Tutkimus: Vanhempana ensimmäisen kerran äidiksi tulevat voivat elää pidempään
Tutkimus antaa tuloksillaan tukea heille, jotka ovat halunneet odottaa pidempään perheen perustamisen kanssa.
Yhä useammat odottavat pidempään ennen kuin perustavat perheen ja tutkimus on selvittänyt, että äitien kohdalla se voi myös todella kannattaa. Women’s Health Initiativen teettämän tutkimuksen mukaan ensimmäisen lapsen saamisen siirtäminen myöhemmäksi on kytköksissä pitkäikäisyyteen. Pure Wow’n mukaan lähes 28 000 naisen avulla tehty tutkimus paljasti, että ne naiset, jotka odottivat 25-vuotiaaksi tai vanhemmaksi ennen kuin saivat esikoisensa, elivät 11 prosenttia todennäköisemmin 90-vuotiaaksi. Tämän lisäksi valkoihoiset naiset, joilla oli 2-4 lasta, elivät pidempään kuin he, joilla oli vain yksi lapsi. Tutkimusta tehnyt tohtori Aladdin Shadyab tutkimusryhmineen ei lähtenyt tutkimaan syytä pidempään elämiselle, mutta Pure Wow’n mukaan monet tekijät viittaavat siihen, että terveydenhuollon parempi saatavuus vaikuttaa, sillä vanhemmat äidit omaavat usein korkeamman koulutuksen ja sen myötä paremmat tulos. Pure Wow kuitenkin huomauttaa, ettei 25-vuotias ole vielä kovin ”vanhempi” äiti. Tästä huolimatta tutkimustulosta voi ainakin hyödyntää, kun muut kyselevät, miksi et ole jo asettunut aloillesi ja perustanut perhettä parikymppisenä. Tutkimus julkaistiin American Journal of Public Healthissa ja voit lukea siitä lisää täällä. Lähde: Pure WowLUE MYÖS:
- Paino nousee talvella helpommin – sen vuoksi vältä näitä sudenkuoppia
- Ota oppia ja heittäydy – 17 roolileikkiä piristämään parisuhdetta
- Rahan lainaaminen ystävälle voi tulla kalliiksi – eikä vain rahallisesti
- Nainen paljastaa, miten hän sai kurvikkaamman vartalon ilman kuntosalia
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Älä sorru näihin eron jälkeen – 10 asiaa, jotka vain vaikeuttavat eteenpäin pääsemistä
- Näistä oudoista oireista naiset arvasivat olevansa raskaana
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi