Vain yksi viidestä nuoresta viettää aikaa isovanhempiensa kanssa

Nuorilla ei ole käsitystä siitä, mitä isovanhemmat tekivät nuorempana ja osa vierailee heidän luonana taskurahan toivossa.
Isovanhemmista on tulossa unohdettu sukupolvi, sillä nuorilla ei ole aikaa käydä heidän luonaan ja kuunnella mummojen ja vaarien tarinoita menneiltä vuosilta. Tutkimuksen mukaan vain viidennes (21%) 5-18-vuotiaista vierailee isovanhempien luona kuuntelemassa tarinoita esimerkiksi isovanhempien työvuosista ja siitä, minkälaista oli elää sota-aikana sekä kuinka he tapasivat elämänsä rakkauden, kertoo The Sun.
Tutkimukseen osallistui tuhat nuorta, joista yli puolet myönsi, ettei heillä ole aavistustakaan siitä, mitä heidän mummonsa ja vaarinsa tekivät työkseen ennen eläkkeelle jäämistä. The Sunin mukaan he myös myönsivät, etteivät koskaan tulleet ajatelleeksi kysyä asiasta.
Harmillisesti yksi kymmenestä nuoresta myönsi, että heitä ei kiinnosta kuulla isovanhempiensa aiemmasta työstä, taidoista tai kiinnostuksen kohteista ja neljännes vierailee isovanhempiensa luona vain taskurahan toivossa. 23 prosenttia vastaajista kuitenkin kertoi, etteivät he tiedä mitään iäkkäämmistä sukulaisistaan, koska heillä ei ole mahdollisuutta jutella kunnolla.
”Tiedämme tämän sukupolven eläneen täyttä elämää ja heillä on sankaritarinoita kerrottavanaan ja niin paljon annettavaa, mutta kuinka moni miestä on tullut ajatelleeksi kysyä näitä kysymyksiä iäkkäämmiltä perheenjäseniltä”, McCarthy & Stone’s Inspirational Generation -kampanjan edustaja Geoff Bates kysyi.
Bates lisäsi, että he kampanjallaan kehottavat vanhempia ja lapsia keskustelemaan isovanhempiensa kanssa selvittääkseen, mitä he ovat elämänsä aikana tehneet ja edelleen tekevät sekä kertomaan siitä muille sukupolville, jotta isovanhemmille voidaan antaa heidän ansaitsemaansa kunniaa.
The Sunin mukaan tutkimuksessa saatin selville, että vaikka 65 prosenttia nuorista näkee isovanhempiaan joka viikko, 37 prosenttia tekee niin vain sen takia, koska heidän vanhempansa haluavat. Ja vaikka 39 prosenttia juttelee isovanhempiensa kanssa esimerkiksi puhelimessa tai Skypen ja Facebookin avulla ainakin kerran viikossa, liittyvät keskustelut harvoin siihen, mitä isovanhemmat tekevät tai ovat tehneet menneisyydessään.
Neljä lasta kymmenestä ei tiedä, mitä heidän isovanhempiensa suurimmat saavutukset ovat, kun taas 30 prosenttia ei tiedä, onko heillä jotain erityisiä taitoja. 42 prosenttia sen sijaan ei käytä yhtään aikaa puhuakseen isovanhempiensa historiasta ja näin ollen eivät teidä ollenkaan, minkälaisia heidän mummunsa ja vaarinsa olivat nuorempina.
The Sun arveleekin, että tämän kommunikaation ja kunnioituksen puutteen takia vain kuusi prosenttia 5-18-vuotiaista sanoo ajattelevansa isovanhempiaan roolimallina ja inspiraation lähteenä.
Tutkimuksessa tehtiin kuitenkin positiivisiakin löydöksiä: lastenlapset ovat sitä mieltä, että heidän isovanhempansa ovat sekä rakastavia että ystävällisiä ja 43 prosenttia mieltää heidät hauskoiksi. 23 prosenttia jopa myönsi, että heillä on hauskempaa iäkkäämpien sukulaistensa kanssa kuin omien vanhempiensa kanssa.
Kerroimme aiemmin tutkimuksesta, jonka mukaan lasten kannattaa viettää enemmän laatuaikaa isovanhempiensa kanssa, koska se auttaa heitä suhtautumaan myönteisemmin iäkkäisiin ja vähentämään ikään ja ikääntymiseen liittyvää syrjintää. Voit lukea tästä lisää täällä.
Lähde: The Sun
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- 10 pientä arkista tekoa, joiden avulla mies pitää naisen tyytyväisenä
- 9 vinkkiä, joilla saat miehesi innostumaan yhteen muutosta
- Vältä nämä 5 pukeutumismokaa, kun tapaat ensi kertaa kumppanisi vanhemmat
- Nämä 9 merkkiä kertovat, että äitisi on toksinen
- 8 asiaa, joita ei kannata koskaan sanoa kumppanille
- Näistä merkeistä tunnistat, että mies on aviomiesmateriaalia
- 7 asiaa, joita anopin ei koskaan pitäisi tehdä
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- Näin toksinen suhde vaikuttaa terveyteesi – 11 vakavaa oiretta
- 20 muutosta, jotka jokaisen 30 vuotta täyttäneen kannattaa tehdä elämässään
- Lempivärisi paljastaa enemmän rakkauselämästäsi kuin arvaatkaan
- Tämä piirre kolminkertaistaa riskin, että kumppanisi pettää sinua
- 20 upeaa kokemusta, jotka jokaisen naisen pitäisi kokea ainakin kerran elämässään
- Miksi naiset pettävät? Tässä kolme yleisintä syytä
- Tämä pieni juttu palauttaa naisten itsetunnon – kokeile itse tai yllätä puolisosi
- Haaveiletko lapsesta? 4 helppoa kotikonstia, jotka helpottavat raskaaksi tuloa
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- Kumppanin uskottomuudesta voi olla sinulle yllättäen jopa hyötyä – näitä hyötyjä saat!
- Onko parisuhteesi kestävällä pohjalla? Selvitä asia vastaamalla 15 kysymykseen
- 25 kysymystä, joilla vahvistat seksuaalista yhteyttä parisuhteessanne