Tutkimus: Köyhät löytävät onnen muista ihmisistä, rikkaat itsekeskeisillä tavoilla

Rahalla ei voi ostaa onnea, mutta varakkuus vaikuttaa siihen, mikä tekee onnelliseksi.
Rikkaat ja köyhät kokevat onnellisuuden eri tavoin, väittää tutkimus. Emotion-journalissa julkaistun tutkimuksen mukaan rikkaat kokevat enemmän positiivisia tunteita, kun keskittyvät itseensä, mikä The Independentin mukaan voidaan tulkita niin, että varakkuus tekee itsekeskeiseksi ja itsekkääksi.
American Psychological Associationin julkaisema tutkimus paljasti, että alhaisemmat tulot omaavat ihmiset löytävät onnen muista ihmisistä, rakkauden ja myötätunnon tunteiden kautta. Rikkaat sen sijaan löytävät onnen itseensä liittyvistä ominaisuuksista, kuten ylpeydestä.
Kalifornian yliopiston tutkimuksessa selvitettiin, miten tulot vaikuttavat siihen, miten ihmiset kokevat onnellisuuden. Tutkimus toteutettiin kyselynä 1 519 amerikkalaiselle, joista 767 oli naisia ja 752 miehiä.
Sen sijaan, että tutkimuksessa olisi mitattu onnellisuutta, verrattiin siitä jokaisen osallistujan tuloja siihen, miten he kokivat seitsemän positiivista tunnetta. Tunteisiin lukeutuivat huvittuneisuus, hämmästys, myötätunto, tyytyväisyys, innostuneisuus, rakkaus ja ylpeys.
The Independentin mukaan tutkijat huomasivat, että sosioekonomisen spektrin yläpäässä olevilla oli suurempi taipumus kokea heihin itseensä liittyviä tunteita, etenkin ylpeyttä ja tyytyväisyyttä. Alhaisemmat tulot omanneet sen sijaan kokivat todennäköisemmin positiivisia tunteita muihin ihmisiin liittyen, kuten myötätuntoa ja rakkautta.
Viime vuosikymmenten aikana tutkimuksissa on keskitytty köyhyyden negatiivisiin vaikutuksiin, mutta The Independentin mukaan tämä tutkimus viittaa siihen, että vaikka varakkaammilla on taipumus löytää enemmän iloa omista saavutuksista tai statuksestaan, löytävät köyhemmät onnen syvemmästä paikasta.
”Vauraus ei takaa onnellisuutta, mutta se voi altistaa sinut kokemaan erilaisia muotoja siitä – esimerkiksi saatko iloa itsestäsi verrattuna siihen, että saisit sitä ystävistäsi ja ihmissuhteistasi”, tutkimusta johtanut Paul Piff kommentoi tiedotteessa.
”Alhaisempien tuloluokkien yksilöt ovat keksineet tavan pärjätä, löytää tarkoituksen, ilon ja onnen elämissään huolimatta vähemmän suotuisista olosuhteistaan”, hän lisäsi.
Voit tutustua tähän tutkimukseen tarkemmin täällä.
Lähde: The Independent
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?