Sooloseksi tekee sinulle hyvää – 4 parasta ajankohtaa sen harrastamiseen

Olitpa sinkku tai parisuhteessa, kannattaa sooloseksi pitää osana omaa elämää.
Orgasmiin johtavalla itsetyydytyksellä on monenlaisia hyötyjä. Orgasmeilla on kauneushyötyjä sekä ne täyttävät kehon endorfiineilla, vähentävät stressiä, lisäävät verenkiertoa, tehostavat keskittymistä ja auttavat sinua tutustumaan kehosi kohtiin, joiden koskettelu tuottaa sinulle mielihyvää.
The Sunin mukaan on kuitenkin tiettyjä ajankohtia, mitkä ovat parempia sooloseksin harrastamisen kannalta kuin muut. Alle onkin listattu, mitä nämä neljä ajankohtaa ovat.
1. Aamulla ennen töitä
Vaikka voi tuntua kauhistuttavalta herätä arkiaamuna vieläkin aiemmin, on seksiasiantuntija Kit Maloneyn mukaan paras ajankohta sooloseksille aamulla ennen kuin lähdet töihin. Naisten mielihyvään keskittyvän O’actually-yrityksen perustaja kertoi, että sooloseksi aamulla voi tehostaa keskittymistä, vähentää stressiä ja jopa saada ihon hehkumaan.
”Itsetyydytys/orgasmi saa kehon häätämään kortisolia, merkittävää stressihormonia, ja jättää sinut rauhallisemmaksi, onnellisemmaksi ja tasapainoisemmaksi”, Maloney selitti.
Hän myös lisäsi, että sooloseksin myötä voit olla keskittyneempi ja tehokkaampi to do -listasi kanssa, kun mielesi rauhoittuu ja hiljenee.
2. Kuukautisten aikana
Tämä voi tuntua ajatuksena hieman ällöltä, mutta itsetyydytys kuukautisten aikana todella kannattaa. Se nimittäin voi auttaa vähentämään kramppeja ja lyhentää kierron kestoa.
”Kun saat orgasmin, kehosi vapauttaa dopamiinia ja oksitosiinia – luonnollisia kivunlievittäjiä, jotka voivat taltuttaa osan intensiivisimmästä kuukautiskivusta”, seksologi ja Sex With Emily -podcastin vetäjä Emily Morse kertoi.
Naiset ovat usein myös kiihottuneempia kuukautisten aikaan ja ainoastaan vain aiheen tabumaisuus estää heitä nauttimasta sooloseksistä.
”Monet naiset ovat itse asiassa kiihottuneempia kuukautisten aikaan”, Morse painotti.
3. Myöhään illalla nukahtamisen avuksi
Jos sinulla on vaikeuksia saada unen päästä kiinni, voi itsetyydytys olla juuri se, mitä tarvitset. Kinsey Instituten tutkimus Indianan yliopistossa selvitti, että jokailtainen sooloseksi auttoi tutkimukseen osallistuneita nukahtamaan nopeammin ja sujuvammin. Taustalla on jälleen dopamiinin ja oksitosiinin vaikutus, jotka saavat olon onnelliseksi ja väsyneeksi samalla kertaa.
4. Alakuloisina päivinä
Jos sinulla on huono tai surullinen päivä, energiasi ovat kateissa keskellä päivää tai sinulla on krapula, voi itsetyydytys olla ratkaisu ongelmaan.
”Tiedämme, että mielihyvä saa ihmiset tuntemaan olonsa hyväksi”, tohtori Lauren Streicher sanoi.
Orgasmit aiheuttavat dopamiinin vapautumista, mikä tehostaa mielihyvää ja antaa luonnollisen hyvän olon tunteen.
Jos haluat orgasmeistasi voimakkaampia, voit lukea lisää siitä, miten se onnistuu, täällä. Voit lukea orgasmien terveyshyödyistä lisää täällä.
Lähde: The Sun
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- Kummalla puolella nukut sängyssä? Vastaus paljastaa yllättäviä asioita persoonastasi!