Anna kyynelten valua, kun kuuntelet surullista musiikkia – se saa olon tuntumaan paremmalta

Kyyneliä ei kannata pidätellä surullisia kappaleita kuunnellessa, vaan antaa itkun tulla.
Jos olet joskus surullista musiikkia kuunnellessa itkenyt ja sen jälkeen huomannut olosi tuntuvan paremmalta, et ole vain kuvitellut muutosta olotilassasi. Scientific Reports -julkaisussa ilmestynyt tutkimus nimittäin on selvittänyt, että surullisten kappaleiden aikana itkeminen aiheuttaa mielihyvää kappaletta kuuntelevassa ihmisessä.
Tutkimukseen osallistuneet täyttivät Metron mukaan lyhyen kyselyn neljästä erilaisesta reaktiosta musiikkiin; heiltä kysyttiin kuinka usein musiikkia kuunnellessa heidän ihonsa menee kananlihalle, he tuntevat väreitä pitkin selkää, heitä itkettää tai heillä on niin sanotusti pala kurkussa.
Kyselyn jälkeen osallistujat jaettiin kahteen ryhmään: toisessa olivat he, jotka saivat väristyksiä musiikista ja toisessa he, jotka olivat itkuisia musiikkia kuunnellessaan. Tämän jälkeen jokainen henkilö kuunteli kuusi kappaletta, jotka oli valittu aiheuttamaan tunnereaktio, mukaan luettuna kolme kappaletta, jotka osallistujat olivat itse kertoneet olevan emotionaalisia.
Metron mukaan kappaleita kuunnellessaan osallistujia pyydettiin painamaan nappia, kun he tunsivat väristyksiä tai heitä alkoi itkettää. Osallistujat myös liikuttivat hiirtä ympäriinsä näytöllä osoittaakseen, kuinka paljon mielihyvää he tunsivat ja heidän sykkeitään seurattiin.
Tutkijat saivat selville, että kun ihmiset kokivat väristyksiä tai itkivät, he hengittivät todennäköisemmin syvään ja kokivat mielihyvää, mikä Metron mukaan viittaisi siihen, että surullisten kappaleiden kuuntelemisesta syntyy aitoa mielihyvää ja sopiva tunnereaktio.
Metron mukaan tutkimustulosten opetus on se, että itkeminen surullista musiikkia kuunnellessa on aidosti mainio tapa rentoutua, vähentää stressiä ja kokea mielihyvää – laita siis suosikkisi itkubiiseistä soimaan ja anna kyynelten virrata, se tekee hyvää! Voit lukea lisää tutkimuksesta täällä.
Lähde: Metro
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?