Sydänsurut eivät kosketa vain tunnetasolla – kumppanin menettäminen voi todella rikkoa sydämesi

Kumppanin siirtyessä ajasta ikuisuuteen, voi sydän todella särkyä.
Kumppanin menehtyminen voi nostaa henkilön rytmihäiriöiden riskiä, mikä itsessään on riskitekijä halvaukselle, sydämen vajaatoiminnalle ja kuolemalle, kertoo Newser. Tanskalaisen Aarhusin yliopiston tutkijoiden mukaan rytmihäiriöiden riski kasvaa 41 prosentilla. Tutkijat kävivät läpi terveystietoja lähes miljoonan tanskalaisen osalta ja selvittivät riskin olevan sama sukupuolesta riippumatta ja siitä huolimatta, oliko pari asunut yhdessä vai ei. Jos kumppani oli menehtynyt odottamatta, oli eteisvärinän riski silloin 57 prosenttia suurempi. Newserin mukaan riski myös tuplaantui alle 60-vuotiaiden kohdalla. Tutkijoiden mukaan riski on korkeimmillaan 8-14 päivää kumppanin kuoleman jälkeen ja laskee siitä hiljalleen vuoden ajan. Eli aivan kuin aika voi parantaa särkyneen sydämen tunnetasolla, se voi myös alentaa fyysisesti vaurioituneen sydämen kehittymisen mahdollisuutta. Vuosilta 1995-2014 kerätyistä terveystiedoista selvisi, että 88 612 ihmisestä, joilla oli todettu eteisvärinää ensimmäistä kertaa, oli 17 478 menettänyt kumppaninsa edeltäneen vuoden aikana. ”Riski rytmihäiriöiden kehittymiselle oli 41 prosenttia korkeampi heiden joukossa, ketkä olivat jääneet suremaan kumppaninsa poismenoa verrattuna heihin, jotka eivät olleet kokeneet vastaavaa menetystä”, tutkijat totesivat. Tutkijat epäilevät hormonaalisten häiriöiden olevan vaikuttava tekijä tai mahdollisesti henkinen stressi vaatii veronsa hermostolta. Yahoo! Newsin mukaan tutkijat kuitenkin huomauttivat, ettei syy-seuraus-suhteesta voida tehdä johtopäätöksiä, sillä tutkimus oli vain havainnoiva perehtyen korrelaatioihin tiedoissa. Useat eri tekijät, jotka voisivat vaikuttaa tuloksiin muuttaen niitä, kuten surevien ruokavalio, kuntoilutottumukset tai alttius eteisvärinälle, eivät olleet tiedossa. Lähde: Newser, Yahoo! NewsLUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Näetkö unia edesmenneistä läheisistä? Asiantuntijoiden mukaan kyse ei ole sattumasta
- Tarkkailen ihmisten käsiä, kun he kävelevät – tämän tekevät vain tietyntyyppiset ihmiset
- Hyväsydäminen ihminen ei aina tunnista itseään sellaiseksi, mutta nämä 16 merkkiä todistavat toisin
- Tämä asia on miehelle tärkeämpi kuin rakkaus – ja valitettavan harva tietää sen
- Näin voit lopettaa jatkuvan vertailun ja alkaa oikeasti nauttia elämästäsi
- Tunnusta pois! 12 ällöttävää asiaa, joita me kaikki olemme tehneet makuuhuoneessa
- Horoskooppisi mukaan sinusta tulee tällainen vanhana – kuvaus osui nappiin ehkä liiankin hyvin
- Tutkimusten mukaan tähän aikaan päivästä naisen seksihalut ovat huipussaan
- 6 aamurutiinia, jotka tekevät hyvää erityisesti 50 ikävuoden jälkeen
- Myös miehet tarvitsevat näitä 7 asiaa – näin yllätät rakkaasi
- Tutkimusten mukaan tähän aikaan päivästä naisen seksihalut ovat huipussaan
- Oletko itse syypää ryppyihisi? Nämä arkiset tavat vanhentavat ihoasi huomaamattasi
- Eronnut mies puhuu suoraan: ”nämä virheet tuhosivat avioliittoni, enkä halua kenenkään toistavan niitä”
- Miehet kertovat rehellisesti, mitkä asiat saavat kiinnostuksen hiipumaan hetkessä
- 11 pientä vihjettä paljastavat, ettei nainen ole enää varma suhteestaan
- Miksi naiset palelevat miehiä helpommin? Tässä syy, jota harva tulee ajatelleeksi
- Tämä asia on miehelle tärkeämpi kuin rakkaus – ja valitettavan harva tietää sen
- Entinen kumppani pyörii mielessä yllättävän usein – nämä 8 asiaa eivät unohdu helposti
- Horoskooppisi mukaan sinusta tulee tällainen vanhana – kuvaus osui nappiin ehkä liiankin hyvin
- Tyytymätön mies ei todennäköisesti kerro näitä asioita – ennen kuin on jo liian myöhäistä