Tänään on kansainvälinen suklaapäivä – testaa millainen suklaatietäjä olet
Tänään keskiviikkona 7. heinäkuuta vietetään kansainvälistä suklaapäivää.
Suklaa on herkku, josta ei voi olla pitämättä. Aiemman uutisen mukaan pieni herkuttelu suklaalla päivittäin tekee hyvää terveydelle. Mutta luuletko, että tiedät tästä herkusta paljon muutakin kuin että sen syöminen tuntuu ihanalta?
Tässä alla on 12 kysymystä suklaasta. Kokeile kuinka monta saat oikein. Vastaukset löydät sivun alaosasta.
1. Mars on maailman suurin makeisyritys. Mikä on toiseksi suurin?
2. Viimeistele tämä Forrest Gump -lainaus: ”Elämä on kuin suklaarasia …”
3. Onko kaakaopapu hedelmä vai siemen?
4. Kuinka monta lohkoa on vakiokokoisessa Kit Katissa?
5. Mikä maanosa kuluttaa noin 40 prosenttia maailman suklaasta?
6. Minkä eläimen tiedetään sairastuvan suklaan nauttimisesta?
7. Mikä väri M & M-karkeista puuttui 11 vuoden ajan eli vuosina 1976–1987, ennen kuin se suuren kysynnän vuoksi otettiin taas mukaan yhdeksi väriksi?
8. Minkä sveitsiläisen suklaamerkin logossa on piilossa karhu?
9. Kaakaon kaksi suurinta tuottajaa ovat kaksi Afrikan maata; Norsunluurannikko ja Ghana. Kolmanneksi suurin on eräs Kaakkois-Aasian maa, mutta mikä?
10. Totta vai tarua: Alfred Hitchcock käytti suklaasiirappia todellisen veren sijasta kuvatessaan kuuluisaa suihkulähdekohtausta Psyko-elokuvassa.
11. Mitä juomaa saat, kun lisäät suklaata kahviin?
12. Mikä suklaapatukka sai nimensä sen keksijän hevosen mukaan: Twix, Snickers vai Milky Way?

Katso tästä alta vastaukset:
1. Cadbury
2. ”… koskaan ei tiedä mitä saa.”
3. Siemen
4. Neljä
5. Eurooppa
6. Koiran
7. Punainen
8. Tobleronen
9. Indonesia
10. Totta
11. Café mochaa
12. Snickers
Lähde: Expatliving
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- 15 lausetta, jotka lopettavat epäasiallisen käytöksen sekunnissa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Tiettyjen ruokien syöminen illalla tekee unista levottomampia – kierrä nämä kaukaa