7 tapaa, joilla saat mielihyvähormonit liikkeelle talvella – auringonvalon puutteella iso vaikutus seksihaluihin
Koronan aiheuttama poikkeusaika sekä sydäntalven aikainen pimeys ja kylmyys uhkaavat mielihyvähormoneita sekä hyvinvointia.
Ihmiskeho tuottaa niin sanottuja onnellisuushormoneita, eli dopamiinia, serotoniinia, oksitosiinia ja endorfiinia. Nämä hormonit vaikuttaat monipuolisesti siihen, miten ihminen kokee mielihyvää.
Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikaisen mukaan helposti ajatellaan niin, että mielihyvähormoneita tulisi virrata kehossa mahdollisimman paljon, jotta voi tuntea elämän miellyttäväksi.
”Osittain tämä onkin totta, sillä esimerkiksi serotoniinin vajaus näkyy alakuloisuutena, väsymyksenä tai jopa masennuksena”, hän sanoo.
”Kolikolla on toisaalta kääntöpuolensa, koska serotoniinin liikapitoisuus vähentää muun muassa halukkuutta ja kykyä harrastaa seksiä ja saada siitä mielihyvän kokemuksia”, Lavikainen kertoo.
Näin hormonit vaikuttavat
Mielihyvähormoneilla on erilaisia vaikutustapoja. Kaalimadon mukaan dopamiini motivoi etenemään kohti tavoitteita, jolloin ihmiset saavat suurta mielihyvää saavutuksistaan, minkä lisäksi se myös tehostaa oppimista ja osallistuu tunteiden säätelyyn.
Oksitosiini lisää kiintymystä toiseen ihmiseen, ja sitä tarvitaankin kehittyneisiin sosiaalisiin toimintoihin. Tätä mielihyvähormonia vapautuu kehossa orgasmissa, kosketuksessa, halailussa sekä äidin imettäessä lastaan.
Endorfiini sen sijaan lievittää voimakkaasti ahdistusta. Kaalimadn mukaan sitä vapautuu esimerkiksi pitkäkestoisessa urheilusuorituksessa, mielekästä musiikkia kuunnellessa, nauraessa, itkiessä, auringonvalossa oleillessa ja seksiä harrastaessa.
Serotoniinin vaikutukset näkyvät mielialassa, vireystilassa sekä ruoka- ja seksihaluissa.
Talven vähäinen valo näkyy seksihaluissa
Talvella pimeys ja kylmyys ovat jatkuvasti läsnä, minkä vaikutus näkyy Kaalimadon mukaan myös mielialassa. Esimerkiksi talvisin harvakseltaan näyttäytyvällä auringolla on yllättävän suuria vaikutuksia seksihaluihin ja kyvykkyyteen harrastaa seksiä.
Tämä johtuu siitä, että vähäinen auringonvalo saa aikaan D-vitamiinin puutetta ja laskee sitä kautta testosteroni- ja estrogeenitasoja. Kaalimadon mukaan erityisesti alhaisesta libidosta kärsivät tarvitsisivat auringonvaloa päiviinsä.
”Talvisaikaan olisi tärkeää huolehtia riittävästä D-vitamiinin saannista monipuolisen ruokavalion ja laadukkaan ravintolisän muodossa”, Lavikainen sanoo.
”Auringon lämpöä iholla voi puolestaan korvata vaikkapa lämpöpeitolla, kuumalla kylvyllä, saunomisella tai kauratyynyllä”, hän jatkaa.
Poikkeusaikakin vaikuttaa kehoon
Talven lisäksi mielihyvään ja hyvinvointiin vaikuttaa vallitseva koronapandemia, jonka aikaansaama huoli sekä epävarmuus tulevasta on saattanut ajaa ihmisiä stressaantuneeseen tilaan. Pelon tunne lisää adrenaliinin tuotantoa kehossa ja pitkittynyt stressi häiritsee muun muassa sokeritasapainoa ja nostaa verenpainetta.
”Jos pelko lamauttaa mielesi, mieti mielessäsi kolme asiaa, jotka tuottavat eniten mielihyvää ja positiivisuutta elämääsi. Keskity sitten arjessasi korostuneesti niiden tekemiseen”, Lavikainen neuvoo.
Kaalimadon mukaan myös ilmeet peittävien kasvomaskien käyttäminen ja muiden ihmisten vältteleminen vievät arjestamme pois jotakin hyvin oleellista.
”Kasvomaskien kanssa katsekontaktin ottaminen onkin erityisen tärkeää. Mikäli läheisiään ei pääse kasvotusten tapaamaan lainkaan, kannattaa heihin pitää yhteyttä edes videopuheluin”, Lavikainen jatkaa.
Näin saat mielihyvähormonit liikkeelle
Mielihyvään ja mielialaan voi vaikuttaa erilaisilla tavoilla myös poikkeuksellisina aikoina. Seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen listasi seitsemän tapaa, joilla lisäät mielihyvähormoneita ja saat ne liikkeelle.
1. Huolehdi riittävästä D-vitamiinin saannista erityisesti talvella, sillä se on yhteydessä hormonitasoihin.
2. Olitpa sinkku tai parisuhteessa, harrasta säännöllisesti seksiä. Rakastelu ja sooloseksi saavat mielihyvähormonit hyrräämään.
3. Urheile ja vietä aikaa luonnossa. Pysähdy välillä aistimaan ympäristöä ja tee erilaisia hengitysharjoituksia. Hektinen ja stressaava arki vaatii rauhoittumisen hetkiä.
4. Soita videopuheluita, halaile lemmikkejäsi, hymyile peilin edessä itsellesi, silitä, halaa tai hiero itseäsi tai ota vaikkapa torkut painopeiton kanssa. Hymy, katse ja kosketus ovat tärkeitä stressinlievittäjiä ja oksitosiinin vapauttajia, ja niitä voi saada myös itsekseen oleillessa.
5. Nauti lämpimästä suihkusta tai kylvystä, käy saunassa, katsele televisiota kauratyynyn ja lämpiävän peiton kanssa. Lämpö vapauttaa serotoniinia kehoon ja kohottaa mielialaa.
6. Täräytä päälle lempisoittolistasi, laula ja tanssi mukana niin kuin kukaan ei katsoisi! Musiikin kuunteleminen laskee stressitasoja sekä vapauttaa dopamiinia ja oksitosiinia kehoon.
7. Tee jotain itsellesi merkityksellistä. Soita sukulaiselle, käy tutulle ruokakaupassa, lahjoita hyväntekeväisyyteen tai neulo ystävällesi pipo. Pelkkä mielihyvä ei tuo elämään pitkäaikaista onnellisuutta, vaan vaatii kumppanikseen merkityksellisyyttä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Näissä 3 horoskoopissa korostuvat hyvän isän tärkeimmät piirteet
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää