Hyvä fyysinen kunto suojaa sydäntä, paljastaa suomalaistutkimus

Tutkimuksen mukaan kunto on tärkeämpi suojaava tekijä kuin esimerkiksi kehon rasvan määrä.
Kun on kyse sydänterveydestä ja siitä huolehtimisesta, puhutaan usein ruokavalion ja liikunnan merkityksestä. Oululaisen tutkimuksen mukaan fyysinen kunto on kuitenkin tärkeämpi sydän suojaava tekijä kuin kehon rasvan määrä tai fyysinen arki-aktiivisuus.
Oulun yliopiston tiedotteen mukaan tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että elintapamuutoksissa tulisi ensisijaisesti keskittyä fyysisen kunnon parantamiseen sydänterveyden edistämiseksi.
”Toki fyysistä kuntoa voidaan kohottaa lisäämällä arki-aktiivisuutta, jolla on myös fyysisestä kunnosta riippumattomia vaikutuksia sydänterveyteen”, tiedotteessa todetaan.
Medicine & Science in Sports & Exercise -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa sydänterveys määritettiin sydämeen kohdistuvan autonomisen eli tahdosta riippumattoman säätelyn mittauksilla. Autonominen hermosto vastaa sydämen toiminnan säätelystä tilanteen edellyttämälle tasolle.
Levossa autonominen hermosto rauhoittaa sydämen toimintaa ja ylläpitää myös sydänlihaksen sähköistä tasapainoa sekä suojaa vakavilta rytmihäiriöiltä, kun taas fyysisessä kuormituksessa se kiihdyttää sydämen rytmiä ja mahdollistaa hapen ja energian saannin työtätekeville lihaksille.
Poikkeavan autonomisen hermoston toiminnan merkkejä ovat tiedotteen mukaan korkea leposyke, vähäinen sykevaihtelu sek hidas sykkeen palautuminen fyysisestä kuormituksesta.
Tiedotteen mukaan julkaisu pohjautuu laajaan Pohjois-Suomen syntymäkohortti 1966 –tutkimukseen, jossa 3144 keski-ikäiselle henkilölle tehtiin sydämen autonomisen säätelyn tutkimus, kestävyyskuntotesti, fyysisen aktiivisuuden mittaus kahden viikon ajalta sekä kehonkoostumusmittaus.
Tutkimus toteutettiin Oulun yliopiston, ODL Liikuntaklinikan, Oulun yliopistollisen sairaalan, LIKES-tutkimuskeskuksen sekä Imperial College London -yliopiston yhteistyönä.
Voit tutustua oululaistutkimukseen tarkemmin täällä.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Vältä nämä 5 pukeutumismokaa, kun tapaat ensi kertaa kumppanisi vanhemmat
- Nämä 9 merkkiä kertovat, että äitisi on toksinen
- 8 asiaa, joita ei kannata koskaan sanoa kumppanille
- Näistä merkeistä tunnistat, että mies on aviomiesmateriaalia
- 7 asiaa, joita anopin ei koskaan pitäisi tehdä
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- Näin toksinen suhde vaikuttaa terveyteesi – 11 vakavaa oiretta
- 20 muutosta, jotka jokaisen 30 vuotta täyttäneen kannattaa tehdä elämässään
- 25 kysymystä, joilla vahvistat seksuaalista yhteyttä parisuhteessanne
- Äiti, tunnetko jatkuvaa syyllisyyttä? Näin voit helpottaa oloasi
- Lempivärisi paljastaa enemmän rakkauselämästäsi kuin arvaatkaan
- Tämä piirre kolminkertaistaa riskin, että kumppanisi pettää sinua
- 20 upeaa kokemusta, jotka jokaisen naisen pitäisi kokea ainakin kerran elämässään
- Miksi naiset pettävät? Tässä kolme yleisintä syytä
- Tämä pieni juttu palauttaa naisten itsetunnon – kokeile itse tai yllätä puolisosi
- Haaveiletko lapsesta? 4 helppoa kotikonstia, jotka helpottavat raskaaksi tuloa
- Kumppanin uskottomuudesta voi olla sinulle yllättäen jopa hyötyä – näitä hyötyjä saat!
- Onko parisuhteesi kestävällä pohjalla? Selvitä asia vastaamalla 15 kysymykseen
- 25 kysymystä, joilla vahvistat seksuaalista yhteyttä parisuhteessanne
- Näin naiset ajattelevat: 10 asiaa, jotka jokaisen miehen pitäisi osata