Suomalaisten kansantaudin parantamisessa saattaa auttaa ravintolisä, paljastaa tutkimus
Rotilla sairaus onnistuttiin osittain parantamaan ja ihmiskokeissakin on saatu alustavasti lupaavia tuloksia.
Tutkimuksessa on ensimmäisen kerran osoitettu, että ravintolisästä voisi mahdollisesti olla apua rasvamaksan parantamisessa, kertoo Jyväskylän yliopisto. Rasvamaksa on suomalaisten uusi kansantauti, sillä arvioiden mukaan jopa joka neljännellä suomalaisella on rasvamaksa.
Rasvamaksa on vakava aineenvaihdunnallinen sairaus, joka hoitamattomana voi kehittyä maksakirroosiksi tai jopa maksasyöväksi. Runsas alkoholinkäyttö voi johtaa maksan rasvoittumiseen, mutta Syöpäsäätiön mukaan rasvamaksan taustalla on yhä useammin lihominen.
Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa rasvamaksaa sairastaneille rotille syötettiin ravintolisää, joka lisää hyvien bakteerien kasvua suolistossa. Bakteerien määrän kasvaessa rasvamaksa väheni rotilla selkeästi.
”Koska tällaisia terveysvaikutteisia suolistobakteereja ei ikävä kyllä välttämättä saada apteekin hyllyille, halusimme tässä tutkimuksessa selvittää, voidaanko sen määrää suolistossa lisätä luonnollisesti prebioottisen kuidun avulla”, akatemiatutkija Satu Pekkala kertoo.
Prebiootilla tarkoitetaan hyvien bakteerien, kuten maitohappobakteerien kasvua lisäävää ravintotekijää.
Ihmiskokeissa alustavasti lupaavia tuloksia
Jyväskylän yliopiston mukaan Pekkala tutkimusryhmineen oli aiemmin kyennyt hoitamaan rottien rasvamaksaa terveysvaikutteisen Faecalibacterium prausnitzii -suolistobakteerin avulla. Tässä tuoreessa tutkimuksessa tutkijat havaitsivat laboratoriossa, että Faecalibacterium prausnitzii -bakteeri käytti ravinnokseen prebioottisia ksylo-oligosakkarideja (XOS) ja sen kasvu lisääntyi.
Positiivisten tulosten jälkeen tutkimusryhmä teki rotille ravitsemusintervention, jossa rasvamaksaa sairastaneet rotat saivat ravinnossaan XOS:ia 12 viikon ajan. XOS on ravintolisä, jota myydään useissa luontaistuotekaupoissa ja verkkokaupoissa.
Pekkalan mukaan tutkimuksessa selvisi, että XOS lisäsi suolistossa terveysvaikutteisen suolistobakteerin määrää ja samalla vähensi merkittävästi rasvan määrää maksassa rotilla. Rasvaisuuden vähenemisen taustalla olivat suotuisat muutokset maksan rasva- ja sokeriaineenvaihdunnassa.
Vaikka tutkimus tehtiin rotilla, ovat tutkijat jo tehneet XOS-intervention ihmisille, joilla on rasvamaksa. Ihmistutkimus loppui kesäkuussa ja osa sen tuloksista näyttää Pekkalan mukaan lupaavalta, ja tutkimusryhmä odottaa julkaisevansa lisää tuloksia ensi vuonna.
Voit tutustua tutkimukseen lisää täällä. Aiemmin kerroimme, että vyötärölihavien kannattaisi rasvamaksan takia välttää alkoholia ja voit lukea aiheesta lisää täällä.
LUE MYÖS:
- Miehet kertovat rehellisesti, miksi ovat sinkkuja – samat teemat toistuvat vastauksissa
- Ihmiset, joilla on heikko itsetunto, tekevät usein nämä 5 asiaa huomaamattaan
- Monet naiset kokevat miesten kanssa ystävystymisen helpommaksi – nämä 11 syytä selittävät miksi
- Jääkö sänky sinulta usein petaamatta? Näistä luonteenpiirteistä se voi kertoa
- Unohdatko muiden nimet helposti? Tämä simppeli keino auttaa jatkossa
- Varmista sähkökiukaan turvallisuus ennen joulua – näihin merkkeihin kannattaa puuttua heti
- Miksi itkukohtauksen jälkeen iskee usein kova päänsärky? Syy on yllättävän looginen
- Nämä 10 lemmikin tuomaa oppia ovat kullanarvoisia – pysähdy niiden äärelle ennen kuin on myöhäistä
- Tiedätkö jonkun, joka reagoi kaikkeen herkästi? Näistä syistä se usein johtuu
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Ihmiset, joilla on heikko itsetunto, tekevät usein nämä 5 asiaa huomaamattaan
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- Jääkö sänky sinulta usein petaamatta? Näistä luonteenpiirteistä se voi kertoa
- 11 helppoa tapaa huomata, että mies on oikeasti rakastunut
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Miehet kertovat rehellisesti, miksi ovat sinkkuja – samat teemat toistuvat vastauksissa
- Nämä 9 tapaa tekevät aviomiehestä varsinaisen lottovoiton – tunnistatko kunnollisen miehen?
- Pieni itku silloin tällöin on vain hyväksi – 8 syytä miksi