Nämä 10 aivan pientä arkipäiväistä asiaa voivat saada sinut lihomaan huomaamattasi

Kaikki tietävät, että terveellinen ruokavalio ja liikunta auttavat pitämään painon kurissa. Nämä pienet asiat voivat kuitenkin johtaa painonnousuun aivan huomaamatta.
Oletko huomannut, että vaikka harrastat liikuntaa ja syöt pääosin terveellisesti, niin painosi tuntuu silti vain nousevan? Et ole ongelman kanssa yksin.
Ikävä kyllä moni kamppailee saman ongelman kanssa, ja syynä ovat usein aivan pienet arkipäiväiset asiat, joihin et osaa kiinnittää huomiota. Seuraavat asiat ovat sellaisia, jotka saavat vaakasi näyttämään suurempia lukemia kuin haluaisit. Kiinnitä siis huomiota seuraaviin asioihin.
- Syöt liian nopeasti
Jos syöt nopeasti, syöt samalla helposti myös vahingossa liikaa, sillä et huomaa olevasi jo täynnä. Yritä pureskella hitaammin ja syö pienempiä palasia. - Et juo tarpeeksi vettä
Janon tunne tulkitaan usein virheellisesti näläksi, joten janoisena syöt helposti enemmän kuin oikeasti tarvitset. Pyri siis juomaan enemmän vettä, varsinkin juuri ennen ateriaa. Jos veden juonti on vaikeaa, lisää veteen vaikkapa kurkkua tai sitruunaa, jolloin sen juonti tuntuu kenties helpommalta. - Olet liian sosiaalinen
Sosiaalisuus sinänsä ei tietenkään lihota, mutta sosiaalisiin tilanteisiin liittyy usein ruokaa ja alkoholia, ja ne tietysti nostavat kenen tahansa painoa. - Et nuku tarpeeksi
Tämän varmaankin jo tiesit, mutta liian vähäinen uni on hallaa painollesi. Väsyneenä et jaksa harrastaa liikuntaa, syöt helposti hiilari- ja sokeripitoisia välipaloja ja kehossasi on myös enemmän stressihormoneja, jotka saavat sinut lihomaan. - Syöt television ääressä
Monet meistä syövät mieluiten katsellessaan televisiota, surffatessaan netissä tai lukiessaan lehteä. Tutkimukset kuitenkin todistavat, että kun syöt samalla, kun keskityt johonkin muuhun, syöt usein enemmän. Kun siis syöt, keskity rauhassa ruokaan ja siihen, miltä se maistuu. Se parantaa koko ruokailuelämystä, mutta vähentää myös samalla syömääsi määrää. - Sinulla ei ole terveellisiä välipaloja lähellä
Jos sinulla on nälkä, syöt helposti liikaa ateriallasi ja syöt myös helpommin epäterveellisiä välipaloja. Pidä aina terveellisiä välipaloja käden ulottuvilla, joten kun nälkä iskee, sinun ei tarvitse turvautua herkkuihin. Hyviä välipaloja ovat esimerkiksi hedelmät, marjat, rahka ja jugurtti. - Käyt ruokaostoksilla ilman ostoslistaa
Ostoslistan avulla vältyt heräteostoksilta kaupassa, kun olet nälkäinen. Tutkimusten mukaan ostoslistan kanssa kaupassa käyvät säästävät rahaa ja myös pysyvät painossaan paremmin, sillä ostoslista vähentää ylimääräisten herkkujen ostamista kotiin. - Juot liikaa maitokahveja
Kahvin juominen sinänsä ei lisää painoa, pikemminkin päinvastoin. Jos kuitenkin juot pääsääntöisesti maitokahveja, kuten cappuccinoja ja latteja, muuttaa se asiaa. Rasvainen maito yhdistettynä sokeriin lisää päivittäistä kalorimääräänsä melkoisesti aivan huomaamattasi. - Käytät liikaa salaatinkastiketta
Monet syövät mielellään salaatteja, jotta saisivat pidettyä painonsa kurissa. Ongelmana on kuitenkin monien kohdalla kastikkeen määrä. Moni syö tyytyväisenä esimerkiksi caesar-salaatin miettimättä lainkaan sitä, kuinka paljon rasvaista kastiketta salaatti sisältää. Jos haluat käyttää kastiketta, vähennä sen määrää, tai käytä jotain kevyempää vaihtoehtoa. - Mässäilet viikonloppuna
Monen on helppo syödä terveellisesti arkipäivinä, mutta viikonloppuna moni suunnistaa kauppaan ostamaan karkkia, sipsejä, keksejä tai muita herkkuja. Illalla voidaan tilata pizzaa ja seuraavana päivänä käydään vielä syömässä hampurilaiset. Toki kaikkina päivinä ei tarvitse syödä jatkuvasti yhtä terveellisesti, mutta jos jokaisena viikonloppuna syö aivan liikaa herkkuja, saa se kyllä painon nousemaan, vaikka arkipäivien ruokailu olisikin terveellistä.
Teetkö sinäkin edellä mainittuja asioita?
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Healthline
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tee näin ja sinun ei tarvitse käydä öisin pissalla
- Tämä mauste tekee kahvistasi paljon ravitsevamman – ja huikean makukokemuksen
- 7 syytä, miksi jokaisen pitäisi syödä banaani päivittäin
- 6 neuvoa trikoiden käyttöön yli 65-vuotiaille naisille – vältä kriittinen tyylimoka
- Ystäväni laittaa sitruunoita uuniin kerran viikossa – nerokas ja ihana kikka
- 20 asiaa, joita toimivassa parisuhteessa ei tapahdu
- Saatat olla tietämättäsi masentunut – 6 merkkiä, jotka viittaavat siihen
- Kestävässä avioliitossa tehdään vuosittain nämä 7 asiaa
- Näitä 8 asiaa kukaan vanhempi ei saisi kysyä aikuiselta lapseltaan – suora vaikutus suhteeseen
- Jos teette tämän asian heti häiden jälkeen, eroatte paljon todennäköisemmin
- 6 neuvoa trikoiden käyttöön yli 65-vuotiaille naisille – vältä kriittinen tyylimoka
- Näitä 8 asiaa kukaan vanhempi ei saisi kysyä aikuiselta lapseltaan – suora vaikutus suhteeseen
- Kahvinpurut voi hyödyntää tällä nerokkaalla tavalla uudelleen – vanhanajan niksi
- Laita sitruunankuoret kantapäihisi yön ajaksi: Lue millaiset vaikutukset sillä on
- Tämä on kehosi pahin bakteeripesäke – 18 kertaa enemmän pöpöjä kuin WC-istuimessa
- Näistä 9 merkistä tiedät, että oma äitisi on toksinen
- Synnytyksen aikana voi tulla sanottua hupaisia asioita – 14 koomista letkautusta
- 7 syytä, miksi jokaisen pitäisi syödä banaani päivittäin
- Saatat olla tietämättäsi masentunut – 6 merkkiä, jotka viittaavat siihen
- Onko kasvoissasi tällainen jälki? Se merkitsee yleensä nestehukkaa