Nouseeko painosi? Nämä erikoiset asiat voivat saada kiloja karttumaan

Valitettavasti ruoka ja liikunta eivät ole ainoat asiat, joista huolehtia.
Moni nainen kamppailee painonsa kanssa eri syistä. Terveellinen ruokavalio ja riittävä liikunta ovat tärkeässä osassa painonhallintaa, mutta koettaessa välttyä painonnousulta, täytyy pitää silmällä muitakin asioita.
Tutkimusten mukaan myös nämä viisi erikoista asiaa voivat saada painosi nousemaan:
Liiallinen internetin käyttö
The Journal of Pediatrics julkaisi tutkimuksen, jonka mukaan mitä enemmän viettää aikaa verkossa, sitä enemmän paino nousee. Jos selaat nettisivuja, teet erilaisia epäterveellisä asioita: et liiku, huomaamatta napostelet sipsejä tai muita herkkuja samalla ja saatat valvoa aamuyöhön söpöjä eläinkuvia katsoen. Koeta joka ilta jättää 30 minuuttia nettiä selaamatta ja keskity terveellisempiin aktiviteetteihin – tai mene vain niin sanotusti ihmisten aikoihin nukkumaan.
Kämppiksen käytös
Jos asut kämppiksen kanssa etkä ole koskaan nähnyt hänen tekevän itse ruokaa, on hyvin mahdollista, että hänen epäterveelliset tavat vaikuttavat myös sinun painoosi. Michiganin yliopiston tutkimuksen mukaan ne korkeakoulun ensimmäisen vuoden opiskelijat, joilla on aktiiviset, terveydestään huolehtivat kämppikset, lihoavat epätodennäköisemmin. Ympärilläsi olevien käytös vaikuttaa omaasi.
D-vitamiinin puutos
D-vitamiinin puutos on yleistä aikuisten joukossa. D-vitamiinia kannattaa kuitenkin saada riittävästi, koska se vahvistaa luita sekä tutkimuksissa sen puutos on yhdistetty liikalihavuuteen.
Toistat televisiosta ja Pinterestistä löydettyjä reseptejä
Appetite-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan ne ihmiset, jotka ottavat ruokaohjeita televisiosta ja sosiaalisesta mediasta, painavat keskimäärin enemmän kuin ihmiset, jotka eivät tee ruokaa samalla tavalla. Uutisoimme tästä tarkemmin maaliskuussa ja voit lukea uutisen täältä.
Onnelliset parisuhteet
Health Psychologyssa julkaistu tutkimus kertoo, että tyytyväisissä parisuhteissa olevat eivät ole enää kiinnostuneet kumppanin mielenkiinnon herättämisestä ja ovat vähemmän motivoituneita syömään terveellisesti ja liikkumaan. Parisuhdepaino on siis tämän tutkimuksen mukaan täyttä totta.
Lähde: Marie Claire
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä