Kansainvälinen tutkimus paljasti, että naiset niin sanotusti pääsevät loppuun asti todennäköisemmin toisen naisen kanssa.

Lesbosuhteessa olevat naiset nauttivat orgasmeista useammin kuin heterosuhteessa olevat naiset, selviää tuoreesta kansainvälisestä tutkimuksesta. The Sunin mukaan tutkijat paljastivat, että naiset saivat 32 prosenttia todennäköisemmin orgasmin toisen naisen kanssa.

Tutkimukseen osallistui 2 300 naista ympäri maailman ja he olivat iältään 18-65-vuotiaita. Tutkimuksen tuloksista ilmeni, että heteropariskunnat harrastivat seksiä useammin, noin 16 kertaa kuukaudessa, kun taas naisparit harrastivat seksiä kymmenen kertaa kuukaudessa.

Alhaisemmasta seksikertojen määrästä huolimatta naisparit saivat orgasmeja todennäköisemmin. The Sunin mukaan osa lesbosuhteessa olevista kertoi saavansa jopa 55 kertaa orgasmin kuukauden aikana, kun taas heterosuhteessa olevat naiset saivat 7 orgasmia kuukaudessa.

Yhdysvaltalaistutkijat saivat selville, että naiset rentoutuvat enemmän toisten naisten kanssa ja heidän seksinsä oli jännittävällä tavalla monipuolisempaa.

”Seksi, johon sisältyy vaihtelevampaa seksuaalista käytöstä, johtaa siihen, että nainen saa enemmän orgasmeja”, tohtori Kristen Jozkowski Arkansasin yliopistosta kertoi.

The Sunin mukaan akateemikot totesivat, että heteroparit ovat ohjelmoitu ajattelemaan, että seksi pyörii yhdynnän ympärillä.

”Miehet innostuvat liikaa ja siirtyvät yhdyntään liian nopeasti. Nainen tarvitsee vähintään 45 minuuttia esileikkiä ennen yhdyntää”, asiantuntija ja 101 Sex Tips -kirjan kirjoittanut Rebecca Dakin kommentoi.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun tutkimuksissa on tultu siihen tulokseen, että naiset saavat orgasmeja todennäköisemmin toisen naisen kanssa. Indianan yliopiston johtamassa tutkimuksessa tultiin samaan tulokseen, mutta se ei kuitenkaan koskenut biseksuaaleja – voit lukea lisää aiemmasta tutkimuksesta täällä.

Lähde: The Sun

Kommentit

Kommenttia