Lue tämä ja lopetat heti sokerin syömisen
Jokaisella kolottaa välillä sokerihammasta, jolloin monella tulee syötyä liian paljon makeaa.
On monia syitä, joiden takia sokerin syömistä kannattaisi välttää tai edes vähentää. Kun tekee mieli makeaa, voi syödä sellaisia herkkuja, jotka maistuvat makealle jonkin muun kuin sokerin takia.
Ennen kuin seuraavan kerran syöt liikaa sokeriherkkuja, lue ensin tästä alta peräti kahdeksan eri syytä miksi sitä ei kannata tehdä:
1. Sokeri vanhentaa
Sokeri saa solut kutistumaan, kuolemaan ja tulehtumaan. Se myös hajottaa ihossa olevaa kollageenia. Kollageeni tekee ihosta täyteläisen ja kiinteyttävää sitä, joten kun sokeri vahingoittaa sitä, iho näyttää sen jälkeen vanhemmalta.
2. Sokeri nostaa painoa
Piilosokeria on monissa tuotteissa. Jo se, että sokeri nostaa painoa, on hyvä syy selvittää, kuinka paljon sokeria on eri tuotteissa, joissa sitä ei välttämättä edes ajatellut olevan.
3. Sokeri on tyhjiä kaloreita
Sokerissa ei ole ravinteita, mutta se on silti täynnä kaloreita.
4. Sokeri vahingoittaa maksaa
Sokeri ei tee hyvää maksalle. Liika sokeri muuttuu maksassa rasvaksi. Jos sitä kertyy maksaan liikaa, syntyy ns. rasvamaksa, jolloin on esimerkiksi riski sairastua tyypin 2 diabetekseen sekä sydän- ja verisuonitauteihin.
5. Sokeri tekee kiukkuiseksi
Sokeri nostaa verensokerin nopeasti korkealla, mutta se myös laskee nopeasti. Tuollainen heittely tekee kiukkuiseksi. Kun on syönyt sokeria, sitä tekee sen jälkeen entistä enemmän mieli. Jos sitä ei syö lisää, voi tulla kiukkuiseksi.
6. Sokeri on täynnä kemikaaleja
Sokeria käsitellään monella eri tavalla ennen kuin siitä tulee valkoista. Sokeri on siten täynnä monenlaisia kemikaaleja, joilla siitä on saatu yhtenäistä ja jauhemaista, jollaisessa muodossa monet meistä sitä ostavat.
7. Sokeri nostaa kolesterolia
Sokeri nostaa triglyseridiarvoja, kun taas vihannekset sekä hyvät proteiinit ja rasvat alentavat triglyseridejä. Kun nuo arvot nousevat, tarkoittaa se sitä, että kolesteroliarvot nousevat.
8. Sokeri pilaa aineenvaihdunnan
Kun syö sokeria, aineenvaihdunta hidastuu. Se aiheuttaa painonnousua, diabetesta, sydänsairauksia ja paljon muuta.
Lähde: Allwomenstalk
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yli 50-vuotias? Kokeile tätä tuolitestiä – tulos voi paljastaa karun totuuden terveydestäsi
- Muistatko karppauksen? Vuosien jälkeen esiin noussut tieto yllättää
- Kiusallista alapään ongelmaa on turha hävetä – näin hoidat sen kuntoon helposti
- Haluatko eroon vatsarasvasta? Näin onnistut askel kerrallaan
- Lapset oppivat pyöräilemään jopa päivässä – tässä suosittu uusi menetelmä
- Jos sinulla on korkea verenpaine, tarkista ettet käytä näitä ravintolisiä tai rohdoksia
- Tiesitkö nämä vapusta? 11 faktaa, jotka avaavat juhlan historiaa
- 5 tapaa, joilla seksin puute näkyy kehossa ja mielessä
- Top 12 parisuhteen riidanaihetta – numero 1 on selvästi yleisin
- 9 asiaa, jotka kannattaa miettiä ennen kuin ryhdyt vanhemmaksi
- Älä hanki lapsellesi tällaista vaatetta – Tukes varoittaa turvallisuusriskistä
- Tämän verran suomalaiset säästävät pahan päivän varalle – suurella osalla jää alle suosituksen
- 6 kysymystä, jotka jokaisen pitäisi kysyä itseltään viikon jokaisena päivänä
- Lapsen yksi pahimmista peloista on tällainen vanhempi – moni ei ymmärrä vaikutusta
- Kuusi juomaa, jotka lisäävät turvotusta ja närästystä – yksi tulee monelle yllätyksenä
- Näistä merkeistä tunnistat uskollisen miehen – 6 miestyyppiä erottuu edukseen
- Kaikista onnellisimpien parien viikonloppu koostuu näistä asioista
- Tutkimus paljastaa suomalaisten miesten huolestuttavat asenteet – joka viides ajatteli näin
- Näin lenkkeily rasittaa koiran kehoa – monelle valitettavan arkipäiväinen tapa
- Mikä peppumalli sinulla on? Näin se vaikuttaa siihen, mikä näyttää hyvältä päällä