14 yhdessä päivässä ja taivaallinen yhdistelmä: Tällaisia ovat suomalaisten erilaiset orgasmikokemukset
Seksi voi olla nautinnollista ja tyydyttävää ilman orgasmiakin, mutta orgasmiin moni kuitenkin pyrkii.
Heteroparien välillä on tutkimuksissa todettu orgasmiero, eli miehet saavat enemmän orgasmeja kuin naiset. Orgasmin saamisesta koetaan myös paineita; etenkin suomalaiset naiset kokevat merkittävästi useammin paineita laukeamisesta.
Orgasmin voi saada monella tapaa ja vaikka sitä ei olisi koskaan vielä kokenut, ei tilanteesta kannata lannistua.
”Heillekin, jotka eivät ole koskaan kokeneet orgasmia, on hyviä uutisia: kaikilla ihmisillä on lähtökohtaisesti kyky orgasmiin, eikä itsessä ole mitään vialla, jos orgasmin kanssa on ollut haasteita”, kertoo Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen.
”Toisilla orgasmin oppiminen vie vain pidemmän aikaa”, hän lisää.
Nautinnollisen kynnyspisteen ylitys
Kaalimadon mukaan orgasmin saavuttaminen vaatii ensisijaisesti sitä, että omaa seksuaalisuuttaan ja omia orgasmejaan pitää tärkeänä asiana. Myös kropan ja sukupuolielinten anatomian tuntemisesta on hyötyä.
Orgasmin voimakkuuteen voi myös vaikuttaa usealla tapaa itse, kuten säätelemällä vireystilaansa, tuomalla yhdyntään tai masturbointisessioon visuaalisia virikkeitä tai kokeilemalla erilaisia seksivälineitä ja tapoja koskettaa kehoa. Myös itsensä ja kumppaninsa välisellä tunnesiteellä on vaikutusta seksin nautinnollisuuteen.
”Jotta orgasmirefleksi laukeaa, täytyy tietty nautinnollinen kynnyspiste ylittyä”, Lavikainen toteaa.
”Seksivälineillä orgasmin saavuttaminen saattaa olla helpompaa kuin käsin tai kumppanin kanssa, sillä stimulaatio on yleensä riittävän voimakasta ja tasaista sekä stimulaatiokulmaa voi säädellä hyvin itse. Joillakin seksivälineillä voi myös ylettää paremmin kehon eri pisteisiin”, hän selittää.
Matka tärkeämpi kuin päämäärä
Orgasmien ja etenkin jatkuvasti voimakkaampien, tajunnanräjäyttävien orgasmien tavoittelua ei kannattaisi Lavikaisen mukaan ottaa seksin päämääräksi.
”Tärkeämpää olisi minusta kysyä itseltään, jäikö masturbaatiohetkestä tai seksistä kumppanin kanssa tyydyttynyt ja hyvä olo. Tyydyttynyt voi olla ilman orgasmiakin”, seksuaaliterapeutti korostaa.
Loppujen lopuksi seksin ydin ei siis ole arkisissa tai edes tajunnanräjäyttävissä orgasmikokemuksissa, vaan seksin nautinnollisessa matkassa.
”Kannustan ehdottomasti olemaan utelias omaa kehoaan ja nautintoaan kohtaan, mutta jättämään liiallisen orgasmikeskeisyyden ja erilaisten orgasmien keskinäisen arvottamisen vähemmälle”, Lavikainen sanoo.
Parhaimmillaan orgasmeja 14 yhdessä päivässä
Kaalimato.com päästi verkkosivuillaan suomalaiset ääneen ja kertomaan omista orgasmikokemuksistaan. Alta voit lukea viisi tarinaa erilaisista orgasmikokemuksista.
”Olen kokenut erilaisia orgasmeja niin yksin kuin yhdessäkin. Klitorisorgasmi tuntuu huomattavasti rajummalta ja hetkellisemmältä, kun taas g-pistettä stimuloidessa orgasmi on lempeämpi ja kokonaisvaltaisempi. Näiden kahden yhdistelmä on taivaallinen! Tajunnan räjäyttävin kerta oli entisen kumppanin kanssa, kun ensimmäistä kertaa sain rentouduttua tarpeeksi suuseksissä: tulin kerta toisensa jälkeen enkä enää muistanut tai kokenut siinä hetkessä mitään muuta kuin autuutta.”
-Nainen 23 vuotta
”Orgasmeja on koettu laidasta laitaan. Joskus hiljaisia ja vaatimattomia ja toisinaan räiskyviä ja tajuntaa hämärtäviä. Parhaimmat orgasmit ovat tulleet eturauhasta hieromalla tai pidempien itsetyydytyssessioiden lopuksi. Pitkään jatkunut leikki tuottaa yleensä voimakkaimman kliimaksin. On yhdynnässäkin tullut koettua voimakkaita laukeamisia, mutta ne ovat hieman harvemmassa.”
-Mies 40 vuotta
”Sinkkuna on tullut tehtyä enemmän käsitöitä ja panostettua leluihinkin. Parhaimmillaan orgasmeja on tullut nautittua 14 yhden päivän aikana. Olen huomannut, että vaginaalinen penetraatio antaa itselleni eniten iloa – silloin orgasmi on hidas, pitkä ja aaltoileva. Klitoriksen kautta saadut orgasmit ovat kevyempiä ja lyhyempiä. Pelkästä anaalipenetraatiosta en ole vielä saanut orgasmia mutta senkin haluaisin kokea. Järisyttävin orgasmi oli, kun leikin pitkään leluillani antamatta itseni laueta. Lopulta orgasmi kesti useita minuutteja ja loppui vasta kun irrotin lelut itsestäni.”
-Nainen 29 vuotta
”Todellakin on eroavaisuuksia orgasmeissa. Välillä on sellainen puolihuolimaton ja välillä taas tuntuu, että taju lähtee. Itsellä ainakin omasta (ja toisen) fiiliksestä paljon riippuu myös orgasmin laatu. Yleensä kiimainen seksi tuottaa paremmat orkut kuin laiskat panot. Sama pätee myös sooloseksiin.”
-Mies 40 vuotta
”Tällä hetkellä erotan kolme erilaista orgasmia. Kumppanin kanssa saan orgasmeita syvältä emättimestä ja klitorikseen kohdistuvasta paineesta esimerkiksi, kun minä olen päällä. Sen lisäksi uusi orgasmityyppi on tullut Satisfyer Pro 2 Next Generation -klitoriskiihottimella. Ensimmäisen kerran sitä kokeillessa hämmennyin, miten klitoriksestakin saa kahdenlaisia orgasmeita, jotka tuntuvat aivan erilaisilta. Satisfyerin avulla orgasmi on hyvin voimakas tietyllä tavalla ja tuntuu, että jalat menevät alta ja alkavat tärisemään.”
-Nainen 21 vuotta
Kerroimme aiemmin syistä, miksi orgasmi voi jäädä naisella tulematta, ja voit lukea aiheesta lisää täällä. Kerroimme myös 10 erilaisesta tavasta, joilla nainen voi saada orgasmin, ja voit lukea tästä aiheesta lisää täällä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tutkimus paljastaa, mitä naiset katuvat elämässään kaikkein eniten – moni ei halua myöntää tätä
- Jos nämä 14 asiaa tuntuvat raskailta nyt, uusi vuosi voi tuoda mukanaan toivotun muutoksen
- Moni vanhempi mokaa tässä – nämä 5 asiaa olisi parempi jättää sanomatta
- Nainen rakastaa miestään aidosti, jos hän kuvailee häntä näillä 11 sanalla
- Veljien kanssa kasvaneilla tytöillä on usein nämä 11 erityistä piirrettä
- Painonnousun taustalla voi olla lääkitys: 6 yleistä hoitoa, jotka voivat vaikuttaa painoon
- Helpotus kuukautiskipuihin voi löytyä vitamiinien joukosta
- Vältä näitä 5 raaka-ainetta, jos kehossasi on tulehdustila – voivat pahentaa oireita
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Veljien kanssa kasvaneilla tytöillä on usein nämä 11 erityistä piirrettä
- Nainen rakastaa miestään aidosti, jos hän kuvailee häntä näillä 11 sanalla
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Painonnousun taustalla voi olla lääkitys: 6 yleistä hoitoa, jotka voivat vaikuttaa painoon
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän