Tällaista ruokavaliota noudattavat ovat tyytyväisempiä seksielämäänsä, paljastaa tutkimus
Terveellisen ruokavalion suhteen on annettu tietynlaiset suositukset.
Ruokaviraston sivuilta löytyvien suositusten mukaan aikuisten pitäisi nauttia vähintään 500 grammaa kasviksia ja hedelmiä päivässä. Maailman terveysjärjestö WHO:n suosituksissa määrä on hieman pienempi, 400 grammaa vihanneksia ja hedelmiä päivässä.
Salaattibaariyritys Picadelin teettämän kansainvälisen kyselyn mukaan vain joka viides (18%) onnistuu syömään WHO:n suositusten mukaisesti. Suurimmat syyt, jonka vuoksi kasviksia ei syödä tarpeeksi, ovat hinta (31% vastaajista) sekä inspiraation puute (33% vastaajista).
Suositusten noudattaminen kuitenkin kannattaa, koska se tekee hyvää terveydelle. Picadelin tutkimuksen mukaan tämän lisäksi kasvisten nauttiminen vaikuttaa onnellisuuden sekä tyytyväisyyden kokemiseen – ja parantaa jopa seksielämää.
Picadeli kertoo, että jopa 51 prosenttia suositusten mukaan kasviksia syövistä oli tyytyväisiä seksielämäänsä. Liian vähän kasviksia syövistä ainoastaan vajaa kolmannes koki olevansa tyytyväinen seksielämäänsä.
Lisäksi tarpeeksi kasviksia syövät kokevat ruokavalion vaikuttavan myös ihmissuhteisiin, ja suurin osa vastaajista (63%) kuvasi vaikutuksia hyväksi tai erittäin hyväksi. Suositusten mukaan hedelmiä ja vihanneksia syövistä kaksi kolmesta (67%) kertoi myös olevansa tyytyväinen elämäänsä, kun liian vähän kasviksia syövistä ainoastaan 43 prosenttia koki olevansa tyytyväinen.
”Se, mitä ja kuinka paljon syömme, on yksi terveytemme kannalta tärkeimmistä tekijöistä. Hyvät ruokailutottumukset lisäävät yleensä myös muita terveellisiä käyttäytymismalleja, jotka voivat johtaa sekä fyysisen että henkisen hyvinvoinnin lisääntymiseen. Kun nämä asiat ovat hallussa, vaikuttavat ne positiivisesti sekä seksielämään että ihmissuhteisiin,” sisätautien professori Fredrik H Nystrom Linköpingin yliopistosta sanoo.
Kantarin toteuttamassa kyselytutkimuksessa haastateltiin yli 10 000 iältään 18–65-vuotiasta miestä ja naista seitsemässä maassa (Ruotsi, Suomi, Saksa, Belgia, Ranska, Iso-Britannia ja Yhdysvallat) marraskuun 2021 ja tammikuun 2022 välisenä aikana. Jokaisessa maassa haastateltiin vähintään 1 000 ihmistä, ja otannan laajuus antaa luotettavaa tietoa sekä kansallisella että maailmanlaajuisella tasolla.
- Ihminen voi vaikuttaa täysin onnelliselta ja tuntea silti yksinäisyyttä – tunnista 7 merkkiä
- Tuntuuko elämäsi tylsältä? Kokeile ottaa nämä 6 asiaa osaksi arkeasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Näitä tehtiin 80- ja 90-luvuilla ihan pokkana – nykyään saisi paheksuvia katseita
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Ilmestyykö leukaasi aina uudelleen yksi pitkä ja tumma karva? Tästä se johtuu
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Sokeritoukan aavemainen sukulainen yleistyy Suomessa – näin pidät sen poissa kodistasi
- Kodinkonehuoltaja kertoo, miten suomalaiset rikkovat induktiolietensä huomaamattaan
- Nämä 6 miehen tokaisemaa lausetta saavat monen naisen hermot kiristymään
- Näillä 12 lauseella kumppani voi saada sinut uskomaan, että kaikki on sinun syytäsi
- Moni inhoaa kellonsiirtoa, mutta talviajassa on 5 yllättävää hyvää puolta