Ruotsalaisvaltuutetun ehdotus: Työpaikoille tunnin palkallinen tauko seksin harrastamiseen
Kunnanvaltuutetun ehdotus on noussut otsikoihin ympäri maailman.
Ruotsissa Övertorneån kunnanvaltuutettu on ehdottanut, että ruotsalaisten pitäisi ottaa tunnin palkallinen tauko töistä mennäkseen kotiin harrastamaan seksiä kumppaniensa kanssa. 42-vuotiaan Per-Erik Muskoksen ehdotuksen tarkoituksena olisi parantaa ihmisten parisuhteita. ”On tutkimuksia, jotka osoittavat seksin olevan terveellistä”, Muskos sanoi uutistoimisto AFP:lle ehdotuksensa esiteltyään. Muskoksen mukaan pariskunnat eivät vietä tarpeeksi aikaa yhdessä nyky-yhteiskunnassa. Aftonbladetin mukaan hän perustelee ehdotustaan myös sillä, että Övertorneåta vaivaa syntyvyyden ja väestömäärän lasku. Kunnanvaltuutettu kuitenkin huomautti, ettei ole olemassa keinoa varmistaa, että työntekijät eivät käyttäisi tuntia muihin tarkoituksiin. ”Ei voida taata, etteikö työntekijä menisi sen sijaan kävelylle”, Muskos totesi, mutta lisäsi, että työnantajien täytyy luottaa työntekijöihinsä. Aftonbladetin mukaan Muskoksen ehdotus otettiin kunnanvaltuuston kokouksessa vastaan naurun kera, mutta hän painotti olevansa tosissaan. Kunnanvaltuutettu kertoi myös AFP:lle, ettei näe mitään syytä, miksi hänen ehdotuksensa ei menisi läpi. Muskoksen ehdotus on noussut otsikoihin niin Ruotsissa kuin muuallakin maailmassa. Siitä on uutisoitu monessa eri mediassa Suomessa sekä esimerkiksi brittilehti Daily Mail ja amerikkalainen New York Times noteerasivat ehdotuksen.Mitä mieltä sinä olet Muskoksen ehdotuksesta? Kerro se kommenteissa!
Lähde: The Local, AftonbladetLUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Eronneet kertoivat mitään kaunistelematta, miksi heidän avioliittonsa päättyi
- Nainen, tuskailetko ylähuulen karvojen kanssa? Näin pääset niistä eroon
- Jos mies ei halua seksiä, moni ajattelee heti pahinta – tässä todennäköisimmät syyt
- Puolet naisista lihoavat vaihdevuosien aikana – kiinnitä huomiota tähän
- 10 piirrettä, jotka tekevät yli 40-vuotiaasta miehestä erityisen viehättävän
- Kärsitkö nivelkivuista? Tämä ikivanha keino voi tuoda helpotusta
- Tämä helppo harjoitus voi alentaa verenpainetta jo yhden kerran jälkeen
- 4 tärkeää oivallusta, jotka tekevät elämästä entistä onnellisempaa iän myötä
- Tästä kaljamaha oikeasti johtuu – nimitys on hieman harhaanjohtava
- Tuntuuko, että työ vie kaikki voimasi? Syy ei välttämättä ole edes työssä
- Nainen, kasvaako leukaasi tai ylähuuleesi tummia karvoja? Taustalla voi olla jokin näistä syistä
- Jos tämä kipu herättää öisin, sairaus on voinut edetä jo pitkälle
- Hyväkin parisuhde joutuu koetukselle näiden tapojen vuoksi – 10 merkkiä epäkypsästä käytöksestä
- 4 merkkiä, jotka voivat viitata siihen, että saatat joskus pettää kumppaniasi
- Nämä piirteet nuoremmissa naisissa vetoavat vanhempiin miehiin
- 5 asiaa, joita lentoemännät eivät voi sietää – sorrutko itse johonkin näistä?
- 5 syytä, miksi seksi on parempaa viisikymppisenä kuin parikymppisenä
- Eikö paino tunnu millään laskevan? Tässä menee todennäköisesti pieleen
- Tuntuuko, että muut tuntevat miehestäsi aivan eri version kuin sinä? Tästä voi olla kyse
- Painonpudotukseen liittyy sitkeitä uskomuksia – näistä on aika luopua, jos haluat tuloksia