Sydänoireisiin reagoitava heti myös poikkeusaikana – ”Rintakipuihin pitää suhtautua vakavasti”
Kardiologin mukaan ihmiset ovat omatoimisesti peruneet sydäntutkimuksia ja infarktipotilaiden määrä sairaaloissa on pienempi kuin yleensä.
Sydäninfarkti ei katso aikaa eikä paikkaa ja sen voin saada koronaepidemian aikanakin. Sydänoireisiin onkin syytä reagoida heti myös poikkeusaikana.
”Rintakipuihin pitää suhtautua vakavasti. Jos on rintakehän alueen oireita, soitto hätänumeroon ei ole koskaan turha”, kardiologi Anna-Mari Hekkala Suomen Sydänliitosta toteaa.
Sydäninfarktin tyypillisin oire on pakahduttava tai puristava rintakipu, joka tuntuu usein laajalla alueella rintakehällä tai painottuu rintalasten taakse. Tuntemus voi säteillä olkapäihin, käsivarsiin, selän puolelle tai leukaan ja pahenee liikkuessa.
”Liikkuessa voi olla närästystä tai polttavaa tunnetta. Tuntemus, on se sitten kipua tai hengenahdistusta, on uusi ja sellainen, johon yleensä havahtuu. Silloin pitää levätä ja odottaa hetken, meneekö kipu ohi. Jos ei, tulee toimia”, Hekkala sanoo.
”Naiset saavat sydäninfarktin tyypillisesti myöhemmällä iällä, jolloin oire voi olla epämääräisempi, esimerkiksi pahoinvointi”, hän jatkaa.
Neuvot kotona pysymisestä otettu liian kirjaimellisesti
Sepelvaltimotautia sairastaa noin 200 000 suomalaista ja tauti aiheuttaa vuosittain ennenaikaisia kuolemia enemmän kuin mikään infektiosairaus. Suomen Sydänliitto ry:n mukaan miljoonilla suomalaisilla on kohonnut verenpaine tai kolesteroli, jotka aiheuttavat riskin sairastua sydän- ja verisuonitauteihin.
Hekkala kertoo, että ihmiset ovat omatoimisesti peruneet sydäntutkimuksia ja infarktipotilaiden lukumäärä sairaaloissa on pienempi kuin yleensä. Ihmisiä on neuvottu pysymään koronan takia kotona, mutta onko toteltu liian kirjaimellisesti?
”Siltä ikävä kyllä näyttää. Meillä on kuitenkin normaalitilannetta vastaavat mahdollisuudet sydäninfarktipotilaan hoitoon. Infektiopotilaat hoidetaan niin, että he ovat erillään muista”, kardiologi huomauttaa.
”Jos sairaalassa on arvioitu, että suunnitellulle käynnille on turvallista tulla, siihen voi luottaa”, Hekkala lisää.
Uusia tukimuotoja poikkeusaikana
Sydänliitto haluaa, ettei kukaan jää yksin. Etenkin ikääntyneiden sydänsairaiden terveyshuolet ovat lisääntyneet epidemian aikana.
”Eristäytyminen vähentää kontakteja ja tärkeää vertaistukea. Meille tulee viestejä myös työikäisiltä sydänsairailta, jotka pohtivat altistumistaan”, Hekkala kertoo.
Sydänliitto ja sen yli 200 paikallisen sydänyhdistyksen verkosto neuvoo ja kannustaa esimerkiksi toimintakykyä ja hyvinvointia lisäävän liikunnan ja ruokailun saralla. Poikkeusaika edellytti luovia ratkaisuja, minkä myötä Sydänliitto loi yhdessä Suomen sydänpiirien, -yhdistysten ja valtakunnallisten jäsenjärjestöjen kanssa uusia tukimuotoja: verkkopalvelun, puhelinpalvelun ja Sydän Studion, minkä lisäksi Sydän Chatissä on ajankohtaisia aiheita.
”Kannustamme myös läheisiä tukemaan etenkin ikääntyneitä sydänsairaita. Uudella verkkosivustolla onkin ollut runsaasti kävijöitä. Puhelinneuvonta toimii alueellisesti ympäri Suomen, jossa terveydenhuollon ammattilaiselta voi kysyä koronaan ja sydänsairauksiin liittyen. Ihmiskontakti on tärkeää – nyt ja aina” Hekkala sanoo.
Näin voi saada tukea verkossa sekä puhelimessa:
Verkkopalvelu sydan.fi/korona
Sydänsairaille, heidän läheisilleen ja passivoitumisen vaarassa oleville henkilöille. Korona-tietoa, tukea ja ideoita hyvinvointiin, liikkumiseen ja ruokailuun.
Puhelinneuvonta sydan.fi/puhelinneuvonta
Sydänpiirien ja valtakunnallisten sydänjärjestöjen puhelinpalvelussa on mahdollista saada kevyttä neuvontaa koronaan liittyen tai tiedustella vertaistukihenkilöä.
Sydän Chat sydan.fi/sydanchat
Digitaalinen vertaistuen muoto tuo yhteen sydänsairauksia sairastavia eri ikäisiä ihmisiä ja heidän läheisiään jakamaan kokemuksiaan.
Sydän Studio sydan.fi/sydanstudio
Ajankohtaisia aiheita ja kiinnostavia ihmisiä lyhyissä haastatteluissa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Fantasioiko kumppanisi muista? Nämä 5 merkkiä voivat paljastaa sen
- Kolme kysymystä, joiden avulla karsit sopimattomat deittikumppanit jo ensitreffeillä
- Näillä 38 kysymyksellä opit ystävästäsi enemmän kuin osasit odottaa
- Nämä 8 merkkiä paljastavat, milloin ihminen on oikeasti onnellinen
- Ystävänpäivä lähestyy – näitä asioita naiset todellisuudessa toivovat kumppaniltaan
- Yllättävän moni suomalainen tekee talvella saman virheen suihkussa – ja sitten valitetaan oireista
- Perheenäiti listaa viisi tapaa, jotka tekevät hänestä joidenkin mielestä huonon vaimon
- Kasvojen pieniinkin muutoksiin kannattaa kiinnittää huomiota – näitä ei kannata ohittaa
- Hauskamielinen leikki paljastaa osallistujista enemmän kuin moni syvä keskustelu – uskallatko kokeilla?
- Arki olisi helpompaa, jos sanoisimme nämä sanat useammin
- Kolme helppoa tapaa tehostaa vatsarasvan palamista kävelylenkillä
- Älä anna itsesi rupsahtaa – nämä tavat pitävät sinut elinvoimaisena vielä viidenkympin jälkeenkin
- Äiti puuttui lapsensa kokemaan kiusaamiseen – nämä vinkit jokaisen vanhemman tulisi tietää
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Yllättävän moni suomalainen tekee talvella saman virheen suihkussa – ja sitten valitetaan oireista
- Fantasioiko kumppanisi muista? Nämä 5 merkkiä voivat paljastaa sen
- Tällaiset alusvaatteet ovat jopa kiellettyjä joissain maissa – materiaalilla on väliä
- Hauskamielinen leikki paljastaa osallistujista enemmän kuin moni syvä keskustelu – uskallatko kokeilla?
- Huomaamaton mutta yleinen vaara meikkipussissa – näin vältät sen