Suomalaismies teki Disney-isistä tosielämän versiot – katso upeat kuvitukset
Aiemmin suomalaismies on tehnyt realistisemmat versiot myös Disneyn prinsessoista, prinsseistä ja pahiksista.
Graafikko Jirka Väätäinen on tehnyt Disneyn animaatioista tutuista isä-hahmoista tosielämän versiot. Väätäinen on muokannut Photoshopin avulla viidestä Disney-isästä ihmismäisemmän ja realistisemman näköiset kuvitukset ja julkaissut ne sekä kotisivuillaan että Instagramissa.
Kuopiolaislähtöinen Väätäinen on ikuistanut Disneyn animaatioista tuttuja hahmoja realistisempina, tosielämän versioina jo useampana vuonna. Aiemmin hän on versioinut niin Disneyn prinsessoja, prinssejä kuin pahiksiakin.
Tosielämän versioiden tekeminen ottaa aikansa. Väätäinen on paljastanut Instagram-julkaisujen kommenttiosiossa, että esimerkiksi Pienen merenneidon kuningas Tritonin tekeminen vei yli kaksi vuotta.
”Näissä kesti ikuisuus. Aloitin Tritonin kanssa yli kaksi vuotta sitten. Nämä olivat hankalia, joten näiden tekeminen vei kauemmin kuin yleensä, kenties noin 30-40 tuntia jokaista kuvitusta varten keskimäärin”, Väätäinen kertoi kommenttiosiossa.
Alta voit katsoa Väätäisen versiot Disney-isistä. Lisää hänen töitään löydät hänen kotisivuiltaan sekä Instagramista.
Pocahontasin isä, päällikkö Powhatan
Herkuleksen isä, Zeus
Tarzanin isä, John
Pienen merenneidon Arielin isä, kuningas Triton
Aladdinin isä, varkaiden kuningas Cassim
Olemme aiemmin julkaisseet artikkelin Väätäisen versioista Disneyn prinsseistä ja pahiksista. Löydät jutun prinsseistä täältä ja pahiksista täältä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kuulet nämä lauseet vain, jos sinua arvostetaan aidosti
- Nämä ovat top 3 seksikkäintä horoskooppimerkkiä – kuuluuko omasi joukkoon?
- Yhden aistin heikkeneminen voi paljastaa kohonneen riskin sydänsairaudelle
- 7 pientä arjen tekoa, jotka vievät kohti kesäkuntoa – aloita jo tänään
- Mitä miehet kertovat naisista ystävilleen? Ensimmäinen kohta on yllättävän yleinen
- Näin kävellessäsi kehosi joutuu turhaan koetukselle – tämä virhe on yleinen
- Miehet kertovat rehellisesti: 18 naisten muotijuttua, joista he eivät pidä lainkaan
- Näistä merkeistä tiedät, että mies haluaisi vetää sinut syliinsä ja suudella
- 10 tapaa, joilla mies yrittää flirttailla (ja onnistuu lähinnä ärsyttämään)
- Haaveiletko kiinteämmästä pepusta? Näillä liikkeillä saat tuloksia kesään mennessä
- Miehet kertovat rehellisesti: 18 naisten muotijuttua, joista he eivät pidä lainkaan
- 7 tapaa, joilla mies paljastaa ihastuneensa sinuun – osa on söpöjä, osa suorastaan lapsellisia
- Haaveiletko kiinteämmästä pepusta? Näillä liikkeillä saat tuloksia kesään mennessä
- Mitä miehet kertovat naisista ystävilleen? Ensimmäinen kohta on yllättävän yleinen
- Jos teet tätä nukkuessasi, on aika hakeutua lääkäriin
- Tämä testi kertoo, oletko epäterveessä suhteessa – vastaa rehellisesti
- Miksi puolisot alkavat näyttää toisiltaan? Tätä et ehkä haluaisi kuulla
- Oman terveyden kanssa ei kannata leikkiä – 6 asiaa, joista lääkärille pitää kertoa totuus
- Kärsitkö kuivasta ihosta aina talvisin? Näillä keinoilla katkaisin ihottavan kierteen
- Nämä värit tekevät vaikutuksen miehiin – kokeile seuraavilla treffeillä