Avoimesti mielenterveydestään puhuvilla pareilla on todennäköisemmin onnellinen suhde
Tutkimuksen mukaan mielenterveyshäiriöt vaikuttavat yli neljään pariin kymmenestä.
Mielenterveyshäiriöistään ja -ongelmistaan avoimeisti puhuvien pariskuntien suhteet ovat todennäköisemmin terveitä ja onnellisia, selviää kyselytutkimuksesta. Tutkimukseen osallistuneista neljä viidestä koki voivansa puhua kumppanilleen mielenterveysongelmistaan, mikä vaikutti positiivisesti yli puolen parisuhteisiin, kertoo The Independent.
Sen sijaan ne osallistujat, jotka kokivat vaikeaksi puhua mielenterveysasioista kumppanilleen, myönsivät todennäköisemmin olevansa onnettomia parisuhteissaan. Tutkimuksen mukaan mielenterveyshäiriöt, kuten ahdistus, masennus ja tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö (ADHD), vaikuttivat yli neljään pariin kymmenestä, ja ahdistuksen todettiin olevan yleisin parisuhteessa oleviin aikuisiin vaikuttava mielenterveyshäiriö.
Tutkimukseen osallistuneista Z-sukupolveen kuuluvista (yleensä syntyneet vuosien 1995 ja 2005 välissä) seitsemän kymmenestä kertoi positiivisesta kytköksestä onnellisen parisuhteen ja mielenterveysongelmista kumppaninsa kanssa puhumisen välillä.
”Mikä yllätti meidät mielenterveysdatan suhteen, oli se kuinka avoimia Z-sukupolvi oli mielenterveyden suhteen”, tutkimuksen tilanneen eHarmonyn neuvonantaja Jeannie Assimos kommentoi.
”Tähän sukupolveen liittyvä stigma on se, että he ovat pinnallisempia ja välittävät enemmän ulkonäöstä, mutta data osoittaa, että he ovat edistyksellisempiä mielenterveyteensä liittyen ja kommunikoivimpia kumppaniensa kanssa, mikä vuorostaan johtaa onnellisempiin parisuhteisiin”, hän lisäsi.
Tutkimustulokset saatiin osana eHarmonyn Happines Index -raporttia, jota varten haastateltiin yli 2 000 amerikkalaista, jotka olivat yli 21-vuotiaita. Tutkimukseen osallistui sekä heteroseksuaaleja että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä, jotka kaikki olivat joko naimisissa, avoliitossa tai pitkässä parisuhteessa.
Voit tutustua Happiness Indexin muihin tuloksiin täällä.
Lähde: The Independent
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Krapula voi vaikuttaa naisten seksihaluihin yllättävällä tavalla – lääkäri kertoo syyn
- Valehtelua, tyhjiä lupauksia ja vastuun välttelyä – nämä 10 tapaa syövät luottamusta
- Nämä 6 asiaa sinkut näkevät eri tavalla kuin parisuhteessa elävät – yksi voi yllättää varatut
- Jos viihdyt yksin etkä kaipaa turhaa jutustelua, sinulla on todennäköisesti nämä 8 piirrettä
- 70- ja 80-lukujen lapset muistavat nämä 5 asiaa – nykyajan lapsille ne ovat jo vieraita
- Nämä 8 tapaa saavat muut arvostamaan sinua vähemmän
- Korkea verenpaine? Katso, mitä kannattaa syödä ja mitä välttää
- Eronnut nainen tarttui terapeutin pelottavalta tuntuvaan ehdotukseen – nyt hän suosittelee samaa muillekin
- Stressaatko jatkuvasti? Nämä 9 tapaa vain pahentavat oloasi entisestään
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Kävele näin monta askelta, jos haluat laihtua yhden kilon
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Jos mies tekee nämä 11 tekoa, tiedät että hän rakastaa sinua
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Nämä 11 kodin esinettä kertovat hyvästä parisuhteesta – löytyvätkö nämä myös teidän kotoanne?
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Korkea verenpaine? Katso, mitä kannattaa syödä ja mitä välttää
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä