Tunnetko itsesi ikäistäsi nuoremmaksi? Näin se voi vaikuttaa elinikääsi
Jos tunnet itsesi ikääsi nuoremmaksi, saattaa se pidentää elinikääsi.
Itsensä nuoremmaksi tuntevat elävät pidempään kuin ne, jotka tuntevat itsensä ikäisekseen tai sitä vanhemmaksi. Tämä selviää Jama Internal Medicinessa julkaistusta tutkimuksesta. Tutkimuksessa tarkasteltiin tietoja 6 489 ihmiseltä, jotka olivat keski-iältään 65,8-vuotiaita. Nämä ihmiset kertoivat tuntevansa itsensä keskimäärin hiukan alle kymmenen vuotta nuoremmiksi todellista ikäänsä. Mielenkiintoista on, että useimmat tutkimukseen osallistuneet eivät tunteneet itseään ikäisekseen, vaan suurin osa heistä kertoi tuntevansa itsensä noin kolme vuotta nuoremmaksi. Vain pieni osa, noin 4,8 prosenttia, osallistujista koki itsensä ainakin vuoden vanhemmaksi todellista ikäänsä. Kun University College Londonin tutkijat seurasivat osallistujia kahdeksan vuoden ajan, he havaitsivat, että vain hiukan yli 14 prosenttia itsensä nuoremmaksi tuntevista oli kuollut. Sen sijaan yli 24 prosenttia itsensä vanhemmaksi tai ikäisekseen tuntevista kuoli kahdeksan vuoden seurantajakson aikana. Niistä, jotka tunsivat itsensä ikäisekseen, oli kuollut 18 prosenttia. Tutkijat haluavat ymmärtää paremmin, miksi itsensä nuoremmaksi tunteminen voi pidentää elämää. On mahdollista, että tällaiset ihmiset huolehtivat paremmin terveydestään, ovat sitkeämpiä ja uskovat enemmän itseensä kuin ne, jotka kokevat itsensä ikäistään vanhemmaksi. Lähde: CNNLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lista asioista, jotka älykkäimmät naiset tekevät ennen neljääkymppiä
- Hiipuuko motivaatio talven myötä? Nämä persoonallisuuden piirteet voivat selittää sen
- Tutkimus paljastaa ristiriidan miesten suhtautumisessa älykkäisiin naisiin
- Suomalaisten salikäytös puhututtaa – nämä asiat saavat veren kiehumaan
- Suomalaisten hygieniasta paljastui nolo fakta – yksi kehonosa jää monelta pesemättä
- Saat vanhempasi onnen kukuloille, kun sanot heille nämä asiat aikuisena
- Fantasioiko kumppanisi muista? Nämä 5 merkkiä voivat paljastaa sen
- Kolme kysymystä, joiden avulla karsit sopimattomat deittikumppanit jo ensitreffeillä
- Näillä 38 kysymyksellä opit ystävästäsi enemmän kuin osasit odottaa
- Nämä 8 merkkiä paljastavat, milloin ihminen on oikeasti onnellinen
- Fantasioiko kumppanisi muista? Nämä 5 merkkiä voivat paljastaa sen
- Äiti puuttui lapsensa kokemaan kiusaamiseen – nämä vinkit jokaisen vanhemman tulisi tietää
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Yllättävän moni suomalainen tekee talvella saman virheen suihkussa – ja sitten valitetaan oireista
- Nämä 8 merkkiä paljastavat, milloin ihminen on oikeasti onnellinen
- Kolme kysymystä, joiden avulla karsit sopimattomat deittikumppanit jo ensitreffeillä
- Hauskamielinen leikki paljastaa osallistujista enemmän kuin moni syvä keskustelu – uskallatko kokeilla?