Tämä on huonoin aika päivästä syödä lounasta – ainakin laihduttajille
Jos koetat karistaa kiloja, kannattaa silloin kiinnittää huomiota myös siihen, milloin syöt lounasta.
Työpäivän aikana voi olla kädet niin täynnä töitä ja kiire, ettei aina huomaa, että on ollut syömättä lounasta pitkälle iltapäivään vasta kuin vatsan alettua pitää ääntä. Laihduttajien kannattaisi kuitenkin kiinnittää enemmän huomiota lounaan syömisen ajankohtaan. Pure Wow kertoo tutkimuksen selvittäneen, että jos tavoite on karistaa kiloja, pitäisi lounas syödä ennen kello 15. Tämä johtuu siitä, että oma sisäinen kellosi säätelee nälkää, ja kun syöt myöhemmin päivällä, voi kehollasi olla enemmän vaikeuksia käsitellä kaloreita. Se, että huolehdit lounaan syömisestä ennen kello 15 ei kuitenkaan takaa sitä, että saat painoa pudotettua. Nauttimiesi kaloreiden vähentäminen ja liikunnan lisääminen ovat Pure Wow’n mukaan edelleen tehokkaimpia tekijöitä laihduttaessa. Lounasajankohdan huomioiminen voi kuitenkin auttaa – etenkin jos olet noudattanut terveellisiä elämäntapoja muutaman viikon ajan etkä ole huomannut tuloksia. Tutkimus julkaistiin American Journal of Clinical Nutrition -journalissa. Voit lukea siitä lisää täällä. Lähde: Pure WowLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Miehetkin kaipaavat kehuja – nämä sanat merkitsevät heille kaikista eniten
- Yleisin virhe, jonka kuskit tekevät autopesulassa – onko sinullekin käynyt näin?
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Näissä 3 horoskoopissa korostuvat hyvän isän tärkeimmät piirteet
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos