Ei vain naisten juttu – tutkijat taustoittivat naisiin vahvasti liitettyä hapanta ilmettä

Niin sanottu resting bitch face onnistuu myös miehiltä, mutta naisilta se huomataan paremmin.
Nyrpeä, tympääntynyt tai hapan ovat adjektiiveja, joilla voisi kuvata resting bitch face (RBF) -ilmettä. Ilme on vahvasti yhdistetty naisiin ja näyttelijä Kristen Stewart onkin todennäköisesti tunnnetuin esimerkki siitä.
Jos olet saanut kuulla näyttäväsi aina happamalta, ei syy ole sinussa – kasvosi vain ovat sellaiset. Metron mukaan käyttäytymistieteen tutkijat Jason Rogers ja Abbe Macbeth toteuttivat tutkimuksen, jonka mukaan RBF ei niinkään liity kasvojen fysiologiaan, vaan enemmänkin sosiaalisiin normeihin.
Vaikka ilme on mielletty enemmän naisiin liittyväksi ilmiöksi, RBF onnistuu ihan samalla tavalla myös miehiltä. Metron mukaan tämä tarkoittaakin vain sitä, että naisia arvostellaan ja tuomitaan enemmän, jos he eivät ole niin hymyileviä.
”Se on jotain, mitä naisilta odotetaan paljon enemmän kuin miehiltä ja siitä on paljon empiirisiä artikkeleita ja tieteellistä kirjallisuutta”, Macbeth sanoi.
”Joten RBF ei välttämättä ole vain naisten juttu, mutta olemme herkempiä huomaamaan sen naisissa, koska naisilla on enemmän paineita olla onnellisia ja hymyileviä ja tulla toimeen muiden kanssa”, tutkija jatkoi.
Tutkijat käyttivät kasvojen lukemiseen erikoistunutta työkalua, joka tunnistaa tietyt ilmeet yli 10 000 ihmisten kasvokuvan pohjalta. Työkalu kartoittaa siihen syötetystä kuvasta tai videosta henkilön kasvoista 500 kohtaa ja sitä analysoituaan antaa henkilölle ilmeen, joka perustuu kahdeksaan yleiseen tunteeseen: onnellisuus, surullisuus, suuttumus, pelko, yllättyneisyys, ällötys, halveksunta ja neutraali.
Tutkijat laittoivat työkalun analysoimaan valokuvia julkisuuden henkilöistä, joilla on ajateltu olevan RBF perusilmeenä, kuten Kristen Stewart, Kanye West ja kuningatar Elisabet II. Kaikille heille työkalu antoi perusilmeeksi halveksunnan.
Metron mukaan työkalu tunnisti RBF:n sekä miehistä että naisista, joten ilmeen yhdistäminen naisiin on vain ihmisten omaa syytä. Metron mukaan vaikuttaakin siltä, että naisten vain odotetaan olevan ystävällisempiä ja hymyilevän enemmän.
Jos siis sinulle sanotaan, että sinulla on resting bitch face, voit sanoa, ettei vika ole sinussa, vaan muiden olettamuksissa.
Lähde: Metro
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näin ankarasti sinua arvostellaan jo sekunneissa, kun tapaatte ensimmäistä kertaa
- Näin saat ihosi hehkumaan – 3 lähes ilmaista niksiä
- Tämä yllättävä asia voi paljastaa, että sinulla on syöpä – ota merkki vakavasti
- Onko ihollasi tällaisia jälkiä? Olet silloin tehnyt paljon virheitä
- Laita sitruunankuoret kantapäihisi yön ajaksi: Lue millaiset vaikutukset sillä on
- Tämä on kehosi pahin bakteeripesäke – 18 kertaa enemmän pöpöjä kuin WC-istuimessa
- 15 varmaa merkkiä siitä, että tapaamasi mies viilaa sinua linssiin
- Jopa 37 % ihmisistä pitää kumppanilta tämän asian salassa
- Tee nämä 7 asiaa, jos miehesi katselee usein muita naisia
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias
- Nainen, älä koskaan tee tätä, kun käyt pissalla – ei vain iljettävää, vaan myös riski
- Älä koskaan nappaa tätä hotellin aamiaispöydästä, jos et halua ottaa ällöttävää riskiä
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias
- 7 mokaa, jotka vanhentavat sinua ja ovat helposti vältettävissä
- Jos kävelet tällä tavalla, tuhoat samalla kehosi – vältä yleinen moka
- Laita pala saippuaa jokaiseen huoneeseen – tämä hyöty siitä on
- Tämä on kehosi pahin bakteeripesäke – 18 kertaa enemmän pöpöjä kuin WC-istuimessa
- Laita sitruunankuoret kantapäihisi yön ajaksi: Lue millaiset vaikutukset sillä on
- 15 ruokaa, joita syömällä taudit kiertävät sinut kaukaa
- 6-vuotias kuoli jättäen matolle sinisen läikän: Äidin sydäntä riipaiseva tarina