Pidä keittiö siistinä – sotkuinen keittiö voi houkutella syömään liikaa
Jos kaipaat motivaatiota keittiön pitämiseen siistinä, voi tämä tutkimustulos antaa uutta intoa siihen.
Jos sinusta tuntuu, että syöt liikaa tai tai haluat pitää painosi paremmin kurissa, kannattaa pitää keittiö siistinä ja hyvässä järjestyksessä. Cornellin yliopiston tekemä tutkimus paljasti, että ihmisillä on taipumusta syödä enemmän sotkuisissa keittiöissä kuin järjestyksessä olevissa. ”Kaoottisessa ympäristössä oleminen vaikuttaa saavan ihmiset ajattelemaan, että ’Kaikki on jo muutenkin riistäytynyt käsistä, joten miksi minä olisin?'”, päätutkija Lenny Vartanian totesi tiedotteessa. Newserin mukaan tutkimusta varten 101 naista päästettiin yksitellen joko sottaiseen tai siistiin keittiöön, jossa oli tarjolla naposteltavaksi keksejä, voileipäkeksejä ja porkkanoita. Osaa naisista pyydettiin kirjoittamaan jotakin ajasta, kun tunsivat asioiden olevan hallinnassa ja toista osaa ajasta, kun tunne oli ollut päinvastainen. Tutkimuksessa kävi ilmi, että sotkuisissa keittiöissä olleet naiset, jotka kirjoittivat ajasta, kun asiat eivät olleet hallinnassa, söivät 103 kalorin edestä keksejä – tuplasti se määrä kuin mitä samaa tehtävää siistissä keittiössä tehneet naiset söivät. Sotkuisissa keittiöissä olleet naiset, jotka kirjoittivat kontrollin pitämisestä, söivät vain 38 kalorin edestä keksejä. ”Kaoottinen ympäristö ei vaikuttanut voileipäkeksien tai porkkanoiden syömiseen”, tutkijat totesivat. Environment and Behavior -julkaisussa ilmestyneen tutkimuksen yksi kirjoittajista, Brian Wansink kertoi, että vaikka tietyt tavat, kuten meditaatio, voivat auttaa pääsemään ’Olen kontrollissa’-ajatustapaan, voi omien jälkien siistiminenkin auttaa jo paljon. Voit lukea lisää tutkimuksesta täältä. Lähde: NewserLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yhden aistin heikkeneminen voi paljastaa kohonneen riskin sydänsairaudelle
- 7 pientä arjen tekoa, jotka vievät kohti kesäkuntoa – aloita jo tänään
- Mitä miehet kertovat naisista ystävilleen? Ensimmäinen kohta on yllättävän yleinen
- Näin kävellessäsi kehosi joutuu turhaan koetukselle – tämä virhe on yleinen
- Miehet kertovat rehellisesti: 18 naisten muotijuttua, joista he eivät pidä lainkaan
- Näistä merkeistä tiedät, että mies haluaisi vetää sinut syliinsä ja suudella
- 10 tapaa, joilla mies yrittää flirttailla (ja onnistuu lähinnä ärsyttämään)
- Haaveiletko kiinteämmästä pepusta? Näillä liikkeillä saat tuloksia kesään mennessä
- Nämä värit tekevät vaikutuksen miehiin – kokeile seuraavilla treffeillä
- 7 tapaa, joilla mies paljastaa ihastuneensa sinuun – osa on söpöjä, osa suorastaan lapsellisia
- Miehet kertovat rehellisesti: 18 naisten muotijuttua, joista he eivät pidä lainkaan
- 7 tapaa, joilla mies paljastaa ihastuneensa sinuun – osa on söpöjä, osa suorastaan lapsellisia
- Haaveiletko kiinteämmästä pepusta? Näillä liikkeillä saat tuloksia kesään mennessä
- Jos teet tätä nukkuessasi, on aika hakeutua lääkäriin
- 16 asiaa, joita tämän päivän lapset eivät voi ymmärtää – muistatko sinä nämä?
- Mitä miehet kertovat naisista ystävilleen? Ensimmäinen kohta on yllättävän yleinen
- Mikä on pitkän parisuhteen salaisuus? Kaikki tiivistyy kolmeen asiaan
- Tämä testi kertoo, oletko epäterveessä suhteessa – vastaa rehellisesti
- Oman terveyden kanssa ei kannata leikkiä – 6 asiaa, joista lääkärille pitää kertoa totuus
- Miksi puolisot alkavat näyttää toisiltaan? Tätä et ehkä haluaisi kuulla