Normaalia lyhyemmät kuukautiset? – syy voi olla yllättävä
Kuukautiskierron aikana voidaan kokea monenlaisia oireita. Niistä kärsitään usein pahiten vuodon aikana.
Jos vuotopäivien määrä jääkin yhtäkkiä vähemmäksi kuin ennen, voi se olla huojennus. Mutta samalla voi huolestuttaa, onko syy jokin vakava. The List -sivustolla esitellään useampi syy, josta yhtäkkinen kuukautisvuodon loppuminen voi johtua.
Ensimmäisenä voi tulla mieleen raskaus, jonka alussa voi olla lyhytkestoista vuotoa. Kun hedelmöittynyt munasolu kiinnittyy kohdun limakalvoon, on vuoto voinut johtua siitä. Joten kyseessä ei ole ollut lainkaan kuukautiset. Tällaista vuotoa voi tulla noin 10–14 päivää hedelmöittymisen jälkeen.
Jos ei olla vielä vaihdevuosi-iässä, voi kyse olla esivaihdevuosioireesta. Yksi oire siinä voi olla juuri tämä, että kuukautisvuotopäivien määrä vähenee. Tällaista voi tapahtua, jos ollaan jotain noin väliltä 30–50 vuotta. Silloin tapahtuu hormonaalisia muutoksia, joka voi näkyä esimerkiksi tällä tavalla, että vuotopäivät vähenevät. Jos samalla koetaan kuumia aaltoja, univaikeuksia, yöhikoilua tai emättimen kuivumista, voisi syytä olla käydä lääkärissä.
Kolmas syy vuotopäivien vähenemiseen voi löytyä siitä, että munasolu ei ole irronnut sen kuukauden aikana. Ovulaation puuttuminen voi aiheuttaa myös tiputteluvuotoa. Muita oireita vuoto-oireiden lisäksi voivat olla vilunväristykset, kuume, lantiokipu, suoliston toimintahäiriöt ja virtsarakon toimintahäiriöt.
Neljäskin syy esitellään. Syynä voi olla munasarjojen monirakkulatauti (PCO), joka voi aiheuttaa muutoksia vuotopäiviin. Lue täältä mitä aiemmassa uutisessa on kerrottu siitä, millä muilla tavoilla PCO oireilee.
Lähde: The List
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Näistä 8 merkistä tiedät, ettet saa tarpeeksi rautaa
- Nämä 10 merkkiä kertovat sinulle, että sinun pitäisi pudottaa painoa
- 10 vinkkiä sinulle, joka hikoilet helposti
- Näistä 7 merkistä tunnistat, että syöt liikaa sokeria – Ja siitä seuraa monta huonoa asiaa
- Suhtaudu ikääntymiseesi näillä positiivisilla tavoilla ja nautit elämästä enemmän
- Nämä 7 merkkiä kertovat, että sinun on vähennettävä alkoholinkäyttöäsi – heti!
- 10 yllättävää ruokaa, joita syömällä parannat krapulan
- Nämä 7 merkkiä kertovat, että teet liikaa töitä, ja nyt olisi syytä pysähtyä
- Et kuorsaa yöllä, jos käytät yöllä tätä asustetta – uniasiantuntijan neuvo
- Kun hiukset alkavat harmaantua, moni nainen tekee tämän kamalan virheen
- Tämä pariskuntien tapa ällöttää sivusta seuraajaa, mutta tekee suhteelle todella hyvää
- Nämä 7 kikkaa auttavat sinua juomaan ilman seuraavan päivän krapulaa
- 9 huolestuttavaa merkkiä, että juot liikaa alkoholia
- Et kuorsaa yöllä, jos käytät yöllä tätä asustetta – uniasiantuntijan neuvo
- Näistä 7 merkistä tunnistat, että syöt liikaa sokeria – Ja siitä seuraa monta huonoa asiaa
- Vältä aina näitä 9 asiaa, jos et saa unta
- 10 kätevää tapaa pudottaa painoa ilman liikuntaa
- Kun hiukset alkavat harmaantua, moni nainen tekee tämän kamalan virheen
- Nämä 10 merkkiä kertovat sinulle, että sinun pitäisi pudottaa painoa
- Jos juokset paljon, voit saada juoksijan kasvot – ei ole mieluinen asia