Näin voit oppia paremmaksi seksikumppaniksi – 7 olennaista neuvoa
Hyvä seksielämä on monelle merkityksellinen asia.
Kukaan ei ole seppä syntyessään, sanotaan. Aivan kuin monia muitakin taitoja ja osaamisia, voi omaa osaamista myös seksin saralla kehittää ja oppia siinä paremmaksi, jos sen kokee itse tarpeelliseksi.
Seksi- ja parisuhdeasiantuntija Tracey Cox on jakanut Daily Mailin sivuilla seitsemän neuvoa, jotka usein yhdistetään taitavaan seksikumppaniin. Suomensimme nämä neuvot alle, jotta sinäkin voit viilata taitojasi ja olla entistä parempi kumppani lakanoiden välissä.
Ole halukas oppimaan
Cox kertoo, että hän on kirjoittanut 17 kirjaa seksistä ja silti hän yhä oppii uusia asioita seksistä.
”On aina enemmän opittavaa. Pahin asia, jonka voit sanoa uudelle kumppanille, on se, ettei hän voi opettaa sinulle mitään, mitä et jo tietäisi”, hän sanoo.
Ole leikkisä
Coxin mukaan seksin on tarkoitus olla hauskaa.
”Kyse on hauskanpidosta yhdessä, nauramisesta ja pilkkeestä silmäkulmassa.”
Ole läsnä hetkessä
”Oletko koskaan yrittänyt rakastella henkilön kanssa, kuka mielessään suunnittelee ostoslistaa tai mitä pukee seuraavana päivänä päälle töihin? Ei hauskaa. Ei ollenkaan”, Cox toteaa.
Nauti nautinnon antamisesta yhtä paljon kuin sen saamisesta
Coxin mukaan et pääse juuri suutelua pidemmälle ilman tätä.
”Itsekäs seksikumppani on yksi vähiten vetoavimmista”, asiantuntija täräyttää.
Ole kokeileva
Coxin mukaan parhaimpia seksikumppaneita ovat aina he, jotka ovat estottomia ja eivät sensuroi itseään, vaan ovat tarpeeksi itsevarmoja ottamaan sen riskin, että näyttäisivät höpsöltä tai haavoittuvalta.
Anna paljon kehuja
”Kerro ääneen, miten paljon nautit siitä, mitä koet ja näet”, Cox neuvoo.
Hänen mukaan kaikki kehut otetaan kiitollisena vastaan, mutta seksuaaliset kehut jäävät parhaiten mieleen.
Kommunikoi hyvin
”Suut ovat mainioita moneen juttuun seksiin liittyen, mutta ennen kaikkea puhumiseen”, Cox päättää.
Lähde: Daily Mail
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Naiset myöntävät: tämä hetki paljasti, ettei suhde enää toimi
- Pyydettiinkö sinua morsiusneidoksi? Vastaa näihin kysymyksiin ennen kuin lupaudut
- Nännien stimulointi voi johtaa orgasmiin – näin se on mahdollista
- Kesä tulee – tarkista aurinkolasiesi kunto ja vältä nämä yleiset virheet
- Miksi seksi on parempaa hotellissa? Syy on yllättävän yksinkertainen
- Nenän tukkoisuus ei aina johdu flunssasta – tässä 5 muuta syytä
- Miehet jätetään usein näistä syistä – ero tulee monelle täysin puskista
- Onko naisella tämä lemmikki? Hän pettää tilastojen mukaan todennäköisemmin
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- ”Tavalliselta” niskajumilta tuntuva oire voi kertoa aivopaineen noususta
- Käytätkö sydänemojeja väärin? Värit voivat viestiä aivan muuta kuin luulet
- Tuhmempi versio pullonpyörityksestä – 50 ideaa totuuksiin ja tehtäviin aikuisille
- Suuhygienisti suosittelee helppoa testiä – paljastaa heti, ovatko hampaasi oikeasti puhtaat
- 4 kiehtovaa faktaa pääsiäisestä – tiesitkö nämä kaikki?
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- Juo tätä juuri ennen nukkumaanmenoa – moni huomaa vaikutuksen jo ensimmäisenä yönä
- Marttojen suosittu wc-pommi testissä – korvaa jatkossa kaupan pesuaineet
- Tämä määrä seksiä viikossa riittää onnelliseen parisuhteeseen, kertoo tutkimus
- 3 merkkiä, jotka kertovat liiallisesta proteiinin saannista
- Anopin erikoinen tapa säästää tyhjät vessapaperirullat paljastui – helpottaa siivousta kummasti