Haluatko nukkua paremmin? Ota lemmikkisi unikaveriksi
Osalle ihmisistä lähellä nukkuva lemmikki voi tuoda turvaa ja auttaa rentoutumaan.
Jos sinulla on vaikeuksia nukkua, voi sängyn jakaminen kissan tai koiran kanssa auttaa. Vaikka usein kehotetaan toimimaan juuri päinvastoin, on Mayo Sleep Clinicin tutkimus selvittänyt, että monet nukkuvat paremmin lemmikkinsä ollessa lähellä. Telegraphin mukaan klinikka teki kyselyn 150 tutkimukseen osallistuneelle, joista 49 prosentilla oli lemmikkejä. Yli puolet lemmikeistä nukkui omistajansa kanssa samassa makuuhuoneessa tai samassa sängyssä. ”Monet lemmikkejä omistavat mieltävät eläimet osaksi perhettä ja haluavat ottaa ne osaksi elämää niin monin tavoin kuin mahdollista”, tutkimusta tehnyt tohtori Lois Krahn kommentoi. ”Koska ihmiset viettävät merkittävän osan ajasta nukkuen, halu pitää lemmikki lähellä öisin on ymmärrettävä. Kun yhä useammissa kotitalouksissa on useita lemmikkejä, sopivien nukkumajärjestelyjen varmistamisen haasteet kasvavat”, Krahn jatkoi. Telegraphin mukaan 20 prosenttia lemmikkejä omistavista valitteli lemmikin keskeyttävän unet käytöksellään, kuten kuorsaamisella, vaeltelulla tai uikuttamisella. Suurin osa tutkimukseen osallistuneista kuitenkin kertoi, ettei lemmikin kanssa nukkuminen aiheuttanut mitään ongelmia ja moni koki sen hyödyksi. ”Osa tutkimukseen osallistuneista tunnusti samassa huoneessa tai jopa sängyssä nukkuvan seuraeläimen hyödyt. Osa vastaajista kuvaili tuntevansa olonsa turvatuksi, tyytyväiseksi ja rentoutuneeksi, kun lemmikki nukkui lähellä. Tämä vaikuttaa pätevän etenkin yksin nukkuviin. Vaikka nämä kokemukset ovat heikosti ymmärretyt, ei niiden arvoa voi vähätellä, koska uni riippuu fyysisisestä ja henkisestä rentoutumisesta”, Krahn sanoi. Lähde: TelegraphLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tutkimus paljastaa, mitä naiset katuvat elämässään kaikkein eniten – moni ei halua myöntää tätä
- Jos nämä 14 asiaa tuntuvat raskailta nyt, uusi vuosi voi tuoda mukanaan toivotun muutoksen
- Moni vanhempi mokaa tässä – nämä 5 asiaa olisi parempi jättää sanomatta
- Nainen rakastaa miestään aidosti, jos hän kuvailee häntä näillä 11 sanalla
- Veljien kanssa kasvaneilla tytöillä on usein nämä 11 erityistä piirrettä
- Painonnousun taustalla voi olla lääkitys: 6 yleistä hoitoa, jotka voivat vaikuttaa painoon
- Helpotus kuukautiskipuihin voi löytyä vitamiinien joukosta
- Vältä näitä 5 raaka-ainetta, jos kehossasi on tulehdustila – voivat pahentaa oireita
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Veljien kanssa kasvaneilla tytöillä on usein nämä 11 erityistä piirrettä
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Painonnousun taustalla voi olla lääkitys: 6 yleistä hoitoa, jotka voivat vaikuttaa painoon