopeciaa, joka on Terveyskirjaston mukaan nopeaa läiskikästä hiustenlähtöä ja kaljuuntumista aiheuttava autoimmuunisairaus. Alopecia tunnetaan myös nimellä pälvikalju ja sitä ilmenee vajaalla 2 prosentilla väestöstä.
Alopeciaa esiintyy Allergia-, iho- ja astmaliiton mukaan yhtä paljon miehillä ja naisilla. Se voi puhjeta missä iässä tahansa, mutta yleisintä pälvikalju on 20-50-vuotiailla.
Suomalaisnaisten kokemuksia selvitettiin
Hiustenlähtö ja hiuksettomuus koskettaa monia suomalaisnaisiakin. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS) sekä Turun yliopiston tohtorikoulutettava Johanna Latva ovat keränneet kokemuksia naisten hiuksettomuudesta maalis-toukokuussa 2021 ja saivat yhteensä 85 vastausta.
SKS:n mukaan vastausten perusteella hiuksettomuus voidaan kokea monin tavoin ja siihen liitetään stereotypioita ja yleistyksiä. Kirjoittajien kokemukset kaljuudesta voidaan jakaa kolmeen kategoriaan:
- vapaaehtoinen hiusten ajelu
- sairaudesta johtuva hiuksettomuus
- syöpähoitojen aiheuttama karvattomuus
SKS:n mukaan keruun merkitys tuli esille vastauksista: joillekin vastaajista tämä oli ensimmäinen kerta, kun he kertoivat muille omista hiuksettomuuden aiheuttamista tunteistaan. Hiuksista luopumisen konkretia näkyi myös teksteissä, sillä yli puolet vastaajista kertoi, miten he olivat ajaneet hiuksensa ensimmäisen kerran.
Monenlaisia tunteita
Kaljut naiset -keruuseen tulleista vastauksista ilmenee, että hiusten puute aiheuttaa suuria tunteita. SKS:n mukaan tunteiden kirjo vaihtelee kirjoituksissa pakahduttavasta ilosta epätoivoiseen suruun ja häpeään.
”Samalla kun vapaaehtoisesti päänsä siiliksi ajellut nainen ihasteli peilistä uutta kampaustaan, sairautensa takia hiuksensa menettänyt ei aina kestänyt katsoa peiliin. Vähitellen muuttuneeseen ulkonäköön totuttiin, ja oma kuvajainen oli kaunis myös ilman hiuksia”, SKS:n tiedotteessa kerrotaan.
Kaljuus sai monet vastaajat pohtimaan omaa naiseutta, ulkonäköä ja seksuaalisuutta. Toiset kokivat kadottaneen identiteettinsä ja naiseutensa hiustensa myötä, mitä korjattiin esimerkiksi näyttävillä korvakoruilla ja meikeillä, ja toiset taas kirjoittivat päässeensä eroon vahvoista ulkonäköpaineista hiustensa myötä.
SKS:n mukaan hiusten puutteen pelättiin vaikuttavan parisuhteisiin ja niiden muodostamiseen. Kokemuksiaan jakaneet kritisoivatkin yhteiskuntamme ulkonäkökeskeisyyttä ja hiusten merkitystä naiseuden määreenä.
Peruukki jakaa mielipiteet
Keruuseen tulleissa vastauksissa useassa kirjoitettiin peruukkien käytöstä ja pään peittämisestä. Monet tahtomattaan hiuksensa menettäneet kertoivat omistavansa peruukin, mutta epämukavuuden takia ne jäivät hattuhyllylle.
Toisilla taas peruukki oli päivittäisessä käytössä, ja sen merkitys oman sairauden ja ulkonäön hyväksymisessä oli suuri.
”Sytostaattihoitojen takia hiuksensa menettäneet kertoivat, että karvojen lähteminen tuntuu lisärangaistukselta muutenkin kärsineelle keholle”, tiedotteessa kerrotaan.
SKS:n mukaan toisaalta usein mainittiin, että hiuksettomuus on vain väliaikaista ja siksi kaljuutta voi peittää peruukein tai huivein. Hiuksettomuutta haluttiin peittää, jotta sairaus ei paljastuisi ja omaa hiuksetonta ulkonäköä hävettiin tai pelättiin muiden kavahtavan sitä.
Tuijotusta ja koskettelua
SKS kertoo, että kirjoituksista näkyy, että muiden tuki tai negatiiviset kommentit vaikuttavat vahvasti naisten omiin kokemuksiin. Monet kirjoittivat, että muut kokevat oikeudekseen tuijottaa normista poikkeavaa ja kertoa oman mielipiteensä naisen hiustyylistä, oli se sitten vapaaehtoinen valinta tai sairaudesta johtuvaa.
”Osassa kirjoituksissa mainittiin, että tuntemattomat saattoivat tulla koskettamaan kaljua päätä. Muut saattoivat myös vähätellä hiusten menettämisen merkitystä: ulkopuoliset ajattelevat sen olevan vain esteettinen haitta”, tiedotteessa todetaan.
SKS:n mukaan useissa vastauksissa painotettiinkin, että hiusten merkityksen itselleen sekä yhteiskunnalle ymmärtää vasta niiden puuttuessa. Monet kertovat, että ottaisivat hiuksensa takaisin, jos se olisi vain mahdollista, vaikka ovat hyväksyneet nykyisen ulkonäkönsä.
Aineistossa korostuu myös sairaanhoidon vaillinainen tuki. Eräs vastaaja oli kirjoittanutkin, että diagnoosin antaminen ei vielä tarjoa ihmiselle tukea, ymmärrystä asiaan.
Ajat ovat muuttunet
SKS:n mukaan naisten kokemusten ajallisuus vaihtelee. Toisten kokemukset olivat muutaman kuukauden mittaisia, toiset olivat olleet hiuksettomia jo useita vuosikymmeniä.
Kirjoituksissa näkyy myös ajallinen muutos: hiuksettomien kokema syrjintä ja leimaaminen ovat kirjoittajien mukaan nykyään vähäisempää kuin vielä 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa. Tästä huolimatta monet kertoivat, että he kokevat hiuksettomuuden edelleen määrittävän heidät tuijotuksen kohteiksi.
”Toisaalta nykyään kaljuja naisia näkee useammin mainoksissa ja kaduilla, mikä helpotti vastaajien oman ulkonäön hyväksymistä ja julkisesti kaljuna olemista”, SKS:n tiedotteessa kerrotaan.
Myös koronan vaikutukset näkyvät kirjoituksissa. Pandemian seurauksena etätyöt lisääntyivät ja hiuksettomuuden peittely oli helpompaa, ja samalla myös kontaktit muihin ihmisiin vähenivät, joten muiden ihmisten reaktiot jäivät kokematta.
Naisten kertomuksissa näkyy kuitenkin myös positiivinen suhtautuminen hiuksettomuuteen ja SKS:n mukaan julkisesti kaljut naiset ovat saaneet kannustusta ja ihailevia kommentteja. Useimmiten nuoret sekä naiset olivat niitä, joilta rohkaisua saatiin, eikä lasten uteliaisuutta pidetty pahana.
Voit lukea lisää alopeciasta, eli pälvikaljusta esimerkiksi Terveyskirjaston tai Allergia-, iho- ja astmaliiton sivuilla.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ota nämä 10 rutiinia osaksi aamujasi, ja elämänlaatusi paranee
- Yli 50-vuotiaan naisen kannattaa hankkiutua eroon näistä vaatekappeleista – oletko samaa mieltä?
- 10 edullista ruokaa, jotka auttavat selviämään kun rahat ovat tiukassa
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Vältä näitä 4 kuvaa – ne voivat pilata mahdollisuutesi Tinderissä