Tee aina tämä teko ennen saunaa
Moni suomalainen on saattanut vähentää saunakäyntejään, koska sähkönhinta on noussut ja saunan lämmittäminen voi kuluttaa paljon sähköä ja nostaa täten sähkölaskua suuresti.
Saunassa kannattaisi kuitenkin käydä, koska siitä saadaan paljon terveyshyötyjä. Aiemmin on uutisoitu, kun käyt saunassa, tapahtuu sinulle näitä mielettömiä terveysvaikutuksia.
Nyt on tehty uusi tutkimus, jossa saatiin selville, kuinka saunakäynnistä saa entistä enemmän terveyshyötyjä. Se tarkoittaa jotain tekoa, joka kannattaa tehdä ennen kuin menee saunaan.
Tämä on terveysteko jo ilman saunaakin
Tutkimuksessa oli mukana 48 ihmistä. Heidät jaettiin kolmeen ryhmään. Ensimmäinen ryhmä harrasti liikuntaa ja oleili sen jälkeen saunassa 15 minuutin ajan. Toinen ryhmäkin kuntoili, mutta ei käynyt sen jälkeen lainkaan saunassa. Kolmas ryhmä kävi saunassa, mutta ei kuntoillut ennen saunomista.
Tutkimuksessa havaittiin, että heillä, jotka harrastivat ensin liikuntaa ennen saunomista, oli matalampi systolinen verenpaine, alentunut kolesteroli ja heidän sydämensä oli paremmassa kunnossa kuin kahden muun ryhmän ihmisillä.
Syytä tähän ei tiedetä vielä tarkoin, mutta sen arvellaan johtuvan siitä, että liikunnan yhdistäminen lämpöön voi parantaa sydämen kykyä supistua.
Lähde: Huffpost
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 7 merkkiä, jotka kertovat että suhde etenee liian kovaa vauhtia
- Laiskan naisen tunnistaa näistä 15 asiasta – tunnistatko itsesi?
- Tässä on suomalaisten suosikkiseksiasento – miehet ja naiset yllättävän yksimielisiä
- Näistä merkeistä tunnistat alkavan Alzheimerin taudin – varhainen vaihe voi hämätä
- Naiset myöntävät: tämä hetki paljasti, ettei suhde enää toimi
- Pyydettiinkö sinua morsiusneidoksi? Vastaa näihin kysymyksiin ennen kuin lupaudut
- Nännien stimulointi voi johtaa orgasmiin – näin se on mahdollista
- Kesä tulee – tarkista aurinkolasiesi kunto ja vältä nämä yleiset virheet
- Miksi seksi on parempaa hotellissa? Syy on yllättävän yksinkertainen
- Nenän tukkoisuus ei aina johdu flunssasta – tässä 5 muuta syytä
- Käytätkö sydänemojeja väärin? Värit voivat viestiä aivan muuta kuin luulet
- Tuhmempi versio pullonpyörityksestä – 50 ideaa totuuksiin ja tehtäviin aikuisille
- Suuhygienisti suosittelee helppoa testiä – paljastaa heti, ovatko hampaasi oikeasti puhtaat
- 4 kiehtovaa faktaa pääsiäisestä – tiesitkö nämä kaikki?
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- Juo tätä juuri ennen nukkumaanmenoa – moni huomaa vaikutuksen jo ensimmäisenä yönä
- Marttojen suosittu wc-pommi testissä – korvaa jatkossa kaupan pesuaineet
- Tämä määrä seksiä viikossa riittää onnelliseen parisuhteeseen, kertoo tutkimus
- Onko sinulla ollut reikiä hampaissa? Tutkimus paljasti jotain huolestuttavaa
- 3 merkkiä, jotka kertovat liiallisesta proteiinin saannista