Vaivaako hilseily? 5 asiaa, jotka sinun pitäisi tietää

Hilseily on monen mielestä kiusallista, mutta sen voi onneksi saada kuriin.
Hilseilevä päänahka on monelle tuttua ja siitä eroon pääseminen voi tuntua turhauttavaltakin. Jos hilse vaivaa, lue alta 5 asiaa, jotka voivat auttaa sinua saamaan sen kuriin lopullisesti.
1. Kuiva päänahka, hilse ja psoriasis ovat eri asioita
Ihotautilääkäri Francesca Fuscon mukaan kuivasta päänahasta kärsivän päätä katsoessa ei välttämättä huomaa mitään, mutta siellä saattaa olla muutama vaalea hiutale siellä tai täällä. Kuivuus on usein myös ympäristötekijöistä tai käytetyistä tuotteista aiheutunutta. Women’s Healthin mukaan sen sijaan hilseen ohessa tulee enemmän kutinaa, kellertävää hilseilyä ja rasvaisuutta päänahkaan. Psoriasis on taas ihan eri juttunsa ja yleensä vaikuttaa heihin, jotka ovat sille geneettisesti alttiita. Psoriasista voi havaita myös muualla kuin päänahassa. Jos et ole varma, mistä sinun hilseilysi kertoo, vieraile ihotautilääkärin luona.
2. Kuivuus ei normaalisti aiheuta hilseilyä
Center for Dermatology, Cosmetic, and Laser Surgery -keskuksen johtaja David Bankin mukaan hilseily on lopputulos liiallisesta rasvasta.
”Harmiton hiiva, joka vaikuttaa hilseen syntyyn, lisääntyy, kun rasvaisuus lisääntyy”, Bank sanoi.
Women’s Healthin mukaan tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettetkö huolehtisi hygieniastasi. Jos päänahkasi on rasvainen, on syy yleensä hormoneissasi. Kun hilsettä aiheuttavaa hiivaa on liikaa, iho ”sekoaa” ja alkaa hilseillä, koska se koettaa päästä siitä eroon.
3. Se voi olla yleisempää kesällä
Fusco kertoo, että hänen kokemustensa mukaan hilseily on yleisempää lämpiminä kuukausina – yleensä heinäkuusta syyskuuhun.
”Ylimääräinen hikoilu kesällä sekoittuu normaalin talin tuotantosi kanssa ja leviää kaikkialle päänahkaan luoden vaikutelman, että se on rasvaisempi kuin kenties oikeasti onkaan, kska talin tuotantoa säätelee hormonit”, Fusco sanoi Women’s Healthille.
4. Älä yhdistele hilseshampoota ja tavallisia hoitoaineita
Hilseshampoon ohessa pitäisi Women’s Healthin mukaan käyttää aina hilseen hoitoon tarkoitettua hoitoainetta eikä pestä ensin hilseshampoolla ja käyttää sitten esimerkiksi karheutta tai tuuheuttavaa hoitoainetta.
”Unilever on tehnyt tästä tutkimuksia ja selvittänyt, että kun ihmiset käyttävät hilseshampoota ja sitten kauneushoitoainetta sen jälkeen, he voivat huuhtoa pois jopa puolet hilseshampoon hilseilyä vastaan taistelevasta vaikutuksesta”, Fusco sanoi.
5. Käytä hilseen hoitoon tarkoitettuja tuotteita säännöllisesti
Jos haluat välttyä siltä, että hiuksesi näyttävät kuin niille olisi satanut lunta, älä jätä suihkussa käymistä väliin.
”Yleensä ihotautilääkärit varoittavat tekemästä shampoopesua päivittäin, mutta hilseen kohdalla pitäisi toimia päinvastoin”, Bank neuvoi.
”Jos et pese riittävästi shampoolla, se vain pahentaa hilseilyä, koska se saa enemmän öljyä ja kuolleita ihosoluja kertymään päänahkaasi ja enemmän hiivaa”, hän lisäsi.
Lähde: Women’s Health
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vältä nämä 5 pukeutumismokaa, kun tapaat ensi kertaa kumppanisi vanhemmat
- Nämä 9 merkkiä kertovat, että äitisi on toksinen
- 8 asiaa, joita ei kannata koskaan sanoa kumppanille
- Näistä merkeistä tunnistat, että mies on aviomiesmateriaalia
- 7 asiaa, joita anopin ei koskaan pitäisi tehdä
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- Näin toksinen suhde vaikuttaa terveyteesi – 11 vakavaa oiretta
- 20 muutosta, jotka jokaisen 30 vuotta täyttäneen kannattaa tehdä elämässään
- 25 kysymystä, joilla vahvistat seksuaalista yhteyttä parisuhteessanne
- Äiti, tunnetko jatkuvaa syyllisyyttä? Näin voit helpottaa oloasi
- Lempivärisi paljastaa enemmän rakkauselämästäsi kuin arvaatkaan
- Tämä piirre kolminkertaistaa riskin, että kumppanisi pettää sinua
- 20 upeaa kokemusta, jotka jokaisen naisen pitäisi kokea ainakin kerran elämässään
- Miksi naiset pettävät? Tässä kolme yleisintä syytä
- Tämä pieni juttu palauttaa naisten itsetunnon – kokeile itse tai yllätä puolisosi
- Haaveiletko lapsesta? 4 helppoa kotikonstia, jotka helpottavat raskaaksi tuloa
- Kumppanin uskottomuudesta voi olla sinulle yllättäen jopa hyötyä – näitä hyötyjä saat!
- Onko parisuhteesi kestävällä pohjalla? Selvitä asia vastaamalla 15 kysymykseen
- 25 kysymystä, joilla vahvistat seksuaalista yhteyttä parisuhteessanne
- Näin naiset ajattelevat: 10 asiaa, jotka jokaisen miehen pitäisi osata