Naiset saavat orgasmin todennäköisemmin toisen naisen kanssa – osa jopa 55 kertaa kuukaudessa

Kansainvälinen tutkimus paljasti, että naiset niin sanotusti pääsevät loppuun asti todennäköisemmin toisen naisen kanssa.
Naisen kanssa suhteessa olevat naiset nauttivat orgasmeista useammin kuin heterosuhteessa olevat naiset, selviää tuoreesta kansainvälisestä tutkimuksesta. The Sunin mukaan tutkijat paljastivat, että naiset saivat 32 prosenttia todennäköisemmin orgasmin toisen naisen kanssa.
Tutkimukseen osallistui 2 300 naista ympäri maailman ja he olivat iältään 18-65-vuotiaita. Tutkimuksen tuloksista ilmeni, että heteropariskunnat harrastivat seksiä useammin, noin 16 kertaa kuukaudessa, kun taas naisparit harrastivat seksiä kymmenen kertaa kuukaudessa.
Alhaisemmasta seksikertojen määrästä huolimatta naisparit saivat orgasmeja todennäköisemmin. The Sunin mukaan osa naisen kanssa parisuhteessa olevista kertoi saavansa jopa 55 kertaa orgasmin kuukauden aikana, kun taas heterosuhteessa olevat naiset saivat 7 orgasmia kuukaudessa.
Yhdysvaltalaistutkijat saivat selville, että naiset rentoutuvat enemmän toisten naisten kanssa ja heidän seksinsä oli jännittävällä tavalla monipuolisempaa.
”Seksi, johon sisältyy vaihtelevampaa seksuaalista käytöstä, johtaa siihen, että nainen saa enemmän orgasmeja”, tohtori Kristen Jozkowski Arkansasin yliopistosta kertoi.
The Sunin mukaan akateemikot totesivat, että heteroparit ovat ohjelmoitu ajattelemaan, että seksi pyörii yhdynnän ympärillä.
”Miehet innostuvat liikaa ja siirtyvät yhdyntään liian nopeasti. Nainen tarvitsee vähintään 45 minuuttia esileikkiä ennen yhdyntää”, asiantuntija ja 101 Sex Tips -kirjan kirjoittanut Rebecca Dakin kommentoi.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun tutkimuksissa on tultu siihen tulokseen, että naiset saavat orgasmeja todennäköisemmin toisen naisen kanssa. Indianan yliopiston johtamassa tutkimuksessa tultiin samaan tulokseen, mutta se ei kuitenkaan koskenut biseksuaaleja – voit lukea lisää aiemmasta tutkimuksesta täällä.
Lähde: The Sun
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- 15 varmaa merkkiä siitä, että tapaamasi mies viilaa sinua linssiin
- Jopa 37 % ihmisistä pitää kumppanilta tämän asian salassa
- Tee nämä 7 asiaa, jos miehesi katselee usein muita naisia
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias
- 15 ruokaa, joita syömällä taudit kiertävät sinut kaukaa
- Jos kävelet tällä tavalla, tuhoat samalla kehosi – vältä yleinen moka
- 7 mokaa, jotka vanhentavat sinua ja ovat helposti vältettävissä
- Nainen, älä koskaan tee tätä, kun käyt pissalla – ei vain iljettävää, vaan myös riski
- Näin pääset raskauskiloista eroon – kalorit palavat aivan huomaamatta
- 4 tapaa, joilla uusi raskaus eroaa keskenmenon jälkeen
- Nainen, älä koskaan tee tätä, kun käyt pissalla – ei vain iljettävää, vaan myös riski
- Älä koskaan nappaa tätä hotellin aamiaispöydästä, jos et halua ottaa ällöttävää riskiä
- 7 mokaa, jotka vanhentavat sinua ja ovat helposti vältettävissä
- Jos kävelet tällä tavalla, tuhoat samalla kehosi – vältä yleinen moka
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias
- Laita pala saippuaa jokaiseen huoneeseen – tämä hyöty siitä on
- 15 ruokaa, joita syömällä taudit kiertävät sinut kaukaa
- 6-vuotias kuoli jättäen matolle sinisen läikän: Äidin sydäntä riipaiseva tarina
- Älä käytä tätä väriä – tekee sinusta epäviehättävän muiden mielestä
- Nainen: Älä tee näitä 20 mokaa treffeillä, tai mies menettää kiinnostuksen