Herkuttele halloweenina suloisilla haamumarengeilla – tarvitset vain muutaman ainesosan

Haamumarengit on helppo valmistaa muutamasta ainesosasta.
Halloweenia juhlitaan tulevana viikonloppuna koronaepidemian takia poikkeuksellisissa oloissa, mutta aivan kuin aiempina vuosina, myös tänä vuonna herkut kuuluvat osaksi halloweenin juhlintaa. Yksi todella helppo tapa saada suut makeaksi on tehdä halloweenin kunniaksi haamumarenkeja.
Haamumarengit syntyvät yksinkertaisimmillaan vain yhdistämällä kananmunanvalkuaista sekä sokeria ja käyttämällä koristeluun tumma suklaata. Oman lisäysensä voi tehdä maustamalla marenkimassan ennen pursotusta esimerkiksi mintun makuisella aromilla tai sekoittamalla varovasti joukkoon karkkimurskaa, kuten Fazerin Tyrkisk Peber Crush -murskaa.
Tältä haamumarengit näyttävät – ohjeita löydät kuvan alta.

Alla muutama erilainen ohje, joilla voit valmistaa haamumarenkeja halloween-herkutteluun!
Lakelandin ohje
Brittiläisen Lakelandin ohje on esitelty Metron sivuilla. Se menee näin:
Ainekset
- 4 isoa kananmunanvalkuaista
- 225 grammaa hienosokeria
- 1 teelusikka maissitärkkelystä
- 1 teelusikka valkoviinietikkaa
- Mustaa elintarvikeväriä
Vaiheet
- Esilämmitä uuni 140 asteeseen. Laita kahdelle uunipellille leivinpaperia.
- Laita valkuaiset puhtaaseen, kuivaan kulhoon ja vatkaa kovaksi vaahdoksi sähkövatkaimella. Lisää ruokalusikallinen sokeria ja jatka vatkaamista.
- Jatka sekoittamista ja sokerin lisäämistä ruokalusikallisen verran siihen asti, että sokeri loppuu ja marenki on tasaista ja kovaa. Käännä sen jälkeen joukkoon maissitärkelys ja valkoviinietikka.
- Laita marenkimassa pursottimeen, jossa on suuri, pyörä nokka. Pidä pursotin pystysuunnassa, purista ja vedä pursotinta ylöspäin hitaasti, jotta saat kummituksen tehtyä. Jokainen kummitus on noin 6-7 senttiä korkea.
- Tee niin monta kummitusta kuin marenkimassaa riittää ja laita sitten uuniin tunniksi, kunnes marengit ovat rapeita ja irtoavat helposti leivinpaperilta. Laita uuni pois päältä ja anna haamumarenkien jäähtyä uunissa.
- Kun marengit ovat jäähtyneet, maalaa niille silmät ja suut mustalla elintarvikevärillä käyttäen apuna leivonnaisten ja muiden syömisten koristeluun tarkoitettua sivellintä.
Dansukkerin ohje
Dansukkerin ohjeessa on pieniä eroja yllä olevaan ohjeeseen.
Ainekset
- 3 kananmunanvalkuaista
- 2 desiä Dansukker Siro erikoishienoa sokeria
- 1/2 teelusikallista sitruunamehua
Maustamiseen valinnan mukaan
- 1 teelusikallinen lakritsijauhetta tai
- 1 teelusikallinen Dansukker vaniljasokeria tai
- 50 grammaa tummaa suklaata
- koristeluun tummaa suklaata
Vaiheet
- Kuumenna uuni 125 asteeseen.
- Mittaa puhtaaseen, kuivaan kulhoon valkuaiset, kolmasosa sokerista ja sitruunamehu.
- Vaahdota seosta sähkövatkaimen keskinopeudella, kunnes se muuttuu valkoiseksi. Lisää loput sokerista ja jatka vaahdotusta suurimmalla nopeudella, kunnes marenki on kiinteää ja kiiltävää.
- Jos haluat maustaa marenkia, vatkaa lakritsijauhe tai vaniljasokeri seokseen aivan loppuvaiheessa. Valuta sulatettu suklaa jäähtyneenä valmiin marenkivaahdon joukkoon kevyesti lastalla käännellen.
- Pursota pieniä kummituksia leivinpaperoidulle uunipellille.
- Paista marenkeja uunin alaosassa noin 50–60 minuuttia. Sammuta uuni ja jätä marengit uunin jälkilämpöön kuivumaan.
- Tee lopuksi kummituksille silmät sulatetulla suklaalla.
K-Ruoan ohje
K-Ruoka-sivuilta löytyvä ohje on kaikista simppelein, sillä siinä ei ole kuin kaksi ainesosaa sekä koristeluun käytettävä suklaa.
Ainekset
- 2 kananmunanvalkuaista
- 1 desi sokeria
- halutessasi tummaa suklaata koristeluun
Vaiheet
- Vatkaa huoneenlämpöiset valkuaiset kovaksi vaahdoksi sähkövatkaimella. Lisää joukkoon sokeri samalla vatkaten. Vaahdon tulee olla niin kovaa, että se pysyy kulhossa, kun käännät kulhon ylösalaisin.
- Pursota valkuaisvaahdosta 24 pientä marenkia pellille leivinpaperin päälle.
- Paista 125-asteisessa uunissa noin 1 tunti.
- Jäähdytä kuumalla pellillä tai uunissa, jotta marengeista tulee rapeita.
- Piirrä marengeille silmät sulatetulla suklaalla cocktailtikun kärjellä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- Kummalla puolella nukut sängyssä? Vastaus paljastaa yllättäviä asioita persoonastasi!