Sydämen särkyminen voi johtaa samankaltaiseen pitkäaikaiseen vaurioon kuin sydänkohtaus
Kuva: Fotolia
Tutkimuksen mukaan särkyneen sydämen syndroomanakin tunnetulla ilmiöllä voi olla pysyviä vaikutuksia.
Sydämen särkyminen on tuttu tunne lähes jokaiselle, mutta särkynyt sydän voi todella myös vauroittaa sydäntä, uutisoi Metro. Kyse on särkyneen sydämen syndroomasta, Takotsubon kardiomyopatiasta, jonka laukaisee vakava emotionaalinen stressi ja uuden tutkimuksen mukaan se voi johtaa samankaltaiseen pitkäaikaiseen vaurioon kuin sydänkohtaus. Kohtauksen aikana osa sydänlihaksesta heikkenee siihen pisteeseen, ettei sydän toimi kunnolla. British Heart Foundationin (BHF) mukaan lääkärit ovat ennen uskoneet, että potilaat toipuisivat täysin ja jopa ilman hoitoa, mutta tätä näkemystä kumotaan nyt painokkaasti. Metron mukaan Aberdeenin yliopiston tutkijat ovat saaneet selville, että Takotsubon vaikutukset voivat olla pysyviä. BHF:n rahoittamassa tutkimuksessa seurattiin 37 Takotsubo-potilasta keskimäärin kahden vuoden ajan ja tutkijat selvittivät, että potilaiden sydämen toiminta vaikutti pitkään kohtauksen jälkeen. ”Huolestuttavaa on, että tutkijat paljastivat potilailla olevan jatkuvia sydämen vajaatoiminnan oireita samalla tavalla kuin sydänkohtauksen kokeneilla potilailla”, BHF kertoo. Tutkimuksessa havaittiin myös paljastavia merkkejä arpikudoksesta osassa sydänlihasta. BHF:n mukaan tämä vaurio, joka on tällä hetkellä hoitamattomissa, vähentää sydämen elastisuutta ja estää sitä supistumasta kunnolla jokaisen lyönnin aikana. BHF:n mukaan tutkimuksen löydökset voivat auttaa selittämään, miksi särkyneen sydämen syndrooman kokeneilla on samankaltaiset pitkäaikaset eloonjäämisasteet kuin heillä, jotka ovat saaneet sydänkohtauksen. ”Takotsubo on musertava sairaus, joka voi yllättäen nujertaa muuten terveitä ihmisiä. Ajattelimme ennen tämän hengenvaarallisen sairauden olevan väliaikainen, mutta nyt näemme sen voivan vaikuttaa ihmisiin heidän loppuelämänsä ajan”, professori Jeremy Pearson BHF:lta kommentoi. ”Ei ole olemassa pitkäaikaista hoitoa Takotsubon kokeneille ihmisille, koska erehdyksessä luulimme potilaiden parantuvan täysin. Tämä uusi tutkimus osoittaa, että sillä on pitkäaikaisia vaikutuksia sydämen terveydelle ja viittaa siihen, että meidän pitäisi hoitaa potilaita samalla tavalla kuin heitä, joilla on sydämen vajaatoiminnan riski”, professori lisäsi. Lähde: MetroLUE MYÖS:
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Meneekö työ usein kumppanin edelle? Näillä 7 keinolla estät sitä pilaamasta parisuhdettasi
- Etkö saa mitään aikaiseksi? Näillä 10 keinolla pakotat itsesi hommiin
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Miksi niin moni pelkää sanoa tätä kumppanilleen, vaikka seuraukset voivat olla hyvät?
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi