5 terveyteen liittyvää syytä, miksi kannattaa hankkia lemmikki
Kuva: Fotolia
Lemmikit tekevät onnellisemmaksi ja terveemmäksi, väittävät eri tutkimukset.
Lemmikit ovat monelle kuin perheenjäseniä ja tuovat elämään paljon iloa. Lemmikeillä on myös terveyshyötyjä, joita eri tutkimukset ovat tuoneet esiin. Real Simple listasi viisi tapaa, miten lemmikit tekevät onnellisemmaksi ja terveemmäksi.1. Ne ovat stressinpoistajia
Ajan viettäminen lemmikin kanssa voi helpottaa stressiä. Virginiassa sijaitsevan yliopiston tutkijat tutkivat koiraystävällistä, 450 työntekijän vähittäiskauppaa, jossa oli nin 20-30 koiraa minä tahansa päivänä. Tutkimus selvitti, mitä tapahtui työntekijöiden stressitasoille, kun he toivat koiransa töihin sen sijaan, että jättivät ne kotiin. Niiden päivien jälkeen, kun koira oli ollut työntekijän mukana töissä, hän koki stressitasojen laskeneen ja yksi neljännes työntekijöistä kertoi tehokkuutensa lisääntyneen.2. Ne voivat auttaa yksinäisyyden ja ahdistuksen poistossa
Tutkijat pyysivät idaholaisyliopiston opiskelijoita arvioimaan yksinäisyyden ja ahdistuksen tunteitaan. Tämän jälkeen kampusalueelle tuotiin koulutettu terapiakoira Sophie, jota opiskelijat saivat silitellä sekä leikkiä koiran kanssa. Kun opiskelijoilta kysyttiin heidän negatiivisista tuntemuksista uudelleen, opiskelijat kertoivat 60 prosentin laskusta yksinäisyyden ja ahdistuksen suhteen.3. Ne voivat parantaa immuunijärjestelmää
Wisconsinin yliopiston lääketieteellisen tekemän tutkimuksen mukaan vastasyntyneet, jotka elävät eläintaloudessa, voivat epätodennäköisemmin kärsiä allergioista kuin vastasyntyneet, joiden kodissa ei ole lemmikkiä. Tutkimuksessa lemmikkinä oli koira. Tutkimuksen mukaan esimerkiksi koiratalouksiin syntyneille lapsille kehittyi 15 prosenttia epätodennäköisemmin atooppista ihottumaa.4. Ne pitävät aktiivisena
Koiranomistajilla on taipumusta liikkua enemmän. Yksi tutkimus seurasi 2 000 ihmisen kuntoilutottumuksia ja löydösten mukaan koiranomistajat ulkoiluttavat koiraan ja ovat näin paremmassa kunnossa ja vähemmän ylipainoisia kuin he, joilla ei ole koiraa. Toisen tutkimuksen mukaan säännöllisesti koiraansa ulkoiluttavat liikkuvat nopeammin ja pidempään kuin he, joilla ei ole koiraa. Vanhemmilla koiranomistajilla oli myös helpompaa arjessaan.5. Ne ovat hyvästä sydämelle
Tutkimukset ovat osoittaneet lemmikkien olevan todella hyvästä sydämen terveydelle. Pienen tutkimuksen mukaan lemmikkejä omistavilla on alhaisemmat kolesteroli- ja triglyseriditasot sekä alhaisempi riski sairastua sydäntautiin. Erityisesti kissat voivat olla hyvästä sydämelle. Minnesotan yliopiston tutkimuksen mukaan riski kuolla sydänkohtaukseen oli 40 prosenttia korkeampi heillä, jotka eivät koskaan olleet omistaneet kissaa. Tutkimukseen osallistui yli 4 000 henkilöä. Lähde: Real SimpleLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Miksi seksi on parempaa hotellissa? Syy on yllättävän yksinkertainen
- Nenän tukkoisuus ei aina johdu flunssasta – tässä 5 muuta syytä
- Miehet jätetään usein näistä syistä – ero tulee monelle täysin puskista
- Onko naisella tämä lemmikki? Hän pettää tilastojen mukaan todennäköisemmin
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- ”Tavalliselta” niskajumilta tuntuva oire voi kertoa aivopaineen noususta
- Onko sinulla ollut reikiä hampaissa? Tutkimus paljasti jotain huolestuttavaa
- 25 asiaa, joille kannattaa sanoa “ei” ennen avioliittoa
- Ällöttävä fakta: 40 % pesee tämän vaatteen vain kerran vuodessa
- Oletteko olleet kihloissa näin kauan? Se voi olla huono merkki parisuhteelle
- 7 merkkiä, jotka kertovat että vaimosi on todellinen aarre
- Tuhmempi versio pullonpyörityksestä – 50 ideaa totuuksiin ja tehtäviin aikuisille
- Käytätkö sydänemojeja väärin? Värit voivat viestiä aivan muuta kuin luulet
- 4 kiehtovaa faktaa pääsiäisestä – tiesitkö nämä kaikki?
- Suuhygienisti suosittelee helppoa testiä – paljastaa heti, ovatko hampaasi oikeasti puhtaat
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- Juo tätä juuri ennen nukkumaanmenoa – moni huomaa vaikutuksen jo ensimmäisenä yönä
- Marttojen suosittu wc-pommi testissä – korvaa jatkossa kaupan pesuaineet
- Tämä määrä seksiä viikossa riittää onnelliseen parisuhteeseen, kertoo tutkimus
- 3 merkkiä, jotka kertovat liiallisesta proteiinin saannista