Maistuisiko pizzapala aamupalaksi? Se on terveellisempi valinta kuin murot, toteaa ravitsemusasiantuntija
Terveellisempiäkin vaihtoehtoja on olemassa, mutta näiden kahden välillä pizza voi olla parempi valinta – mutta ei kuitenkaan jatkuvasti.
Kulhollinen muroja tai granolaa vaikkapa jogurtin kanssa voi tuntua terveelliseltä aamupalavalinnalta. Ravitsemukselliselta kannalta terveellisempi vaihtoehto voi kuitenkin olla pizzapala.
Ravitsemusasiantuntija Chelsey Amerin mukaan kulhollinen muroja ja pizzapala ovat kaloreiden määrän suhteen lähes samankaltaiset, mutta pizzalla on enemmän ravitsemuksellisia hyötyjä.
”Voi olla yllättävää kuulla, että keskiverto pizzapala ja kulhollinen muroja täysmaidon kanssa sisältävät lähes saman määrän kaloreita”, Amer kertoi.
”Pizzassa on kuitenkin enemmän potkua proteiinin osalta, mikä pitää sinut täynnä ja tehostaa kylläisyyttä läpi aamun”, hän jatkoi.
Hän myös huomautti, että pizzapala on tasapainoisempi annos kuin kulhollinen sokerisia muroja.
”Pizzapalassa on lisäksi enemmän rasvaa ja vähemmän sokeria kuin monissa muroissa, joten et koe nopeaa sokeritason romahdusta”, Amer sanoi.
Vaikka on olemassa pizzapalaakin ravitsevampia vaihtoehtoja aamupalaksi – eikä sellaista kannata missään nimessä syödä joka aamu – voi pizzapalalla herkuttelu olla toisinaan ihan hauska vaihtoehto aamuihin.
Lähde: Pure Wow
LUE MYÖS:
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Älä sorru näihin eron jälkeen – 10 asiaa, jotka vain vaikeuttavat eteenpäin pääsemistä
- Näistä oudoista oireista naiset arvasivat olevansa raskaana
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Meneekö työ usein kumppanin edelle? Näillä 7 keinolla estät sitä pilaamasta parisuhdettasi
- Etkö saa mitään aikaiseksi? Näillä 10 keinolla pakotat itsesi hommiin
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi