Suomalaisten yksinolo on lisääntynyt jo ennen koronaa, toteaa tutkimus
Tutkimuksen mukaan tähän kehitykseen ovat vaikuttaneet yksin asumisen lisääntyminen, väestön ikääntyminen ja uudet teknologiat.
Korona-aikana suomalaiset ovat viettäneet enemmän aikaa ilman muiden ihmisten kasvokkaista seuraa. Suomalaisten sosiaalinen etäisyys on tutkimusten mukaan muuttunut kuitenkin jo aiemmin.
Jyväskylän yliopiston tutkijaryhmä on tarkastellut ajankäyttöaineistojen avulla sosiaalisen vuorovaikutuksen muutosta 1980-luvulta 2010-luvulle. Tutkimuksessa havaittiin, että vuodesta 1988 vuoteen 2010 ilman toisten kasvokkaista seuraa vietetty aikaa lisääntyi noin kahdella tunnilla päivässä.
Tutkimuksen mukaan yksin vietetyn ajan kasvu on nähtävissä sekä miehillä että naisilla ja kaikissa ikäryhmissä. Vuosina 2009–2010 koko väestön tasolla valveillaoloajasta vietettiin yksin yli seitsemän tuntia vuorokaudessa.
Sosiaalisen eristyneisyyden havaittiin vaihtelevan ikäryhmittäin. Jyväskylän yliopiston mukaan yli 65-vuotiaiden ryhmässä vietetään aikaa yksin noin kymmenen tuntia päivässä.
Tulosten mukaan yksin asumisen lisääntyminen, väestön ikääntyminen ja uudet teknologiat ovat vaikuttaneet tähän kehitykseen; vuorovaikutus on muuttunut kasvokkaisesta yhdessäolosta teknologiavälitteiseksi.
Suomalaisnuoret viettävät enemmän aikaa yksin
Jyväskylän yliopiston tutkijaryhmä osallistui myös kansainväliseen tutkimukseen, jossa vertailtiin lasten ja nuorten ajankäyttöä Suomessa, Englannissa ja Espanjassa. Eri maissa kerättyihin ajankäyttöpäiväkirjoihin perustuva tutkimus osoitti, että suomalaiset nuoret viettävät huomattavasti enemmän aikaa yksin kuin nuoret vertailumaissa.
Tutkimuksessa ilmeni, että keskimääräinen yksin vietetty aika oli suomalaisnuorilla lähes neljä tuntia päivässä. Tämä oli noin tunnin enemmän verrattuna nuoriin Englannissa ja Espanjassa.
Jyväskylän yliopiston mukaan nuorten ajankäytön eroja selittivät erityisesti kulttuurierot, kun esimerkiksi Espanjassa perheen yhteinen ruokailu lisää perheenjäsenten yhdessä viettämää aikaa. Sen sijaan esimerkiksi vanhempien työajat selittivät lasten yksin viettämää aikaa yllättävän vähän.
Jyväskylän yliopisto muistuttaa, että sosiaaliset kontaktit kuuluvat ihmisen perustarpeisiin: vuorovaikutuksen ja verkostojen kautta yksilö ylläpitää ja kehittää sosiaalista identiteettiään, saa sosiaalista ja aineellista tukea, tietoa ja uusia sosiaalisia kontakteja. Näiden kontaktien puute ennustaa monia yksilön kannalta negatiivisia taloudellisia, sosiaalisia ja terveyteen liittyviä hyvinvointivaikutuksia, ja myös tätä tarkastellaan tutkimushankkeessa.
Tutkimukset on toteutettu Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksella Koneen säätiön rahoittamassa Yksin yhteiskunnassa -hankkeessa. Uusi, vuoden 2020 syksyllä käynnistyvä ajankäyttötutkimus tuottaa tutkijoiden käyttöön ajantasaista dataa sosiaalisen kanssakäymisen muutoksesta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Pitkä parisuhde opettaa arvokkaita asioita – nämä 3 nousevat esiin
- Nämä lauseet paljastavat ihmisen, jonka maailma pyörii oman navan ympärillä
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Miehetkin kaipaavat kehuja – nämä sanat merkitsevät heille kaikista eniten
- Yleisin virhe, jonka kuskit tekevät autopesulassa – onko sinullekin käynyt näin?
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?