Onko kumppanisi ”varustus” liian iso? Näin teet seksistä nautinnollisempaa, neuvoo asiantuntija
Asiantuntija antoi vinkkejä, miten toimia tilanteessa, kun miehen penis tuntuu liian isolta.
Monet miehet saattavat murehtia ja miettiä, että onko heidän peniksensä (seksi)kumppanin silmissä liian pieni. Seksiasiantuntija Emily Morsen mukaan naiset kuitenkin yleensä kyselevät neuvoja, miten nauttia seksistä keskimääräistä suuremman peniksen omaavan kumppanin kanssa.
Morse pitää Ask Emily -palstaa Glamourissa ja sai palstalle kysymyksen parikymppiseltä naiselta, jonka kumppanin penis on liian kookas. Tämä taas on johtanut kivuliaaseen seksiin ja nainen kaipasi neuvoja, mitä tehdä tilanteen korjaamiseksi.
Morsen mukaan on olemassa tapoja tehdä seksistä kivuliaan sijaan nautinnollista minkä tahansa kokoisen peniksen kanssa. Alta voit lukea, millaisia neuvoja Morse antoi.
Kommunikoi
Morse muistutti, ettei kumppani halua satuttaa, vaan hän haluaa naisenkin tuntevan olonsa hyväksi seksin aikana. Hänelle kannattaakin kertoa, että seksi on kivuliasta, koska hän on niin kookas. Morsen mukaan tällä tavoin voi yhdessä kumppanin kanssa saada seksin tuntumaan paremmalta kummallekin.
Valmistaudu esileikillä
Jos esileikki on jo osa seksin harrastamista, neuvoi Morse tuplaamaan sen määrän. Mitä enemmän aikaa käytetään naiseen ja naisen mielihyvään, sitä kiihottuneempi hän on. Tämän myötä myös hänen vartalo on valviimpi ottamaan vastaan isokokoisen peniksen. Vaikka kuivuus ei olisi ongelma, ei liukuvoiteen käytöstä ole haittaa mukavuuden lisäämiseksi.
Huomio asentoihin
Morsen mukaan kannattaa suosioa asentoja, joissa työntyminen sisään on kevyttä. Tämä estää penistä osumasta kohdunkaulaan, mikä voi olla syy kipuun. Morse neuvoi, että mitä lähempänä naiset jalat ovat toisiaan, sitä epätodennäköisemmin kumppani pääsee työntymään syvälle. Hän myös suositteli Coital Alignment Techiniqueta, jos pari suosii lähetyssaarnaaja-asentoa. Nainen päällä -asento on myös mainio asento, koska siinä ohjat ovat naisella sen suhteen, miten kumppani tulee sisään, miten itse liikkuu ja millä nopeudella.
”Seksin on tarkoitus olla hauskaa ja nautinnollista kaikille osallisille, joten sinun ei koskaan pitäisi vain valmistautua ’kestämään’ sitä. Puhu, vietä enemmän aikaa esileikin parissa ja kiinnitä huomiota asentoihin”, Morse totesi.
Lähde: Glamour
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Naiset myöntävät: tämä hetki paljasti, ettei suhde enää toimi
- Pyydettiinkö sinua morsiusneidoksi? Vastaa näihin kysymyksiin ennen kuin lupaudut
- Nännien stimulointi voi johtaa orgasmiin – näin se on mahdollista
- Kesä tulee – tarkista aurinkolasiesi kunto ja vältä nämä yleiset virheet
- Miksi seksi on parempaa hotellissa? Syy on yllättävän yksinkertainen
- Nenän tukkoisuus ei aina johdu flunssasta – tässä 5 muuta syytä
- Miehet jätetään usein näistä syistä – ero tulee monelle täysin puskista
- Onko naisella tämä lemmikki? Hän pettää tilastojen mukaan todennäköisemmin
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- ”Tavalliselta” niskajumilta tuntuva oire voi kertoa aivopaineen noususta
- Käytätkö sydänemojeja väärin? Värit voivat viestiä aivan muuta kuin luulet
- Tuhmempi versio pullonpyörityksestä – 50 ideaa totuuksiin ja tehtäviin aikuisille
- Suuhygienisti suosittelee helppoa testiä – paljastaa heti, ovatko hampaasi oikeasti puhtaat
- 4 kiehtovaa faktaa pääsiäisestä – tiesitkö nämä kaikki?
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- Juo tätä juuri ennen nukkumaanmenoa – moni huomaa vaikutuksen jo ensimmäisenä yönä
- Marttojen suosittu wc-pommi testissä – korvaa jatkossa kaupan pesuaineet
- Tämä määrä seksiä viikossa riittää onnelliseen parisuhteeseen, kertoo tutkimus
- 3 merkkiä, jotka kertovat liiallisesta proteiinin saannista
- Anopin erikoinen tapa säästää tyhjät vessapaperirullat paljastui – helpottaa siivousta kummasti